Olavi valittiin Pärssisten uudeksi päälliköksi
Pärssisen sukuseuran vaihtoi ensimmäisen kerran puheenjohtajaansa Sastamalan Kiikassa toukokuun ensimmäisenä lauantaina, kun seuraa 10 vuotta luotsannut Antero Pärssinen luovutti puheenjohtajuuden Olavi Pärssiselle Tampereelta. Sukukokous teki uusia valintoja myös seuran hallitukseen.
Hallituksen varajäseniksi valittiin uusina Viivi Pärssinen Lempäälästä, Tapio Pärssinen Helsingistä ja Matti Pärssinen Urjalasta. Vanhoina hallituksen jäseninä jatkavat Olavi Pärssisen lisäksi varapuheenjohtajana Marja Huovila Lahdesta, jäsen- ja talousasioiden hoitajana Eija Herlevi Vantaalta ja sihteerinä Kyösti Pärssinen Helsingistä sekä muina hallituksen jäseninä edellinen puheenjohtaja Antero Pärssinen Paimelasta, Vuokko Pärssinen Helsingistä ja varajäsenestä varsinaiseksi hallituksen jäseneksi valittu Kari Näriäinen Tampereelta. Sakari Pärssinen Punkalaitumelta ja Taisto Helle Espoosta jatkavat vanhoina varajäseninä. Varajäsenet saavat osallistua hallituksen kokouksiin yhtä lailla varsinaisten jäsenten kanssa.
Seuran ansioitunein sukututkija Seija Pärssinen luopui hallituspaikastaan, mutta kertoi jatkavansa aktiivisesti sukututkimuksen parissa ja ottavansa tietoja vastaan ainakin siihen asti, kun sukukirja saadaan valmiiksi.
Antero Pärssinen luovutti seuran standaarit ansioituneille seuran jäsenille Marja Koukulle ja Pentti Korkalle. Standaarinsaajista Kari Näriäinen ei päässyt paikalle.
Kaikkiaan Pärssisten väkeä oli sukukokouksessa koolla 47 ihmistä. Sukukokousennätystä ei määrässä tullut, mutta enemmän kuin parilla viime kerralla.
Marja ja Kaarle Koukku sekä heidän matkailutilansa loivat oivat puitteet mutkattomalle kokoontumiselle, kun kokoussääkin oli vielä perinteinen: aurinko paistoi.
Pärssisten sukutapaamisessa kuultiin mielenkiintoisia alustuksia kansanedustaja Hilja Pärssisen tuoreen elämäkerran tekijöiltä Armi Viidalta, Marjaliisa Hentilältä ja Matti Kalliokoskelta sekä hallituksen jäseniltä Vuokko Pärssiseltä, Antero Pärssiseltä ja Olavi Pärssiseltä. Kokouspaikan Kinnalan Koukun emäntä Marja Koukku (os. Pärssinen) kertoi puolisonsa Kaarlon kanssa kiinnostavasti siirtoväen asuttamisesta paikkakunnalle 70 vuotta sitten.
Vuosi 1918 oli yhdistävänä tekijänä aamupäivän esityksissä. Vuokko Pärssisen aloitti kertomalla kalterijääkäri Armas Pärssisen tarinaa, ja Antero Pärssinen kertasi Pyhäjärven aseman kahakkaa marraskuussa 1917, siis jo ennen itsenäisyysjulistusta ja sodan syttymistä. Vastakkain Pyhäjärvellä olivat Heikki Kaljusen johtama Viipurin työväen järjestyskaarti ja Jalmari Pusan komentama Pyhäjärven suojeluskunta.
”Vuonna 1918 kyseessä oli Vapaussota, siitä ei ole epäilystäkään. Tämän Pyhäjärven kahakan hyvä puoli oli, että se rauhoitti tilanteen Pyhäjärvellä. Sen ansiosta pahimmat paikalliset rettelöitsijät otettiin kiinni eikä tilanne päässyt kärjistymään”, Antero sanoi.
Iltapäivällä Olavi kertoi vielä mielenkiintoisista yhteyksistä, joita hän oli saanut Yhdysvalloissa eläviin suomalaisjuurisiin Pärssisiin. Antero ja allekirjoittanut kertoivat vielä lyhyesti dna-tutkimuksen tuloksista, joiden ansiosta on saatu yhteys muun muassa Yhdysvalloissa asuviin Coxeihin, joilla lienee yhteinen esi-isä Pärssisten kanssa jossain historian hämärässä.
Hilja, maailman ensimmäisiä naisparlamentaarikkoja
Opettaja Hilja Pärssinen valittiin kansanedustajaksi Suomen ensimmäiseen eduskuntaan 1907, ja hän oli siten myös ensimmäisiä naisia parlamentaarikkona maailmassa. Vuonna 1918 hän edusti punaista puolta ja valittiin sodan loppuvaiheessa kansanvaltuuskunnan jäseneksi eli punaisen puolen ministeriksi.
Häntä on vuosien mittaan tutkittu yllättävän vähän, ehkä juuri tuon näkyvän asemansa vuoksi vuonna 1918. Tuore elämäkerta paikkaa kuitenkin puutteita. Sodan jälkeen Hilja pakeni miehensä Jaakko Pärssisen (hääkuva oikealla) kanssa Venäjälle ja kärsi vankeusrangaistuksen palattuaan Suomeen parin vuoden kuluttua. Sen jälkeen hänet valittiin vielä eduskuntaan.
Papin tytär Hilja oli omaa sukua Lindgren ja suomalaisti aikuisiällä nimensä Liinamaaksi, kunnes meni naimisiin Kuolemajärvellä syntyneen Jaakko Pärssisen kanssa.
Elämäkerran tekijöistä Armi Viita on Hiljan sukua, Marjaliisa Hentilä Työväen arkiston historiatutkija ja Matti Kalliokoski Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimies ja kotoisin alun perin Halsualta kuten Hiljakin. Kolmikko piti hyvin yhteen hitsautuneen esitelmän Hiljasta, mutta Matti Kalliokoski toivoi yhä lisätietoa Jaakosta.
”Hän ei ollut tutkimuksemme keskiössä, ja hänen elämästään jää tutkimuksen ulkopuolelle kymmeniä vuosia, vuodet ennen tapaamisesa Hiljan kanssa sekä vuodet Hiljan kuoleman jälkeen. Jaakko Pärssisessä riittää yhä tutkittavaa”, Kalliokoski sanoi.
Kun siirtoväki Kiikan täytti
Marja Koukku kertoi ajoista Kiikassa reilut 70 vuotta sitten, kun Karjalasta tullut siirtoväki täytti paikat ja nopearytminen karjalan murre vapaan ilmatilan.
”Vuonna 1949 paikallisia kiikkalaisia oli 3 898 ja siirtoväkeä 440 eli yhteensä 4 338. Tällöinhän Karjalan seurakunnat lakkautettiin eikä siirtoväkeä enää eroteltu muusta väestä”, Marja kertoi.
Uusille paikoille sijoittuminen ja elämän aloittaminen melkein tyhjästä oli kova urakka siirtoväeltä. Toisaalta myös sijoituspaikkakuntien väellä oli edessä uuden opettelua ja sietämistä, kenellä enemmän kenellä vähemmän. Suomessa jotkut jopa varoittelivat, ettei pitäisi päästää itä- ja länsisuomalaisia sekaantumaan keskenään – mitähän siitäkin olisi tullut, jos näin olisi päässyt käymään.
Valtaosa suomalaisista puhui vielä oman maakunnan ja pitäjän murretta, joten jopa puhutun ymmärtämisessäkin saattoi alussa olla vaikeuksia puolin ja toisin.
Tosin Kaarlo Koukku kertoi, että kun samassa talossa asui sekä satakuntalaista että karjalaista väkeä, niin talon pikkutyttärellä kieliasiat olivat pian hoidossa.
”Sisareni oppi pian puhumaan karjalan murretta talon toisessa päässä, mutta murre vaihtui pirtin ovella satakuntalaiseksi, kun hän palasi toiseen päähän taloa.”
”Väkisin internoidut” jouduttiin palauttamaan
Evakuoitujen määrä Kiikassa vaihteli sotavuosina. Talvisodan jaloista pois lähteneillä oli ikävä kotiin, ja valtaosa palasi jatkosodan sytyttyä takaisin heti kun mahdollista. Myöhemmin jatkosodan aikana Kiikassa oli parhaimmillaan myös 90 inkeriläistä. Heistä osa saattoi pelastautua Ruotsiin, mutta suurin osa jouduttiin palauttamaan rauhansopimuksen nojalla Neuvostoliittoon, koska heidät oli naapurin mukaan ”internoitu väkisin Suomeen”. Koukulla olleista ei sen koommin kuultu.
Kiikkaan muutti siirtoväkeä useasta Karjalan pitäjästä. Talvisodan evakot olivat Kanneljärveltä ja Uudeltakirkolta sekä jatkosodan jälkeen muun muassa Uuraalta.
Viipurin läänin pyhäjärveläisiä tuli vuonna 1945, kun sijoituspaikkakunnat järjestyivät. Pyhäjärveläisistä taas huomattavan moni oli nimeltään Pärssinen.
”Meidän Jukka oli syntyessään 74. Pärssinen Kiikassa”, Pärssisen Eila muisti kertoa.
Kokouspaikalla tuli puheeksi erään etelän median edustajan (allekirjoittaneen) levittämä tieto, että Kiikka olisi maailman Pärssis-tiheintä aluetta. Vaikka Kiikassa ei Koukun Marjan laskujen mukaan asukaan enää kuin kahdeksan Pärssistä, se riittänee silti tiheysennätykseen, ainakin väkilukuun eli arviolta 2 000 kiikkalaiseen suhteutettuna. Tämä tekee Pärssisten määräksi Kiikassa 0,4 prosenttia väestöstä. Isoimmista Pärssis-kaupungeista ykkönen on Pori, joka jää 0,09 prosenttiin. Esimerkiksi Helsingissä pitäisi asua väkilukuun suhteutettuna parituhatta Pärssistä, jotta se yltäisi Kiikan lukemiin. Väestörekisterikeskuksen mukaan Pärssinen on nykyisenä tai entisenä sukunimenä yhteensä 1 385 ihmisellä Suomessa.
