Seuran historiaa lyhyesti

2008
Pärssisen Sukuseura ry perustettiin Karjalatalossa 19.1.2008. Paikalla oli kaksitoista Pärssisen sukuun kuuluvaa. Yhdistysrekisteriin seura merkittiin 25.03.2008.
Ensimmäinen sukukokous pidettiin Karjalatalon Yläsalissa 25. toukokuuta. Karjalaln Liiton emerita sukututkija Heljä Pulli esitelmöi aiheenaan "Vpl Pyhäjärven Pärssisen suvun varhaisvaiheista". Kokouksessa oli 34 osanottajaa.
Hallitus kokoontui sukukokouksen jälkeen kerran 11.10.2008 "Kuulutko sukuuni"-tapahtuman yhteydessä Vantaalla.
2009
Ylimääräinen sukukokous pidettiin 15. elokuuta Kiikan Koukulla. Läsnä oli 80 henkilöä. Kokouksessa hyväksyttiin mm. hallituksen hahmottelema toiminnan organisointi jaostoihin, joita olivat sukututkimusjaosto, matkailujaosto, tiedotusjaosto ja jäsenhankintajaosto.
Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa.
2010
Sukuseura liittyi Karjalan Liiton jäseneksi 24. huhtikuuta 2010. Sukukous pidettiin 14. elokuuta Forssan Rantasipi-hotellin tiloissa. Paikalla oli 60 henkilöä. Pilkkimatkoja Pyhäjärvelle ja Laatokalle tehtiin sekä talvella 2010 että 2011.  Saalistakin tuli!
2012
Sukukous pidettiin 9. kesäkuuta Punkalaitumella Koulutintissä.
2013
Pärssisen sukuseura kokoontui Helsinkiin Karjalatalolle lauantaina 14. syyskuuta. Kärköläläinen Ilmo Pärssinen puhui aiheesta pyhäjärveläisten opintie Käkisalmessa 1920-luvulla. Ilmo on laajalti omien vanhempiensa Sylvi o.s. Kuisman ja Arvi Pärssisen sukuja ja näiden elämää selvitellyt sukututkija.
Espoolainen Taisto Helle kertoi kokemuksia sukukirjan laatimisesta ja yhden sukuhaaran toiminnasta. Hän on ollut mukana kokoamassa Viipurin seudulla asuneiden Pärssisten sukuhaaran historiasta julkaistua teosta.
Lounaan jälkeen sukuseuran hallituksen jäsen Seija  Pärssinen Heinolasta esitteli lomakemallin, jolla tietoja sukukirjaa varten ollaan kokoamassa. Lomakkeen avulla kaikki ilmoittavat henkilökohtaisesti suostumuksensa tietojensa julkaisuun, joten lomakkeen täyttäminen on siksi tärkeää. Lomaketta voi tiedustella hallituksen jäseniltä.
Tilaisuuden lopuksi helsinkiläinen Kyösti Pärssinen kertoi Vpl. Pyhäjärvellä Tiitualla, Kiimajärven rannoilla ennen sotia asuneen isoisänsä Juho Pärssisen perheen vaiheita.
2014
Sukukokous pidettiin 17. toukokuuta Rantaniityn juhlatalossa Pirkkalasta. Kokouksessa oli 50 osanottajaa. Antero Pärssinen valittiin jatkamaan Pärssisen sukuseuran puheenjohtajana myös seuraavan kaksivuotiskauden ajan, samoin varapuheenjohtaja Marja Huovila valittiin jatkamaan tehtävässään.
Pitkäaikainen sihteeri ja hallituksen työmyyrä Kaarina Pärssinen ilmoitti luopuvansa hallitusjäsenyydestään. Timo Pohjola ja Antero Pärssinen kiittivät ruusun kera Kaarinaa mittavasta urakasta. Myös seuran talous- ja jäsenasioiden hoitaja Timo Pohjola jatkoi tehtävässään. Kaarinan tilalle hallitukseen valittiin Vuokko Pärssinen-Tainio Helsingistä. Hallituksen varajäsenistä Marja Koukku ja Maija Luukkanen olivat ilmoittaneet luopuvansa, ja heidän tilalleen varajäseniksi valittiin Martti Pärssinen Helsingistä ja Olavi Pärssinen Tampereelta.
Hallituksen muista jäsenistä jatkavat Ilmo Pärssinen, Seija Pärssinen ja Kyösti Pärssinen, ja varajäsenistä Taisto Helle, Erkki Pärssinen ja Sakari Pärssinen. Uudeksi sihteeriksi hallitus valitsi Kyösti Pärssisen. Toiminnantarkastajaksi sukukokous valitsi Veli-Matti Pärssisen ja varatoiminnantarkastajaksi Leena Pärssisen, molemmat Loimaalta.
Itse kokouksessa puhetta johti Pentti Korkka. Toimintasuunnitelman käsittelyn yhteydessä keskusteltiin muun muassa sukukirjasta ja todettiin, että se pyritään tuottamaan kauden aikana. Seuralla oli 113 jäsentä viime vuoden lopussa, ja määrä pyritään nostamaan kuluvan vuoden aikana kahteensataan.
Antero Pärssinen esitteli Karjala DNA -hanketta ja innostusta herättänyttä DNA-sukututkimusta yleisemminkin. Rovaniemellä asuva Kalervo Ahvonen oli laatinut luonnoksia seuran vaakunaksi yhdessä poikansa Antti Ahvosen kanssa ja esitteli vaihtoehtoja kokoukselle.
Suomen Sukututkimusseuran kirjastonhoitajana työskentelevä Vuokko Pärssinen-Tainio piti alustuksen hyvistä sukukirjoista ja sukukirjojen nykytrendeistä. Sukuasiat kiinnostavat vahvasti suomalaisia, sillä 2000-luvulla on julkaistu 100–150 sukukirjaa vuosittain. Pienimuotoisia julkaisuja ja tutkimuksia on tätäkin enemmän.
Elokuussa Pyhäjärvellä ja Laatokalla
Pärssisen sukuseura teki yhdessä Pulakan sukuseuran kanssa matkan Vpl. Pyhäjärvelle 1.--4. elokuuta 2014. Kelit olivat mahtavan hienot ja helteiset, ja matka meni kaikin puolin mukavasti matkanjohtajien  Pärssisen Anteron ja Pulakan Eskon kaitsennassa, Putuksen Hannun bussikyydissä ja Musakan Antinasiantuntevassa opastuksessa ja majoituksessa Pyhäjärven Lomarannassa. Kaikkiaan matkalla oli mukana kolmekymmentä ihmistä. Matkasta lisää osoitteessa https://drive.google.com/drive/folders/0ByIaRaOr1FWRNDVxVk5xWDU0Wmc
2014
Syyskuussa Seija Pärssinen kertoi sukututkimustyönsä tuloksista Pärssisen sukuseuran hallituksen kokouksessa puheenjohtaja Antero Pärssisen luona Paimelassa. Seijan koneella oli kokoushetkellä 3 468 ihmistä, joiden nimi on Pärssinen. Tiedostoissa oli 1600–1700-luvuilta vielä useita sukuhaaroja, joille ei ole löytynyt yhteistä esi-isää. 
Hallitus valitsi parhaan Kalervo Ahvosen laatimista logoehdotuksista, ja Kalervo jatkaa sen viimeistelyä ja laatii myös selitteen sen symboliikasta. Kirjatoimikunnan vetäjäksi valittiin seuran varapuheenjohtaja Marja Huovila ja jäseniksi Seija Pärssinen, Vuokko Pärssinen-Tainio sekä Kyösti Pärssinen. Tapahtumatoimikunnan vetäjäksi valittiin Antero ja jäseniksi Erkki Pärssinen, Olavi Pärssinen ja Taisto Helle. Taloustoimikunnan vetäjänä toimii Timo Pohjola. 
Marraskuun kokouksessa seuran hallitus ojensi Suomen sukututkimusseuran hopeisen rintamerkin Seija Pärssiselle Heinolasta. Seija sai merkin tunnustuksena urakoinnistaan Pärssisen suvun tutkimuksen parissa, sillä hän on eniten ja ahkerimmin sukua tutkinut ihminen.
2016
Sukukokous pidettiin toukokuun 22. päivä Kangasalan Äijälän juhlatalossa. Antero ja Marja valittiin uudelleen. Timo Pohjolan tilalle uudeksi talous- ja jäsenasioiden hoitajaksi valittiin Eija Herlevi Vantaalta. Ilmo Pärssisen tilalle hallituksen jäseneksi valittiin  varajäsen Olavi Pärssinen Tampereelta ja Olavin tilalle varajäseneksi Kari Näriäinen Tampereelta. Kokous sujui äänestyksittä ja yksimielisesti Pentti Korkan puheenjohdolla.
Antero Pärssinen esitti huolensa seuran jäsenmäärän kasvun hiipumisesta.
”Suvun jäsenten tekemistä dna-tutkimusten tuloksista sen verran, että voimme nyt vastata kysymykseen, että olemmeko me kaikki Pärssiset samaa sukua. Olemme”, Antero Pärssinen kertoi.
Ennen varsinaista kokousta kuultiin keittiömestari Pekka Pärssisen kerrontaa karjalaisesta ruokaperinteestä.  Varainhankinnan tueksi tilatut Pärssisen sukuseuran logolla varustetut myyntituotteet eli kortit, kynät ja postimerkit tekivät kauppansa. Seura sai kaupattavat artikkelit lahjoituksena henkilöltä, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Kokousväki palkitsi lahjoittajan suosionosoituksilla.