Järvenpää

Vahvialan pitäjän pohjoisosaan Houni-järven rannalle syntyi 1750 luvulla asutusta. Ensimmäisen kantatilallisen tiedettiin olleen Olli Eerik Järvenpää, jonka mukaan kylä tiettävästi on saanut nimensä. Maanviljelys oli pääelinkeino ja viljelysmaata oli noin 150 ha. Valtaosaltaan muodostuneet tilat olivat pienehköjä ja tilojen lukumäärä oli runsas 20.

Kylän pohjoisreunaa sivusi rautatie, joka takasi hyvät kulkuyhteydet Viipuriin ja Nurmin asemalle, jossa oli paljon teollisuutta ja kauppoja. Kylän kohdalla olleet Hämeen ja Hounin pysäkit olivat keskeisiä asemia liikuttaessa asioilla liikekeskuksissa. Järvenpää kuului Nurmin koulupiiriin. Talvella oikaistiin Puolakon talon kohdalta Houni-järven jään yli, mikä lyhensi koulumatkaa puolella. Syksyisin piti mennä Ögårdin sillan kautta edelleen radan varteen ja Nurmiin.

Koska tilat olivat pienehköjä käytiin lisätöissä muualla. Kylän keskeinen työnantaja oli Ögårdin kartano, joka työllisti peltotyöntekijöitä, hevosenhoitajia, puutarhatyöntekijöitä ja talousapulaisia sisätöihin. Talvella tehtiin metsätöitä ja kesällä oltiin VR:n  ratojen kunnostustöissä. Nurmissa tehtaat ja mylly tarvitsivat työntekijöitä. Viipurin isot sahat ja teollisuuslaitokset työllistivät myös järvenpääläisiä. Kahden talouden tiedettiin harjoittaneen ammattikalastusta.

Järvenpää oli henkeen ja vereen urheilukylä. Vahvialan Kilpaveikkojen (TUL) riveissä kilpailtiin menestyksellisesti niin kesä- kuin talvilajeissa. Erityisesti hiihtäjät olivat tunnettuja.

Ögårdin kartanosta lähtenyt aloite johti Järvenpään Uimaseuran perustamiseen. Houni-järvessä järjestettiin uintikilpailuja ja uimamaisterin tutkintoja. Vapaaehtoinen palokunta-, marttayhdistys- ja diakoniaompeluseuratoiminta olivat niin ikään kartanosta lähtöisin. Kokoonnuttiin osassa Järvenpään taloja. Myös maatalouskerhoa pidettiin. Kartanosta innostettiin mm. lapsia oman pienen maapalan ottamiseen ja esim. kurkun ja tomaatin kasvattamiseen. Harrastus- ja seuratoimintaan osallistuttiin kylässä vilkkaasti.

Ögårdin kartanon johdolla Järvenpäähän tulivat ensimmäiset yksitappiset heinäseipäät. Nämä olivat talollisten ihmettelyn aiheina, ja uskottiinkin, etteivät moisissa seipäissä heinät tule kuiviksi. Kuitenkin heinänkorjuun aikana ihmetys oli suuri, kun kartanon kuivat heinät korjattiin samaan aikaan kuin toistenkin. Siitä lähtien otettiin muissakin taloissa käyttöön yksi- tai kaksitappiset heinäseipäät.

Hämeenvaaran heinäväkeä kahvilla

 Marraskuun 30. päivänä 1939 syttyi talvisota, minkä seurauksena Vahvialan pitäjä kylineen jäi pakkoluovutetulle alueelle. Kylän asukkaat evakuoitiin Nurmin asemalle, jonka seutua pommitettiin ankarasti. Täällä saivat monet Järvenpään asukkaat kokea sodan kauhut. Jatkosodan hyökkäysvaiheen päätyttyä suuri osa Järvenpään asukkaista palasi kotikonnuilleen. Monet aloittivat uudelleen rakentamisen tuhottujen asumusten tilalle, kunnes sitten 1944 kesäkuussa tuli uudelleen lähtö suurhyökkäyksen saavutettua Viipurin. Tällöin koti oli jätettävä lopullisesti.

Vuoden 1990 alusta pääsy luovutetulle alueelle on helpottunut ja monia matkoja onkin tehty entiselle kotiseudulle. Neuvostoliiton presidentti Gorbatshovin aikana alkoi ns. glasnostin aika, jolloin kotiseutumatkailu pääsi varsinaisesti alkamaan. Ensimmäisiä matkailijoita kohtasi kotikylässään lohduton näky. Tiet olivat huonoja, tuskin jaloin kuljettavia. Kaikki talot oli purettu ja kuljetettu muualle. Moni tunsi kotinsa kivijalasta. Kaikki, mikä oli entisille asukkaille pyhää ja kallista kuten kirkko ja hautausmaa, oli suorastaan häpäisty. Kirkko oli poltettu, hautakivet siirretty rakennusaineeksi muualle, ja aluetta käytettiin osin kaatopaikkana. Kotiseutumatkojen yhteydessä on järjestetty hautausmaan ja kirkon alueen siivoustalkoita. Viime aikoina tehdyt mittavat metsänhakkuut Järvenpään ja koko pitäjän alueella ovat parantaneet tiestön kuntoa. Järvenpään kylään pääsee tätä nykyä hyvin autolla.

Talvisota oli verinen ja sen ei uskottu syttyvän. Vahvialan evakoita joutui pitkälle matkalle aina Varsinais-Suomeen Punkalaidunta ja Ylännettä myöten. Viime sodan jälkeen vahvialaisten evakkojen pääasiallinen sijoituspaikka oli itäinen Uusimaa, Orimattila ja Artjärvi sekä Kymenlaaksosta Iitti, Elimäki ja Kouvolan ympäristö. Järvenpääläisiltä jäi pakkoluovutetulle alueelle koti, mutta he toivat mukanaan iloisen, yritteliään ja ahkeran kulttuurin uusille kotipaikoille.

Tiedot keräsi Mikko Salminen Jenny Myllysen (o.s. Sahala) ja Pauli Sahalan avustuksella 4.2.2011.

Kirja Järvenpää Vahvialan helmi ilmestynyt 6.4.2017