Kotiseutumatkat

Kurkijoki-Seura ja sen jäsenet ovat tehneet erilaisilla kokoonpanoilla lukemattomia matkoja rajantakaiseen Karjalaan ja Kurkijoelle. Ensimmäisiä reissuja tehtiin jo varhaisempinakin neuvostoaikoina, mutta kun rajat alkoivat viimein 1989-1990 maissa avautua, matkailun suosio nousi räjähdysmäisesti. Parina ensimmäisenä vuonna matkalaiset ehtivät vielä nähdä vanhan Kurkijoen kirkon, ennen kuin se paloi heinäkuussa 1991. Jo niinä aikoina alettiin luoda suhteita, joista monet ovat kantaneet näihin päiviin saakka. Näiden suhteiden kautta majoittuminen, retket kotipaikoille ja monet muut aktiviteetit mahdollistuivat.

Perhemajoitusten lisäksi tarjolla on ollut useita yrityksiä, jotka ovat tarjonneet majoituspalveluita Kurkijoella ja lähiseuduilla. Moni ehti viettää Maanviljelysopiston oppilasasuntolaan syntyneessä Kurki-hotellissa unohtumattomia öitä, kunnes senkin kohtalona oli joutua tulen nielemäksi 2000-luvun alkuvuosina. Raholan koulu tuli monelle tutuksi. Myöhemmin myös Mihail Bajevin majatalo. Uusiakin yrittäjiä on tullut markkinoille. Sonckin huvila tuli tarjolle, mutta sitä ei taidettu ehtiä käyttää koronapandemian vuoksi. Vuonna 2021 on edelleen syntynyt majoitusta niin Lopotin liepeille kuin Vätikän seutuville, jossa myös oli jo ennestään majoitusta tarjolla.

Viimeisen runsaan vuosikymmenen aikana suurimmat ryhmämatkat on tehty Kurkijoki-Säätiön ja sanomalehti Kurkijokelaisen järjestämillä matkoilla. Näihin kuuluivat mm. joka keväiset talkoomatkat, joiden päätavoitteena on ollut Kurkijoen hautausmaiden kunnostus. Suurta suosiota saivat osakseen myös parina keväänä järjestetyt kivijalkamatkat. Lisäksi on toteutettu matkoja eri teemoilla kesäkaudella. Erityisen ansioitunut matkanjärjestäjä on ollut myös Kalakurjet.

Säännöllinen, aktiivinen, innokas ja aikaan saava matkailu saivat äkkipysäyksen koronapandemian myötä maaliskuussa 2020. Tällöin kaikki sen vuoden matkat jouduttiin peruuttamaan eikä uusia voitu järjestää. Vuonna 2022 valoa alkoi ehkä hieman siintää tunnelin päässä, mutta 24.2.2022 muutti kaiken. Venäjän hyökättyä Ukrainaan kaikki virallinen matkailutoiminta ja yhteydenpito ovat olleet pysähdyksissä. Tilanteen kestoa ei kukaan pysty arvioimaan, mutta valitettavasti on varauduttava jopa vuosia kestäviin taukoihin.

Mikäli tilanne muuttuu, ja kotiseutumatkailu jälleen mahdollistuu, Kurkijoki-Seura on yhteistyökumppaneineen varmasti reissuilla mukana.