Toimintakertomus vuodelta 2018

YLEISTÄ

Kulunut toimintakausi alkoi Liiton edustajien vierailulla tammikuussa. Saija Pelvimintakausi alkoi Liiton edustajien vierailulla tammikuussa. as veti kotisivukoulutusta ja Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen informoi liiton ajankohtaisesta tilasta. Hän otti esille erityisesti liiton hallituksen aloitteen seurojen kannustinrahahankkeeseen. Oppi tuntui menneen hyvin perille, koska piirimme jäsenseuroista vain yksi ei täyttänyt ehtoja. Yhtenä tavoitteena oli uusien jäsenten hankkiminen seuroihin. Piirimme sai prosentuaalisesti hyvän tuloksen muiden piirien joukossa. Piirimme alueen seuroihin liittyi 54 uutta jäsentä. Liitolta saimme myös kiitosta oman kotisivukoulutuksen järjestämisestä Heidi Pirttisen johdolla Laukaassa ja Keuruulla. Syksyn aikana saimme myös kuulla Kirsi Limatiuksen valinnasta Liiton naistoimikunnan puheenjohtajaksi.

Olemme kuuluneet vuosia Liiton parhaimpiin piireihin, jäsenseuroja unohtamatta. Seuramme ovat pärjänneet hyvin toimintakilpailuissa omissa sarjoissaan. Kesäjuhlien piirakkamestaruuskilpailuissa ”vunukat” toivat 2 ykkössijaa ja yhden 2 sijoituksen, josta voidaan päätellä, että perinnetyö tuottaa tulosta. Menestystä tuli myös Pirjo Karetien ottaessa jälleen omansa Karjala-maratonilla. Samoin menestyimme hyvin myös Liiton suunnistusmestaruuskisoissa Jämsässä, jotka Liiton urheiluvaliokunta oli myöntänyt piirillemme, suurkiitos kuuluu Jämsän Karjalaseuralle. Urheilun saralta on myös huomioitava Lievestuoreen Karjalaisten saama voitto Harlun malja-kisassa. Voitto oli kolmas peräkkäinen ja näin ollen malja jää Lievestuoreen Karjalaisille.

KOKOUSTOIMINTA

Piirihallitus on kokoontunut kuluneella toimintakaudella 4  kertaa. Hallitukseen ovat kuuluneet puheenjohtajana Seija Jatkonen (4), varapuheenjohtaja Taimo Tokkari (4), jäseninä Pirjo Karetie (3), Hannu Loipponen (3), Kirsi Limatius (4), Pirjo Lahtinen (2), Sylvi Hietanen (4), Pekka Vanhanen (4), Veikko Kaarnijärvi (3), Jouni Reinikainen (4), Ahti Ojanen (4), Heidi Pirttinen (4), Aino Jousisalo (3) ja Piirin sihteeri Kari Leppänen (4). Seija Jatkonen osallistui liittokokoukseen, Kari Leppänen liittovaltuuston ja aluevastaavien kokoukseen 4 kertaa sekä Kirsi Limatius Liiton naistoimikunnan kokouksiin 2 kertaa. Piiri piti sääntömääräiset kevät- ja syyskokouksensa sekä piirin säännöistä johtuen ylimääräisen yleisen kokouksen, koska piirin nimen vaihto sen sääntöjen mukaisesti vaati.

KULTTUURITOIMIKUNTA

Kulttuuritoimikunta veti henkeä suursatsauksensa liittojuhlien jälkeen, mutta pyrki tukemaan alueen seuroja heidän toiminnoissaan. Toimikunnan puheenjohtajana toimii Pekka Vanhanen.

NAISTOIMIKUNTA

Naistoimikunta järjesti jäsenistölle erilaisia käsityökursseja, piti perinteisesti  piirakkakilpailut sekä hoiti piirin kokousten kahvitukset. Kirsi Limatiuksen tullessa valituksi Karjalan Liiton naistoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Airi Kumpulainen jatkamaan liiton naistoimikunnassa Kirsin tilalla piirin edustajana sekä hoitamaan piirin naistoimikunnan puheenjohtajan tehtävää.                             

URHEILUTOIMIKUNTA

Toimikunta järjesti Karjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut Jämsässä päävastuun ollessa Jämsän Karjalaseuralla. Toimikunnan puheenjohtana toimii Pirjo Karetie.

HENGELLINEN TOIMIKUNTA

Hengellinen toimikunta jatkoi toimintaansa perinteiseen tapaansa ekumeenisesti. Se oli kysyttäessä tukemassa seuroja kirkkopyhien järjestämisessä sekä kinkeritoiminnassa. Toimikunnan kokoonkutsujana on sihteeri Kari Leppänen.

ALUEVASTAAVAN TOIMINTA

Aluevastaavan tärkeimpänä tehtävänä on ollut Liiton kannustinrahahankkeen läpivienti piirimme seuroissa. Hän on toiminnallaan pyrkinyt tukemaan seuroja toimintansa kehittämiseen niin puhelinkeskustelujen, sähköpostin ja kirjeiden välityksellä. Kuluneen vuoden aikana oli 6 seurakäyntiä ja sähköpostia ja puhelinta käyttäen on hän ollut yhteydessä kaikkiin seuroihin. Aluevastaava raportoi toimintaansa Liittoon sekä piirihallitukselle.

YHTEENVETO

Yhteenvetona voidaan todeta, että kulunut toimintakausi oli piirimme osalta osoitus siitä, että pienikin piiri ja sen jäsenseurat voivat kuulua Liiton parhaimmistoon, kaikki riippuu seurajohtojen ja niiden jäsenten aktiivisuudesta. Piirimme alueella alkaa ”lapsi ja nuorisokerhotoiminta”, joka on tae toimintamme jatkuvuudelle ja karjalaisen perinteen säilymiselle tuleville sukupolville.

Kari Leppänen