Omenapuita Juupakodille

Lue lisää

Juhlavuoden puut idästä ja lännestä

 

  Juupajoen Karjala-Seuran aktiiviset touhuajat istuttivat kaksi omenapuuta Juupakodin pihaan 80 vuotta sitten evakkoon lähteneiden karjalaisten muistoksi. Teolla juhlistetaan viime kuussa 80-vuotta täyttänyttä Karjalan Liittoa. 

  - Istutettaviksi puiksi valitsimme Karjalasta peräisin olevan lajikkeen "Sortavalan imelä" ja tälle pölyttäjäpuuksi 1930-luvulla Turusta Kurejoelle viedyn länsisuomalaisen lajikkeen "Kurejoen kesä."  Molemmat lajikkeet ovat makeita kesäomenoita. Toivomme niiden maistuvan Juupakodin asukkaille!

  Omenapuiden istutus sujui paljon sutjakkaammin kuin osasin etukäteen odottaa. Varaamani lapio lähes ryöstettiin kädestä ja pian Matti Pärssinen, Antti Oikari ja Mikko Häyrinen kuorivat pihanurmea noin neliömetrin alalta. Pieni tuumaustauko oli syntyä, kun Matti pohti: - Tehhäänkö montusta ympyriäinen vai neliö?   

  Miehet kaivoivat reilusti puoli metriä syvän kuopan molemmille puille. Pohjalle hankittiin puutarhamultaa, jonka Merja Santaniemi lannoitti kalkilla.

- Kun omenapuita istuttaa, on pohjatyö tehtävä kunnolla, muuten puu vain kituu eikä lähde kasvun alkuun. Nuori taimi ei pysty työntämään juuriaan kovaan jankkoon.

  Sortavalassa syntynyt Sirkka-Liisa Oikari sai kunnian istuttaa ”Sortavalan imelä” -lajikkeisen omenapuun.

  – Tämän lajikkeen emopuu on kasvanut Sortavalan Valamonkadulla. Halusimme valita sellaiset pehmeät omenalajikkeet, joita on helppo syödä huonommillakin hampailla. Tämän puun omenoista vanhukset saavat makoista kesänaposteltavaa! jutusteli Sirkka-Liisa.

 

Sukupolvien ketju

  Nuorinta sukupolvea omenapuiden istutusprojektissa edustivat Juupajoen koulukeskuksen kuudesluokkalaiset. He auttoivat talkoolaisia alkuvalmisteluissa säkittämällä omenapuiden juurille tarvittavan kuorikatteen.  Sanni Jokinen ja Tiiu Tuominen tarttuivat tarmokkaasti lapioon Meea Anttilan ja Eeva Markkasen pidellessä säkinsuuta auki.

- Kivaa hommaa näin kevään viimeisenä koulupäivänä, tuumasi Meea. Samaa mieltä olivat muutkin tytöt. Meea tietää, että hänen äitinsä isoisä oli lähtenyt evakkoon Valkjärveltä. Myös Eevan isän isovanhemmat olivat Valkjärveltä.  Sannin isän pappa on Laatokan Läskelästä.

- Heillä oli oma saari, missä he asuivat. kertoi Sanni.

  Toukokuinen istutuspäivä oli aurinkoinen, mutta ajoittain tuulinen. Juupakodin asukkaat ja henkilökunta katsoivatkin viisaammaksi seurata touhua ikkunasta. Rohkeana ulos uskaltautui Ilpo Helperi. Hän seurasi kiinnostuneena, kuinka kannoimme istutuksille vettä Sirkka-Liisan ja Merjan kanssa. - Kyllä nyt saisi sataa, se olis niin tärkeetä! leipänsä maanviljelyllä tienannut Helperi totesi.

  Omenapuiden istuttajat ovat selvästi tyytyväisiä tempauksen onnistumiseen. Juupajoen Karjala-Seuran suunnittelemista tapahtumista jo monta on pitänyt perua. Koronatilanteen takia myös Kuopion seudulle varattu kesäretki perutaan. Onneksi tällaiset pienet ulkona järjestettävät tapahtumat saa toteuttaa. Heinäkuussa aiomme ilahduttaa väkeä järjestämällä karjalaisen toripäivän. Uusista puista ei vielä silloin omenoita saa. Torille paistetaan piirakat!

                                                                                  Teksti ja kuvat: Taru Iivonen

 

 

 

 

Evakkoon lähteneille karjalaisille muistopuut

Evakkoon lähteneiden karjalaisten muistoksi valitut omenapuut istutettiin 29.5.2020 Juupakodin pihaan.

Sortavalan imelä

Lajike oli hyvin tunnettu toriomena aikoinaan Sortavalassa. Joidenkin tietojen mukaan sen emopuu kasvoi kaupungintalon puutarhassa, mutta lajike on todennäköisesti syntynyt siemenkylvöstä. Maku on mehevä ja makea ilman happoisuutta sekä parhaimmillaan hunajalle vivahtava. Kesälajike. Lähteet: Lohjansaaren Fruticetum Ry ja Ruokavirasto

Kurejoen kesä

Pystykasvuinen, tarhaomenapuu, kork. 3-8 m. Tuottaa aikaisin kypsyviä kesäomenoita. Lajike tuotu 1930-luvulla Turusta Kurejoelle. Hedelmä väriltään punainen, muodoltaan kartiomainen tai pyöreän pallomainen ja maultaan makea. Lähde: Ruokavirasto