Heinjoki-Säätiö sr
Säätiölle uusi asiamies
02.04.2026 09:40
Heinjoen perinteen vaaliminen ja ylläpitäminen on ennen kaikkea vapaaehtoisten henkilöiden
aikaansaannosta. Lisäksi Heinjoki-Säätiöllä on sivutoiminen asiamies hoitamassa mm. taloutta, tuotteiden
myyntiä ja käytännön asioita keskimäärin muutamia tunteja viikossa. Tehtävää pitkään hoitanut Marja
Peltonen halusi luopua tänä keväänä paikasta. Hänen tilalleen valittiin filosofian maisteri Kaisa Hirn Vihdin
Nummelasta maaliskuun lopulla pidetyssä hallintoneuvoston kokouksessa. Kaisalla on vankka kokemus
järjestötyöstä toiminnanjohtajana, hankesuunnittelijana ja järjestökoordinaattorina. Hän aloittaa
perehtymisen säätiöön huhtikuussa ja Marja työskentelee hänen rinnallaan kesään saakka. Lisäksi Marja
jatkaa säätiön hallituksen jäsenenä. Asiamiehen tehtävissä tullaan painottamaan entistä enemmän
tiedottamista ja säätiön tuotteiden markkinointia. Monipuolisen taustansa vuoksi Kaisalta voi odottaa
paljon hyviä ideoita toiminnan ja tapahtumien kehittämiseen. Tulemme varmasti tutuiksi hänen kanssaan
tulevissa tilaisuuksissa.
Kuva. Henna Mitrunen