24.5.2026

Arvo Kokkonen:
Harmittaa
Kevät on yhdistyksissä aikaa, jolloin pidetään ns. tilinpäätöskokouksia. Kevätvuosikokouksessa tarkastellaan edellisvuoden tapahtumia vertaamalla toimintakertomusta toimintasuunnitelmaan. Samoin tilinpäätös vahvistetaan ja todetaan, onko toimittu sääntöjen ja muiden paragrafien mukaisesti ja onko yhdistyksen varoja hoidettu hyvin. Karjala klubi piti vuosikokouksen Kansalliskirjastossa ja vuosikokous totesi asioiden tulleen hoidetuksi oikein ja asianmukaisesti. Vuosikokouksen päätteeksi saimme erinomaisen esittelyn Kansalliskirjaston toiminnasta. Monelle vierailu oli ensimmäinen kyseisessä arkkitehtonisesti upeassa rakennuksessa ja helmenä oli Monrepos -salissa vierailu. Suosittelen paikkaa.
Karjala klubi on aktiivinen yhdistys, joka rahoittaa toimintaansa pienellä jäsenmaksulla (15 euroa/vuosi). Vastaavan kokoisia pieniä yhdistyksiä on Suomessa paljon. Onhan sanottu, että Suomi on yhdistysten luvattu maa. Karjalan Liiton sateenvarjon alla on monia kaltaisiamme pienehköjä yhdistyksiä. Jokaisella yhdistyksellä on tarkoituksensa, joka palvelee paitsi jäseniään myös ennen kaikkea arvokasta tehtäväänsä. Kansallinen kulttuuriperintö elää monissa tapauksissa näissä pienissä yhdistyksissä ja tuo rikkautta kulttuuri- ja sivistyselämään. Toiminta pyörii vapaaehtoisin voimin; rakkaudesta lajiin.
On tietysti päivän selvää, että järjestötoiminnan tulee noudattaa säädösten mukaisia menettelyjä. Oikeusvaltiossa elämme ja sen periaatteita kunnioitamme. Yhdistyslaki ohjaa ja antaa raamit toiminnalle. On helppoa ja turvallista toimia sen mukaisesti. Sen sijaan kaikkia pieniä yhdistyksiä ahdistaa tällä hetkellä kustannukset, jotka eivät millään tavalla tuota lisäarvoa varsinaiselle toiminnalle. Jos yhdistyksen kustannuksista lähes puolet muodostuu pankin tilinhoitomaksuista kokoontumistilakulujen lisäksi, ei itse toiminnan hoitamiseen jää juurikaan varoja. Harmittaa. Ymmärrän, ettei ilmaisia palveluja ole olemassa eikä saatavilla edes aatteelliseen toimintaan, mutta kohtuullisuuden perään huudan. En haluasi nähdä sitä päivää, jolloin jonkin yhdistyksen toiminta kaatuisi muodollisuuksista johtuvan kustannustaakan alle. Menetetään jotakin arvokasta kansallisen kulttuurin edistämisessä; vapaaehtoistyötä.
Kesä on koittanut ja Karjalan Liiton vuoden 2026 kesäjuhlat pidetään kulttuuripääkaupunki Oulussa kesäkuussa. Lukuisia muita karjalaisuuteen liittyviä tapahtumia on kesällä pitkin Suomea. Tapailkaamme niissä. Karjala klubin järjestämä seuraava tapahtuma on syyskuussa, lauantaina 5.9.2026 vierailemme Aira Samulinin kotimuseossa Hyrsylän mutkassa. Tervetuloa! Lisätietoja tulee kesän aikana.
Kesäterveisin
Arvo Kokkonen