Talo nro 13 Ahola

Aholan tilan alue sijaitsi Järvenpään kylän itäosassa, Hounijoesta alkaen sen länsipuolella. Talon pihapiiri sijaitsi Wilhelm ja Rauha Ögårdin Hämeenvaaran kartanon vieressä kaakkoispuolella. Sijainti oli luonnollinen, koska Ögårdit olivat vuonna 1933 tehdyllä kaupalla myyneet pääosan tilan viljelysmaista ja merkittävän osan sen metsämaastakin Aholalle ja tilojen välinen raja halkaisi myös Hämeenvaaran entisen pihapiirin.

Kauppaan kuului osat kolmesta eri tilasta; tiloista 137, 138, jotka muodostettiin tiloiksi 173 Ahola sekä 35 Jokela. Kauppaan kuuluivat myös myydyllä alueella olevat rakennukset, sekä yksi nk. alempi asuinrakennus, joka tuli kaupanteosta kolmen vuoden kuluessa siirtää myyjälle jäävältä alueelta ostajan alueelle. Rakennus siirrettiin sittemmin runsaan viidenkymmenen metrin etäisyyteen Hämeenvaaran päärakennuksen kaakkoispuolelle. Aholalle ostettuihin määräaloihin kuului peltoviljeltyä aluetta noin 17 hehtaaria sekä muuta maata noin 73 hehtaaria. Kaupan sisällöstä on yksityiskohtaisempia tietoja alla olevassa erillisessä kappaleessa. Se kuvastaa omalla tavallaan, kuinka maakaupoissa käytännön sopimus eteni ennen maanmittareiden toimia. Kaupasta on tietoja myös Hämeenvaaran yhteydessä. (Talvisodan edellä Aholat myivät Olavi Onnelalle 0,36 ha tontin, joka on maarekisterissä tunnuksella 178 Kotirinne. Onnelat eivät ehtineet rakentaa kotiaan ennen alueluovutusta. Myyjän tila sai tunnuksen 179 Ahola).

 

Aholan talo.

Aholan talo. (Ulla Ahola)

Aholan perhe v. 1935 aikoihin. Vasemmalta Emil, Rauha, Toivo, Aksel, Sofia ja Martta Ahola. Akselin edessä kasvattitytär Anna-Liisa Kankaanpää.

Aholan perhe v. 1935 aikoihin. Vasemmalta Emil, Rauha, Toivo, Aksel, Sofia ja Martta Ahola. Akselin edessä kasvattitytär Anna-Liisa Kankaanpää. (Ulla Ahola)

Lempi ja Emil Ahola

Lempi ja Emil Ahola "Vainikkala-aikakaudella". (Ulla Ahola)

Aholan  pihalla jatkosodan aikana, ehkä 1943. Reessä Aksel, Lempi ja Ulla Ahola.

Aholan pihalla jatkosodan aikana, ehkä 1943. Reessä Aksel, Lempi ja Ulla Ahola. (Ulla Ahola)

Aholan pihapiirissä talvella 1943-44. Ulla ja Pekka Ahola sekä Anna-Liisa Kankaanpää.

Aholan pihapiirissä talvella 1943-44. Ulla ja Pekka Ahola sekä Anna-Liisa Kankaanpää. (Ulla Ahola)

Toivo Ahola.

Toivo Ahola. (Ulla Ahola)

Aholan navettaa korjataan jatkosodan aikana. Miehityksen aikana katto oli revitty pahoin. Sen korjaus valmistui kevättalvella 1942. Etualalla Aksel Ahola ja Ulla.

Aholan navettaa korjataan jatkosodan aikana. Miehityksen aikana katto oli revitty pahoin. Sen korjaus valmistui kevättalvella 1942. Etualalla Aksel Ahola ja Ulla. (Ulla Ahola)

Aholan pihapiirissä keväällä 1943. Takarivissä vas. Lempi Ahola (sylissään Pekka), Maija Mälkki, Matti Mökkönen takanaan Esko Mälkki, Anna-Liisa Kankaanpää, Mauri Hyökki ja tuntematon. Eturivin

Aholan pihapiirissä keväällä 1943. Takarivissä vas. Lempi Ahola (sylissään Pekka), Maija Mälkki, Matti Mökkönen takanaan Esko Mälkki, Anna-Liisa Kankaanpää, Mauri Hyökki ja tuntematon. Eturivin "trio": vas. Raili Hyökki, Pirkko Mälkki ja Ulla Ahola. (Ulla Ahola)

Entinen työväen asuinrakennus Hämeenvaaran pihapiirissä. Omistaja 1930-luvulla Akseli Ahola.

Entinen työväen asuinrakennus Hämeenvaaran pihapiirissä. Omistaja 1930-luvulla Akseli Ahola. (Ulla Ahola)

Emil ja Ulla Ahola jatkosodan aikana kotipihallaan Järvenpäässä.

Emil ja Ulla Ahola jatkosodan aikana kotipihallaan Järvenpäässä. (Ulla Ahola)