Karjalan Liiton Pohjolan piiri ry

Vuosi 2015

Oulun Karjalaseuran 75 v-juhla 31.10.2015

Juhlallisuudet alkoivat kynttilöiden sytytyksellä ja hartaustilaisuudella Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Pääjuhlaa vietettiin Aleksinkulmassa. 
Tilaisuuteen oli saapunut salin täydeltä yleisöä.  Juhlassa julkistettiin seuran historiateos "Olkaamme veljiä vieraalla maaperällä", Oulun Karjalaseura vuosina 1940-2015. Kirjoittaja on  Oulun yliopistolle v. 2013 pro gradu-tutkielman tehnyt Karoliina Kemppainen. – Juhlapuheessa professori, emeritus, Lauri Lajunen käsitteli karjalaisuutta historian näkökulmasta ja sitä, mitä karjalaisuus merkitsee tänään. Omat juuret ovat isän puolelta Sortavalasta ja äidin puolelta Viipurista. Tilaisuudessa oli Käkösten musiikkiesityksiä ja jaettiin seuran pronssiset ansiomerkit kahdeksalle jäsenelle.

 


Pohjolan piirin karjalazet yhes Utajärvellä

Karjalazet yhes - syyskokous ja -tapahtuma pidettiin 10.10.-11.10.2015 Utajärvellä Merilän kartanossa. Syyskokoukseen osallistui Pohjolan piiristä 32 henkilöä 8 seurasta, virallisia kokousedustajia oli 11 henkilöä, kaukaisimmat tulijat olivat Ylä-Lapin Karjalaseurasta.

Puolet kokousväestä yöpyikin Merilän kartanossa ja osallistui myös sunnuntain ohjelmiin. Yöksi jäävillä kokousvierailla oli mahdollisuus nauttia kuumista puusaunan löylyistä Oulujoen rannalla. Illalla askartelimme aluevastaava Tarja Ylitapion johdolla ”Mummukoita”, jotka ovat tämän kesän kesäjuhlien maskotti. Oikein ”somia” niistä tulikin.

Syyskokous


Kokouksen alussa Merilän Kartanon omistaja Asko Merilä kertoi kartanosta ja sen historiasta, joka ulot-tuu yli 200 vuoden päähän, vuoteen 1811, jolloin päärakennus rakennettiin. Vuosien varrella se on tarjonnut kodin usealle sukupolvelle sekä majapaikan matkailijoille. Historia on Merilässä vahvasti läsnä, rannassa virtaava joki ei muistuta pelkästään koskenlaskijoiden historiasta, vaan Oulujokilaakso on ikivanhaa tervanpolttoaluetta. Vanhat käsityö- ja ruokaperinteet elävät alueella edelleen vahvoina.

Piirin puheenjohtaja Ahti Pyörnilä toivotti syyskokousväen lämpimästi tervetulleeksi ja avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajana toimi kehitysjohtaja Asko Merilä ja sihteerinä piirin sihteeri Heljä Rahikkala. Piirin puheenjohtajana jatkaa edelleen Ahti Pyörnilä Oulusta ja varapuheenjohtajana Lauri Utunen Vihannista.

Valittiin hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle vv. 2016-2017.
Kemin alue: Erkki Alatalo, varalle Seppo Hyppänen, 
Muhos-Utajärvi: Aila Lankinen, varalle Asko Merilä,
Ylivieska-Vihanti: Anna-Liisa Ojala, varalle Mikael Levonen.
Toimikunnat pysyivät muuten ennallaan, mutta tiedotustoimikunnan tehtäviä hoitaa Heljä Rahikkala. Entiset toiminnantarkastajat jatkavat. Piirin varsinainen toiminta jatkuu entisenlaisena, kevätkokous pidetään Vihannissa ja syyskokous Lapissa, paikka ja aika jäivät  vielä avoimeksi. Piirin toimintasuunnitelma hyväksyttiin muilta osin, sekä tulo- ja menoarvioesitys vuodelle 2016 hyväksyttiin.

Karjalan Liiton kuulumisia

Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg toi Liiton tervehdyksen kokousväelle. Hän kertoi mm. tulevista tapahtumista. Vuoden 2016 teemana on edelleen "Karjalainen sanankäyttö". Hän kertoi myös mallisääntöjen uudistumisesta, paikkakunnalle tilattavista näyttelyistä, luki Akseli Gallen-Kallelan  Kallela-kirjasta ja näytti osia "Juuret Karjalassa" videoesityksestä. 

Naistoimikunnan pj. Kirsti Sämpi kertoi Karjalan Liiton käsityökilpailusta ja siihen osallistumisesta. Käsityönä tehdään kilpailuun naisen- tai miehen kansanpuvun tai pukukokonaisuuden osia. Kilpailu päättyy 31.3.2016.  - Sämpi  kehotti myös opettamaan lapsille karjalanpiirakoiden tekoa, niin että piirakkaperinne jatkuu tulevaisuudessa. Lisäksi hän kehotti hakemaan piirakkamestarin arvonimeä.

Ulkoilua ja tutustuminen Utajärven Kivipuistoon

Sunnuntaiaamuna aamiaisella nauttimamme makoisan puuron jälkeen lähdimme ”luontopolulle”. Polkumme johti kauniiseen syksyiseen maisemaan Oulujoen läheisyydessä. Muutaman kilometrin kävelylenkin jälkeen palasimme lähtöruutuun.

Oli aika jättää jäähyväiset kartanon ystävälliselle henkilökunnalle. Ohjelmamme mukaisesti ajoimme Utajärven kunnan keskustaan, jossa meitä odotti seuraava tutustumiskohteemme Kivipuisto. -  Utajärven kivipolulla on nähtävissä kivilajeja aina 3 500 miljoonaa vuotta sitten syntyneestä Siuruan gneissistä 73 miljoonaa vuotta vanhaan meteoriitin iskeytymisen myötä syntyneeseen Lappajärven kärnäiittiin. Mielenkiintoisen tutustumiskierroksen jälkeen nautittiin päiväkahvit Utajärven Leipomopalvelu Oy:n kahviossa. 

Tämän jälkeen oli tullut aika heittää haikeat hyvästit karjalaisystävien kanssa ja lähteä kotimatkalle. Taasha myö tavattiin!

Teksti Heljä Rahikkala


 

Piirin kyykkämestaruudesta kisattiin 15.8.2015 Oulussa

Karttu lensi iloisesti ja kyykät pomppivat aurinkoisella  Myllytullin pelikentällä, kun Pohjolan piirin kyykkämestaruudesta kisattiin lauantaina 15.8.2015 Oulussa.   

Miesten sarjan tulokset:

1. Paavolan Karjalaseura  (Eero Honkamäki,  Mauri Honkamäki, Risto Honkamäki, Jarkko Virtanen)
2. Vihannin Karjalaseura  (Hannu Lomu, Harri Lomu, Jarkko Rautioaho, Petri Vanhatalo)
3. Oulun Karjalaseura  ( Arttu Karjalainen, Paavo Karjalainen, Keijo Leskelä, Esko Salmela)

Paavola voitti Vihannin 14 pisteellä ja Vihanti Oulun 44 pisteellä. Raili Salmela kirjasi tulokset ylös ja palkinnot jakoi piirin urheiluvastaava Esko Salmela. Piirin kiertopalkinnon sai  haltuunsa  Paavolan  Karjalaseura. Kiitos Oulun Karjalaseuran puuhaihmisille hyvistä  järjestelyistä!

Lapsissa on tulevaisuus. Honkamäen 3-vuotiaan Aatun ja 7-vuotiaan Tomin kyykkäottelu käytiin ison kentän laidalla. Tottuneesti karttu heilahti kummallakin ja kyykät pantiin ojennukseen. Olihan isän peliä seurattu jo monen vuoden ajan kentän laidalta. Kyykkäperinne jatkuu lasten kautta.


 

Karjalaiset Kesäjuhlat 12-14.6.2015 Hyvinkää

Piirakkakilpailujen tuloksia piirin alueelta: 

Tyttöjen 10-15 v. sarjan voitti Minttu Sämpi Vihannin Karjalaseurasta ja
Miesten sarjassa Kauko Ruokolainen sai toisen palkinnon Vihannin Karjalaseurasta.

Lämpimät Onnittelumme!

Oulun Karjalaseuran Kuoro Käköset osallistui Kuorokavalkadiin sekä Muistojen iltakirkkoon Hyvinkään kirkossa.  Kuoro esitti kirkossa kaksi laulua: Näitä muistellaan ja Rakkaus taivaan.


 

Karjalan Liitto 75 vuotta – juhlaa vietettiin lauantaina 25.4. Karjalatalolla

Liittoa onnittelivat piirin pj. Ahti Pyörnilä ja sihteeri Heljä Rahikkala sekä Antti Nirkkonen, Oili Eronen ja Marjo Savolainen Rovaniemen seudun Karjalaseurasta.

Piirakkamestarin tittelin kunniakirjoineen saivat tilaisuudessa:
Eila Äijälä Vihannin Karjalaseurasta ja Oili Eronen Rovaniemen seudun Karjalaseurasta.

Vuoden 2014 Toimintakilpailussa:
 
Oulun Karjalaseura sai 2. sijan (seurat yli 300 jäsentä)  3036 p. 
Kunniakirjan vastaanotti pj. Ahti Pyörnilä.


 

Pohjolan piirin piirakkamestaruudesta kisattiin Keminmaassa 18.4.2015

Sarjat

Nuoret 10-15 v.
1.Minttu Sämpi    Vihannin Karjalaseura    29.1. p.

Nuoret 15-25 v.
1. Minna Pekkinen    Vihannin Karjalaseura    27.1. p.
2. Helena Juntunen    Vihannin Karjalaseura    26.3. p.


Naiset
1. Liisa Heinonen    Oulun Karjalaseura    29.5. p.
2. Irma Rautio    Keminseudun Karjalaseura    28.1. p.    
3. Eeva Äijälä    Vihannin Karjalaseura    27.5. p.    

Miehet
1. Kauko Ruokolainen    Vihannin Karjalaseura    27.5. p.
2. Tuomo Kajosmäki    Keminseudun Karjalaseura    27.0. p.
3. Mikael Smart    Vihannin Karjalaseura    26.5. p.
4. Antti Nirkkonen    Rovaniemen seudun Karjalaseura   25.6. p.

Kisaan osallistui piirin alueelta kymmenen piirakantekijää Keminseudun, Rovaniemen seudun, Oulun ja Vihannin karjalaseuroista. Tuomaristoon kuuluivat: piirin naistoimikunnan pj. Kirsti Sämpi Vihannista, Eila Äijälä Vihannista ja Anja Naukkarinen Keminmaalta. Tuomaristo arvioi piirakoiden kokoa, näköä ja makua. Kukin kilpailija teki 10 karjalan- ja 10 perunapiirakkaa ja maustoi täytteen itse. Tuomariston mielestä kilpailun taso oli korkea ja järjestykseen laittaminen oli vaikeaa. Tänä vuonna suolan käyttö oli onnistunut hyvin.  Piirakat olivat hyvänmuotoisia ja tasakokoisia.  Erityisen ilahduttavaa oli nuorten ja miesten osallistuminen runsaslukuisasti. Kirsti Sämpin harras toive vanhemmille: "Ottakaa pienet mukaan piirakantekoon ja sitä kautta kilpailuihin. Se on myös Karjalan Liiton tavoite."  Kilpailun sarjavoittajat osallistuvat valtakunnalliseen piirakkakilpailuihin Hyvinkäällä. Piirin puheenjohtaja Ahti Pyörnilä kiitti lopuksi kilpailijoita ja tuomareita sekä totesi, että piirakkakulttuuri on vahvin toimintamuoto piirin toiminnassa.

Lämpimät kiitokset Keminseudun Karjalaseuran puuhaihmisille erinomaisista järjestelyistä, maistuvasta lohikeitosta ja piirakoista!



Mennyttä ja tulevaa

Lämmin kiitos kaikille seurojen toimijoille ja jäsenille hyvästä yhteistyöstä, mukavista tapahtumista sekä aktiivisesta osallistumisesta yhteisiin hankkeisiin ja tapahtumiin vuoden 2014 aikana. 

Karjalan Liiton teema, Karjalainen sanankäyttö jatkuu edelleen v. 2015 aikana. Karjalan Liiton 75 -vuotisjuhlaa vietetään 25.4.2015 Karjalatalolla Helsingissä. Vuosi 2015 on myös Vanhan Kalevalan 180-juhlavuosi ja Kantelettaren juhlavuosi. 

Onnea ja menestystä vuoden 2015 toimintaan! 

Karjalaisaiheisia runoja

Pohjolan piirin karjalaisaiheista runokirja "Muruja elon onni".