Suvun asuinympäristö

Jääsken pitäjän Kirvun kappeliseurakunnan Hauhialan kylästä muutti henkikirjan mukaan vuonna 1698 parin peninkulman päähän Antrean Kaskiselkään 14 aikuista. Muuttajien joukossa olivat Elias Yrjönpoika Jantunen ja hänen vaimonsa Katri Ristontytär Hyväkkä, jotka asettuivat asumaan Peltomiehen (myöhemmältä nimeltään Marttilan) autiotilan maille Kaskiselän kylään. Tilaan kuului koko Kaskisen kylä, arviolta noin 3400 hehtaaria.

Suvun asuinalueet olivat aina olleet rajavyöhykkeellä. Ruotsi-Suomen ja Venäjän raja kulki Pähkinäsaaren rauhassa (1323) ja Täyssinän rauhassa (1595) Jääsken pitäjän ja myös siitä myöhemmin erotetun Kirvun pitäjän poikki. Suvun asuinalueet sijaitsivat tuolloin Ruotsi-Suomen puolella rajaa eli rajan länsipuolella. Vuonna 1617 Ruotsi sai Stolbovan rauhassa Venäjältä myös Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin. 1600-luku päättyi suuriin nälkävuosiin, ja uusi vuosisata alkoi suurten mullistusten ja pari vuosikymmentä kestäneen Suuren Pohjan sodan ja sitä seuranneen isonvihan merkeissä. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Suur-Jääsken eteläiset alueet – myöhemmin Antrea ja Vuoksenranta – liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Vuonna 1723 päätettiin perustaa Pietarin synodin kehotuksesta Pyhän Andrean seurakunta, johon myös kirvulaiset tulivat kuulumaan. Siitä tuli Jantustenkin kotiseurakunta kahdeksi seuraavaksi vuosisadaksi. Jääsken pastoraatin Venäjän puoleisesta osasta erotettiin Antrean pitäjä vuonna 1724. Lähes kaksisataa vuotta vierähti Kaskiselässä asuen ja työtä tehden.

Ensimmäinen maailmansota ja Suomen itsenäistyminen 1917 ohitettiin ilman merkittävämpää kuohuntaa. Vuonna 1919 päätettiin Antrean kunnasta erottaa kymmenen itäistä kylää ja muodostaa niistä Vuoksenrannan kunta. Vuoksenrannan seurakunnan perustamispäätös oli tehty jo 1913, mutta maailmansota lykkäsi päätöksen toimeenpanoa vuoteen 1916. Erimielisyys uuden kirkon rakennuspaikasta johti Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan perustamiseen 1921. Jantusen suvun jäseniä kuului molempiin seurakuntiin.

Jantusen kantatalona Kaskiselässä oli Marttila, mutta myöhemmin suvun maat jakautuivat moniin osiin. Marttilan lisäksi kantataloja olivat Pientalo, Jantsela, Antukka, Otsina ja Pekkola. Ennen talvisotaa Kaskiselässä oli kaikkiaan 110 taloa ja torppaa, joista 86 oli muodostettu Jantusten omistamista maista. Pääosa suvun jäsenistä eli sotiin saakka Kaskiselässä ja sen naapurikylissä.

Talvisodan aikana vuoksenrantalaiset evakuoitiin Kurikkaan ja Teuvalle Etelä-Pohjanmaalle. Välirauhan aikana 1940 vuoksenrantalaiset alkoivat siirtyä heille varatuille sijoitusalueille Kuopion seudulle. Suuri osa väestöstä palasi kuitenkin takaisin Karjalan kannakselle vanhoille asuinsijoille ennen kesää 1944, jolloin oli lähdettävä uudelleen. Evakuointipitäjiksi määrättiin tällä kertaa Ähtäri ja Töysä. Jatkosodan jälkeen vuoksenrantalaiset asutettiin Itä-Hämeeseen. Kaskiselän kylän sijoituspitäjäksi osoitettiin Asikkala ja niinpä valtaosa Jantusista sijoittui uusille tiloilleen Asikkalaan. Muita vuoksenrantalaisten sijoituskuntia olivat Hartola, Sysmä, Joutsa, Pertunmaa ja Luhanka. Lisäksi muutama perhekunta sijoittui Someron Kauraketoon vapaaehtoisen maakaupan myötä.

Sittemmin valtaosa vanhan talonpoikaissuvun jäsenistä on siirtynyt maataloudesta muihin ammatteihin ja levittäytynyt lähes koko eteläisen Suomen alueelle.