Kuvia evakkoesineistä

Tilda Käki asui Tervajärvellä Käen talossa (tr45) sisarustensa ja vanhempiensa kanssa. Kätevänä käsistään hänellä oli sadonkorjuuaikanakin käsityö mukanaan heinätöissä. Muun työväen pitäessä ruoka- tai kahvitaukoa Tilda kuvioi Käen talon pellavasta kotona kudottua pöytäliinaa. Talvisotaevakkoon lähdettäessä Käen talon tavaroita piilotettiin Tervajärven takana Mustakorvessa sijainneeseen sammallatoon. Palattaessa alkutalvella 1941 kotiin, latoon piilotetut tavarat olivat edelleen tallessa ja otettiin käyttöön. Pöytäliina otettiin mukaan kesän 1944 evakkoon lähdettäessä ja on nykyään Käen talossa syntyneellä Anja Tuulella (os. Käki) käytössä. Pöytäliina on kooltaan n 120 cm x 120 cm. Kuvaaja Eero Poikela Lippo Lapinjärvi 10.11.2023 (om. Anja Tuuli)

Tervajoen Välimäen talossa (to58) syntynyt Elida Eliasarintytär Siiri (s. 1.7.1904) oli ommellut kapioihinsa pellavakankaalle kirjoillun pyyhepeiton. Elida avioitui Tervajoen Vainikan (Mäkelä tr24) talossa syntyneen Emil Vainikan kanssa. Nuoripari muutti Haminaan ja sieltä Kotkaan. Vuonna 1942 he palasivat lähelle Viipuria Rasalahteen Santapukin taloon. Perhe lähti evakkoon Lemille kesällä 1944, sieltä Iitiän kylään Lappeelle ja 1949 Lappeenrannan Kesämäkeen valmistuneeseen suvun yhteiseen uuteen taloon. Vuonna 1957 perhe muutti Kouvolaan. Pyyhepeitosta on pesussa lähtenyt väri papukaijan valkoisista osista, alunperin lanka oli violettia. Mirjaleena Pekkanen (os. Siiri) sai pyyyhepeiton muistoksi tädiltään ja pitää sitä nyt suurena aarteenaan. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen Lappeenranta 2024 (om. Mirjaleena Pekkanen)

Tervajärven Rintalan talossa (tr11) syntynyt Sylvi Huovilainen avioitui syksyllä 1939 järvenpääläisen Otto Puustellin kanssa. Sylvi on kirjaillut todennäköisesti Anna-äitinsä kutomaan pellavaiseen pyyheliinaan aviossa saamansa nimikirjaimet. Pyyheliina on kooltaan 45 cm x 95 cm. Pellavainen pyyheliina oli aluksi hieman karkea kuten pellavakuitukin, mutta käytön myötä se on pehmennyt ja kestää monen sukupolven käytössä. Pyyheliinoja oli useitakin, mutta ne ovat ajan myötä jakautuneet jälkipolvien vaatekaappeihin. Kuvaaja Markku Puustelli 10.4.2024 (om. Markku Puustelli)

Mikko Siltanen asui Kinteren kylän Rantalan (ki33) talossa Olga puolisonsa kanssa. Heille syntyi kolme lasta. Vuonna 1935 Olga kuoli. Talvisodan evakkomatkan kirvesmies Mikko Siltasen kahdeksan höylää tekivät junalla useita viikkoja Nurmin asemalta Pirkanmaan Eräjärvelle. Mikko oli kirvesmies ja tarvitsi niitä elättääkseen ison perheensä. Muuta perheelle ei jäänytkään eikä hän saanut mökistään koskaan mitään sotakorvauksia, paperit olivat kadonneet ja arkistoissa väärät tiedot. Kuvaaja Seija Sinivuori Kouvola 2024 (om. Seija Sinivuori)

Tervajoen Välimäen talossa (to58) asunut Anton Siiri oli taitava puuseppä. Hänellä oli pieni verstas isänsä Eleasarin perintönä kotitalonsa piharakennuksessa, jonka varusteisiin tämä höyläpöytä kuului. Pöydän alle on kirjoitettu A. Siiri, jotta se löytää omistajansa evakkotavaroiden joukosta. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen Lappeenranta 2024.(om. Mirjaleena Pekkanen)

Tervajoen Välimäen talossa (to58)asuneen Anton Siirin tärkeät puutyökalut: kaksi höylää, 47cm pitkä ja 21cm pituinen kimpihöylä sekä puurunkoiset vatupassit 60cm ja 30cm. Lyhyempi passi on saksalaisvalmisteinen BMI ja "aitoa tiikkiä". Lyhyemmän vatupassin kotelo on kuvassa alinna. Työkalut tulivat höyläpöydän mukana evakkokuormassa Lappeenrantaan. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen Lappeenranta 2024. (om. Mirjaleena Pekkanen)

Emil Vainikan puolisolleen Elidalle tekemä lakanakaulin. Lakana taitellaan pituussuuntaan neljään osaan ja kierretään pyöreän puukapulan ympärille minkä jälkeen pöydällä olevaa lakanarullaa työnnetään hammastetun kaulimen alla eteenpäin, siirretään nostamalla rulla taaksepäin ja taas työnnetään jne. Puukapulan päällä oleva lakana kiristyy ja samalla oikenee sileäksi. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen 2024 Kouvola (om. Kyllikki Vainonen)

Maria Ristola (os. Hammar) käytti tätä rukkia 1930-luvulla Vanhakylän Rantalan talossa (va91) valmistaessaan lankaa omia käsitöitään varten. Maria lähti evakkomatkalle perheen hevosen vetämässä reessä talvisodan loppuvaiheessa Vanhakylän Mitikasta poikansa Veijon kanssa, puoliso Matti oli kuollut v 1938. Maria ja Veijo tekivät matkaa useita viikkoja (2-3) ja yöpyivät taloissa, joista yösijan sai. Isommista ja vauraammista sai nukkumapaikan nihkeämmin, pienemmistä ja vaatimattomammista helpommin. Punkalaitumelle hekin sitten aikanaan saapuivat. Mitä vähiä tavaroita lienee rekeen mahtunut, rukki oli yksi niistä. Se periytyi sitten aikanaan Marian tyttärelle, Matilda Käelle (o.s. Ristola), Karhulaan ja häneltä edelleen tyttärelleen Hilkka Vanhalalle (o.s. Käki) Pyhtäälle. Rukki koristaa Hilkan kotia Pyhtään Heinlahdessa. Matilda käytti rukkia asuessaan Karhulan Koivulassa. Hilkalla se on koriste-esineenä ja tietysti suvun Karjala-muistona. Rukin alla näkyvä tuohireppu on Matildan puolison, Emil Käen, puhdetyö jatkosodan ajalta Itä-Karjalasta. Kuvaaja Toni Vanhala Pyhtää 2020 (om. Hilkka Vanhala)

Tervajärvellä Rintalan talossa (tr11) syntynyt Sylvi Huovilainen (s. 1919, k. 1998) sai vanhemmiltaan, Mikko ja Anna Huovilaiselta, kihlajaislahjaksi piirongin. Sylvi avioitui Järvenpään kylään Otto Puustellin kanssa 3.10.1939. Jälkipolven tietojen mukaan piironki on ostettu Viipurista. Puusta tehdyn piirongin alaosa on 100 cm x 88 cm x 47 cm (lev x kork x syv), yläpuolella olevan peiliosan leveys on 51 cm ja korkeus 85 cm. Ennen sotaa Otto ajoi taksia, jonka oli hankkinut myytyään Hiilikannan tilan Martti Hyppöselle. Pian avioitumisen jälkeen alkanut talvisota vei Oton Summan taisteluihin asti; Oton uudehko Graham Crusander joutui myös armeijan palvelukseen. Nuoren parin evakkopaikka kevättalvella 1940 oli ensin Hankasalmella, jossa syntyi perheen esikoinen, Seija, ja sen jälkeen perhe asettui Valkealan Uttiin, jossa perheeseen syntyivät Irja (s. 1941) ja Raija (s. 1942). Palattuaan Vahvialaan nuori perhe asettui asumaan Vahvialan Sydänmaalle Vahvelaisille. Otto osti sirkkelisahan ja aloitti uransa sahayrittäjänä. Kuvaaja Markku Puustelli 25.4.2024 (om. Markku Puustelli)

Sylvin Huovilaisen kihlajaislahjaksi saama piironki kärsi vaurioita kahdella evakkomatkalla. Toiselle evakkomatkalle Sylvi ja Otto Puustellin perhe lähti kesäkuussa 1944 niin, että he ehtivät jalkapatikassa 18.6. Luumäelle, päivää ennen Simolan suurpommituksia. Mukana kulki myös Sylvin häälahjaksi saamansa Alku-ayshire vasikka. Evakkotavarat olivat kuitenkin junamatkansa aikana saaneet osumia ilmeisesti venäläisen hävittäjän konekiväärin luodeista ja piirongin peiliosa oli rikkoutunut. Luodin reikä näkyy edelleen peiliosan rungon takalevyssä. Ottoa ei ikänsä puolesta (s 1899) ei enää kutsuttu asepalvelukseen jatkosotaan. Kuvaaja Markku Puustelli 28.4.2024 (om. Markku Puustelli)

Sylvi ja Otto Puustellin piirongin takana on parissa paikassa kirjoitettuna Otto Puusteli sekä evakkotavaroiden lähtöpaikka Vahviala ja määräasema Toijala. Perheen evakkomatka jatkui Luumäeltä välietappien kautta Sääksmäen Kärjeniemeen Tuomarlan taloon. Toijala oli evakkotalon lähin rautatieasema. Tuomarlassa oli useampia mökkejä evakkoja varten. Otto onnistui evakuoimaan myös sirkkelisahan ja jatkoi sahurina Kärjeniemessä. Kärjeniemessä perheeseen syntyi Markku v 1947. Vuonna 1949 perheen matka jatkui Iitin Kolisevaan, jossa sahatoiminnan lisäksi perhe piti pientä kyläkauppaa. Evakkoesineet kulkivat koko ajan mukana. Sodan jälkeen Otto sai Graham Crusanderinsa takaisin aika huonokuntoisena, mutta Otto korjautti autonsa ja ajoi sillä vielä 1950-luvulla. Alku-vasikastakin oli kasvanut jo tuottoisa lehmä sen samoillessa Kolisevan pelloilla. Vuonna 1955 edesmenneen isänsä jäämistöstä Markku löysi mm Vahvialassa käytössä olleen rysän, jolla hän kalasti pienenä poikana Kolisevassa. 2000-luvun alussa entisöity piironki komistaa nykyään Markun eteisaulaa Kouvolassa. Kuvaaja Markku Puustelli 28.4.2024 (om. Markku Puustelli)

Vahvialan Rakkolanjoella sijainnut kaakelitehdas valmisti kaakeliuunien jälleenmyyjille kaakeliuuniensa pienoismalleja. Vuosina 1897-1996 Porvoossa toiminut Porvoon Rautakauppa, "Flodmanin kauppa", myi aikanaan mm näitä Vahvialassa valmistettuja uuneja. Sittemmin toimintansa lopettaneen Porvoon Rautakaupan varaston tavarat siirtyivät Porvoossa aiemmin toimineeseen VR:n asemarakennukseen, joka oli tuolloin Salvuksen (Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö) hallinnassa. Vuonna 2015 Salvuksen luopuessa rakennuksen hallinnasta se pidätti varastossa olleita esineitä itsellään. Salvuksen ja säätiön hallitus luovutti yhden jäljelle jääneen pienoismallin hallituksen jäsenenä toimineelle Asko Jäntille antaen hänelle vapaat kädet menetellä saamansa esineen kanssa. Jäntti luovutti esineen marraskuussa 2023 Vahviala-Seuralle. Pienoismalli on valmistetettu savesta kuten kaakelitehtaan laattatuotteetkin ja se on kooltaan: 40 cm x 19 cm x 12 cm. Pienoismalli esittää vuoden 1920 tuotekuvastossa olevaa arkkitehti Carl Eduard Dippelin suunnittelemaa takkamallia nro 43, jota valmistettiin 2,7 m korkeaksi ja 0,85 m leveäksi, väritys oli yksivärinen. Dippel itseasiassa omisti vuodesta 1889 alkaen kaakelitehtaan ja veljensä kanssa Hovinmaan puuhiomon. Kuvaaja Eero Poikela Katajaharju Kouvola 18.11.2023 (om. Vahviala-Seura ry)

Tervajoen Välimäen talossa (to58) asuneen Anna Siirin kukkavaasi. Kukkavaasi on 16 cm korkea ja halkaisijaltaan 11cm. Vaasin pohjassa on nimikirjaimet AS. Siirien jälkeen jäänyt omaisuus pakattiin maakellariin, josta se on hävinnyt. Kuvaaja Mirjaleena Pekkanen Lappeenranta 2024. (om. Mirjaleena Pekkanen)

Rakkolassa Peltolan talossa syntyneen Aune Rakkolaisen (os. Sollo) sokerikko lähti Aune ja Tauno Rakkolaisen perheen evakkotavaroiden mukaan Vahvialasta heidän lähtiessä evakkoon Taunon kotitalosta Tervajärven Savenkorvesta (tj3) kesällä 1944. Iittalan tuotantoa oleva puristetusta lasista tehty jalallinen sokerikko, jossa hapotettuja alueita ulkopinnassa. Jalallinen sokerikko löytyy Iittalan kuvastosta vuodelta 1934. Lasisen sokerikon halkaisija on 11 cm. Kuvaaja Aunen tytär Eila Laine (os. Rakkolainen) 15.4.2024 Lahti (om. Eila Laine)

Rakkolan kylän Peltolan (ra28) talossa syntynyt Aune Sollo (myöh. Rakkolainen) aloitti pikkulottana Rakkolan kyläosastossa. Pikkulotat olivat 8-17-vuotiaita. Sittemmin hän palveli lottana erilaisissa tehtävissä. Aune hankki omilla liikuntasuorituksillaan Lotta Svärd järjestön hopeisen hiihto- ja kävelymerkin. Merkkiä oli kolme tasoa: kultainen, hopeinen ja pronssinen. Alempi hiihto- ja kävelymerkki vaihdettiin korkeampaan. Halkaisijaltaan 18 mm olevan merkin keskellä on ympyrä, jossa on kirjaimet L ja S. Sitä reunustaa viisi kuusenhavua. Hiihto- ja kävelymerkki hyväksyttiin Lotta Svärd -järjestön vuoden 1924 vuosikokouksessa. Merkin on suunnitellut arkkitehti ja taiteilija Matti Björklund ja sen on valmistanut Suomen Kultaseppä Oy Turussa. Merkissä on neulakiinnitys. Hiihto- ja kävelymerkki kiinnitettiin lottapuvun puseron vasemman taskun laskokseen alimmaksi. Merkit on numeroitu. Kuvaaja Jaana Ronkainen 2024 Kovero. (om. Jaana Ronkainen)

Kintereen kylässä asuneen Olga Siltasen (os. Hanttu) kultainen kihlakello. Olgalle sen on ostanut ja antanut Matti Patanen Koivistolta. Kello on ostettu Pietarista noin 1917. Heille syntyi tytär, Lempi 1918. Matti meni kuitenkin naimisiin toisen naisen kanssa ja Olga muutti vauvoineen ja kelloineen Koivistolta Virolahdelle. Lempi-vauva kuitenkin kuoli 1919. Virolahdella Olga tutustui Mikko Siltaseen, joka oli leskimies. He muuttivat Kintereen kylään Mikon pieneen mökkiin, Rantalan taloon (ki33) lähelle Suomalaisenmäkeä ja he menivät naimisiin v 1925. Heille syntyi kolme tytärtä: Marjatta 1926, Kerttu 1928 ja Aino 1930. Olga sairastui vatsasyöpään. Hänet toimitettiin Helsinkiin sädehoitoon. Rahaa ei ollut hoitoihin, joten Mikko vei kellon panttitoimistoon Viipuriin saaden siitä rahaa. Hoidot eivät auttaneet ja Olga kuoli 1935 Kintereen Kalliolan kunnalliskodissa. Mikon poika, Olavi, edellisestä avioliitosta, lunasti kellon takaisin panttikonttorista saamillaan perintörahoilla. Äitinsä, Lyydian, vanhemmat olivat ottaneet hänet luokseen äidin kuoltua ja antaneet kuolemansa jälkeen Olavin periä heidät. Olga oli sanonut tytöilleen, miten kello ja muutama muu arvoesine jatkossa periytyy perheessä. Vanhin tytär, Marjatta sai kellon, sormuksen Kerttu ja korun Aino. Seija Sinivuori sai kellon kummitädiltään, Marjatalta. Kello oli kolhuinen, eikä käynyt, se oli ollut myös lasten leikeissä mukana. Valkealasta löytyi 1990-luvulla vanha kelloseppä, joka kunnosti sen ja nyt kello näyttää aikaa. Kuvaaja Seija Sinivuori Kouvola 2024 (om. Seija Sinivuori)

Olga Siltasen kultainen kihlakello on sveitsiläisen Heinrich Moserin kellotehtaan valmistama. Hän perusti H.Moser & Cie:n vuonna 1826 ja rekisteröi Qte Boutte tuotemerkin v. 1896. H. Moser & Cie tuli tunnetuksi erityisesti Venäjän keisarin hovihankkijana. Kuvaaja Seija Sinivuori Kouvola 2024 (om. Seija Sinivuori)

Olga Siltasen 14 karaatin kullasta valmistetun Qte Boutte kellon koneisto on sveitsiläisellä ankkurikäynnillä, niklatuilla silloilla ja kultaisilla kivisarjoilla varustettu kello, jossa on lasinen koneiston suojakuori. Kello on naisten ns "kolmen kotelon taskukello". Halkaisija n. 31mm. Kuvaaja Seija Sinivuori Kouvola 2024 (om. Seija Sinivuori)

Olga Siltasen rintaneula, koko 25 mm x 30 mm. Olga sanoi eläessään, että korun perii tytär Aino. Kuvaaja Seija Sinivuori 26.3.2024 Kouvola 2024 (om Seija Sinivuori)

Olga Siltasen rintaneula, rintaneulan takaosaan on raaputettu omistajan nimi "Olga Hanttu". Kuvaaja Seija Sinivuori 28.3.2024 (om. Seija Sinivuori)

Tervajärven Savenkorven (tj 3) talossa syntynyt Tauno Rakkolainen (30.6.1916-7.12.1989) osti ensimmäisestä työpalkastaan Zenith kellon. Nuoruusvuosinaan Tauno kävi töissä mm Uuraan satamassa. Tauno osallistui talvi- ja jatkosotaan. Ensimmäiset kaukopartiot hän teki jo talvisodan alussa. Taunon evakkotie talvisodan jälkeen vei Punkalaitumelle, jossa hän avioitui Aune Sollon (1916-2012) kanssa ja perheeseen syntyi Eila-nimen saanut tytär. Kesäkuussa 1942 nuori perhe palasi Vahvialan Savenkorpeen, joka oli säästynyt sotatuhoilta. Kesäkuussa 1944 hänen Aune-puoliso ja Eila sekä edellisenä vuonna syntynyt Eija-tytär (1943-2019) siirtyivät Ahlajärvelle Kanta-Hämeeseen, josta perheen evakkotie jatkui Askolan, Mellilän ja Toijalan kautta Villähteelle v 1951. Tauno teki työuransa Villähteen autokori-tehtaassa ja siirtyi v 1971 eläkepäiville Lahteen, jonne oli asettunut paljon muitakin karjalaisia. Tauno eli perheensä kanssa Lahdessa kuolemaansa asti. Pian Taunon kuoleman jälkeen Aune halusi antaa kellon vanhimmalle lapsenlapselleen Jaanalle. Kuvaaja Jaana Ronkainen Kovero 9.4.2024 (om. Jaana Ronkainen)

Tauno Rakkolaisen Zenith-kellon hopeapitoisuus on 800, ja se on valmistettu arviolta 1930-luvulla Sveitsissä. Kellon halkaisija on 54mm ja se sisältää 15 kiveä. Kuvaaja Jaana Ronkainen Kovero 9.4.2024 (om. Jaana Ronkainen)

Eeva Haarus o.s. Myyrä Hounin Jokelasta (ho31) toi kotoaan seinäkellon, jossa takana leima Kelloseppä R. Stenfors Wiipuri. Puinen kello koristeineen on 74 cm korkea, 28 cm leveä ja 15,5 cm syvä. Kellotaulun halkaisija on 12 cm. Kello kulki Eevan matkassa Punkalaitumelle, Toijalaan ja Helsinkiin, josta perintönä tytär Aunelle Iitin Sääskjärvelle. Nykyisin kello on Aunen Tuula - tyttärellä Tampereella, jossa se ei enää toimi, mutta on ainutlaatuinen muisto suvusta ja sen evakkohistoriasta. Kuvaaja Elsi Venäläinen Tampere 1.4.2024 (om. Tuula Heinonen)