Talo nro 2 Tatula

Heikillä ja Marialla oli viisi lasta: Antti (1875-1954), Elias (1878), Mari (1888-1964), Matti (1890) ja Juho (1882-1958). Heikki isän kuoltua vain 45-vuotiaana lapsista ainoastaan Antti oli täysi-ikäinen; niinpä hänestä tuli ”talokas” yhdessä Maria-äidin kanssa. Lapset hoitivat perikunnan taloa ja lunastivat laillisesti hallitsemansa kruununtilan 13.7. 1901.

Kukin omisti siitä viidenneksen. Sisarusten tullessa aikuisikään Antti osti 7.3.1917 päivätyllä kauppakirjalla Eliaksen, Matin ja Marin osuudet yhteensä 12 000 markalla eli 4000 markalla myyjää kohden (on myös kerrottu Marin saaneen rahana edellä mainittua osuutta huomattavasti suuremman summan.) Juho tuli saamaan viidenneksensä tilasta maaomaisuutena.

Tilasta myytiin rautatien pohjoispuolella oleva 26,44 ha suuruinen osa Hämeenvaaran tilalle (maarekisteriin 1919). Rautatie oli tullessaan vuoden 1870 paikkeilla vienyt vain pienen kappaleen viljelysmaata mutta halkaisut tilan tehden sen viljelyn kannalta vaikeammaksi - nyt eristetystä kappaleesta luovuttiin. Vuonna 1920 nyt 47,7 ha suuruinen, Antin ja Juhon yhdessä omistama tila halottiin niin, että Antin tilalle 143 Tatula tuli maata yhteensä 38,51 ha, josta viljeltyä 4,38 ha. Juholle tuli ”perintöosana” maata 8,23 ha. Tila sai tunnuksen 142 Kallioranta.

 

Tatulan talo.

Tatulan talo. (Mauri Mäkitaipale)

Tatulan talon pihamaalla Esko Harrikari. 1940-luvun alussa

Tatulan talon pihamaalla Esko Harrikari. 1940-luvun alussa (Esko Harrikari)

Tatulan talon pihalla Rauha Sipiläinen, taustalla Kaaprola.

Tatulan talon pihalla Rauha Sipiläinen, taustalla Kaaprola. (Esko Harrikari)

Rauha Sipiläinen.

Rauha Sipiläinen. (Raija Antila)

Rauha Sipiläinen.

Rauha Sipiläinen. (Raija Antila)

Kaisa Sipiläinen, Irma Kaski, Olga Sipiläinen, Esko Harrikari, Sirkka Sipiläinen ja Matti Sipiläinen.

Kaisa Sipiläinen, Irma Kaski, Olga Sipiläinen, Esko Harrikari, Sirkka Sipiläinen ja Matti Sipiläinen. (Esko Harrikari)

Rauha Sipiläinen.

Rauha Sipiläinen. (Raija Antila)

Sirkka Sipiläinen ja Olga Sipiläinen.

Sirkka Sipiläinen ja Olga Sipiläinen. (Raija Antila)

Keskellä takana Rauha Sipiläinen ja oikealla takana Kaisa Sipiläinen, edessä Matti Sipiläinen, Olavi ja Mari Onnela, Irma Parviainen, Esko Harrikari ja Edvin Sipiläinen.

Keskellä takana Rauha Sipiläinen ja oikealla takana Kaisa Sipiläinen, edessä Matti Sipiläinen, Olavi ja Mari Onnela, Irma Parviainen, Esko Harrikari ja Edvin Sipiläinen. (Raija Antila)

Pyhäaamu kesällä 1936 Ahti, Aarne, Einari, Matti, Olga ja Rauha Sipiläinen sekä Olavi ja Mari Onnela.

Pyhäaamu kesällä 1936 Ahti, Aarne, Einari, Matti, Olga ja Rauha Sipiläinen sekä Olavi ja Mari Onnela. (Mauri Mäkitaipale)

Tatulan talon emäntä ja isäntä Katri ja Antti Sipiläinen.

Tatulan talon emäntä ja isäntä Katri ja Antti Sipiläinen. (Esko Harrikari)

Katri ja Antti Sipiläinen sekä vanha emäntä Maria Sipiläinen.

Katri ja Antti Sipiläinen sekä vanha emäntä Maria Sipiläinen. (Irma Kaski)

Tatulan väkeä: Edvin Sipiläinen, Sirkka Sipiläinen, Maria Onnela, Katri Sipiläinen, edessä lapset Irma Kaski (Parviainen) ja Esko Harrikari.

Tatulan väkeä: Edvin Sipiläinen, Sirkka Sipiläinen, Maria Onnela, Katri Sipiläinen, edessä lapset Irma Kaski (Parviainen) ja Esko Harrikari. (Esko Harrikari)

Tatulan talon isäntä vuodesta 1900 Antti Sipiläinen.

Tatulan talon isäntä vuodesta 1900 Antti Sipiläinen. (Esko Harrikari)

Antti Sipiläinen, tamma sekä varsan odotusaikaa.

Antti Sipiläinen, tamma sekä varsan odotusaikaa. (Esko Harrikari)

Tatulan tyttäret Olga Sipiläinen ja Rauha Sipiläinen.

Tatulan tyttäret Olga Sipiläinen ja Rauha Sipiläinen. (Esko Harrikari)

Einari, Olga ja Rauha Sipiläinen.

Einari, Olga ja Rauha Sipiläinen. (Irma Kaski)

Tatulan pihalla Antti Sipiläinen, Esko Harrikari ja Otto Järvenpää. Kaaprolan talo taustalla.

Tatulan pihalla Antti Sipiläinen, Esko Harrikari ja Otto Järvenpää. Kaaprolan talo taustalla. (Mauri Mäkitaipale)

Rauha ja Katri Sipiläinen sekä Esko Harrikari Tatulan talon portailla.

Rauha ja Katri Sipiläinen sekä Esko Harrikari Tatulan talon portailla. (Mauri Mäkitaipale)

Sirkka ja Edvin Sipiläinen. Tulleet juuri mustikasta.

Sirkka ja Edvin Sipiläinen. Tulleet juuri mustikasta. (Raija Niemeläinen)

Varsa syntynyt Tatulaan.

Varsa syntynyt Tatulaan. (Raija Antila)

Tatulan varsa, Rauha Sipiläinen ja tuntematon.

Tatulan varsa, Rauha Sipiläinen ja tuntematon. (Raija Antila)

Olga Sipiläinen.

Olga Sipiläinen. (Raija Antila)

Edvin Sipiläinen, Alma Sipiläinen, Sirkka Sipiläinen ja Iida Järvenpää.

Edvin Sipiläinen, Alma Sipiläinen, Sirkka Sipiläinen ja Iida Järvenpää. (Raija Niemeläinen)

Ahti Sipiläinen, Olavi Onnela ja Matti Sipiläinen sekä Esko Harrikari (Hiiva) n. 4-5 vuotiaana.

Ahti Sipiläinen, Olavi Onnela ja Matti Sipiläinen sekä Esko Harrikari (Hiiva) n. 4-5 vuotiaana.(Raija Antila)

Tatulan pihapiiri. Irma Kasken piirros.

Tatulan pihapiiri. Irma Kasken piirros. (Esko Harrikari)

Tatula kevättalvella,Olga Sipiläinen.

Tatula kevättalvella,Olga Sipiläinen. (Raija Antila)

Tatulan talo Kalliorantaan päin.

Tatulan talo Kalliorantaan päin. (Raija Antila)

Vanha emäntä Maria Sipiläinen, Kaaprola (1) taustalla.

Vanha emäntä Maria Sipiläinen, Kaaprola (1) taustalla. (Mauri Mäkitaipale)

Keisarillisen Suomen senaatin päätös koskien Tatulan taloa (sivu 1).

Keisarillisen Suomen senaatin päätös koskien Tatulan taloa (sivu 1). (Irma Kaski)

Edvin Sipiläinen, Alma Sipiläinen, Sirkka Sipiläinen ja Iida Järvenpää.

Edvin Sipiläinen, Alma Sipiläinen, Sirkka Sipiläinen ja Iida Järvenpää. (Raija Niemeläinen)

Järvenpään  silta, Rauha Sipiläinen.

Järvenpään silta, Rauha Sipiläinen. (Raija Antila)

Einari Sipiläinen, Kaaprola (1) taustalla.

Einari Sipiläinen, Kaaprola (1) taustalla. (Mauri Mäkitaipale)

Heikki Daavetin poika Sipiläisen perunkirja.

Heikki Daavetin poika Sipiläisen perunkirja.

Tatulan ja Kalliorannan karttapiirros. Irma Kasken piirros.

Tatulan ja Kalliorannan karttapiirros. Irma Kasken piirros.