27.11.2015

Leena Luhtanen

Leena Luhtanen:
Karjalaisuudesta

Kun pyydetään kolumnia Karjalan Klubin nettisivuille, ensimmäiseksi nousee pohdinta siitä, mistä näkökulmasta Karjala-asiaa tulisi tai voisi käsitellä. Mahdollisuuksia on tietysti monenlaisia. Karjalaisuutta voisi käsitellä henkilökohtaisten suku- ja perhekokemusten pohjalta tai sitten käännellä Karjala-kysymystä osana Suomen itäisen suunnan historiaa taikka pyöritellä erityisesti karjalaista evakkokysymystä ja luovutetun alueen problematiikkaa tahi yksinkertaisesti esimerkiksi antamalla ideoita sille, miten Karjala Klubin ja myös Karjalan Liiton toimintaa voisi virkistää ja monipuolistaa. Muitakin kulmia löytyy.

Lähden liikkeelle oman läpikäydyn elämäni kannalta. Monilla ikäisilläni ihmisillä, jotka ovat syntyneet viime sotien aikana, on henkilökohtaisia kokemuksia Karjalasta ja karjalaisuudesta. Minun tapauksessani karjalaisuus on perua äitini Aili Longan suvun tarinasta. Äidin kotitalo oli Rautjärvellä Ilmeen kylässä. Kotitila jäi rauhanteossa jokseenkin erikoisella tavalla aivan rajan tuntumaan, pienelle Savolaismäelle siten, että Suomen puolelta - viranomaisluvan saatuaan - saattoi aivan rajalla seisten vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten katsella pienen matkan takana olevan Longan talon julkisivua Neuvostoliiton puolella. Tämä ”ilo” tosin katosi pikkuhiljaa, kun puut ja pensat kasvoivat eteen. Toisaalta voidaan myös epäillä, että talon rakennusmateriaalilla - omasta metsästä saaduilla hirsillä - oli Neuvostoliiton/Venäjän oloissa muutakin käyttöä kuin seistä rajalla tyhjässä talossa. Olen ymmärtänyt, että jopa monien karjalaistalojen perustuksien kivistä on myös saatu muualla parempaa käyttöä.

Olen vieraillut pienenä lapsena äidin kanssa Longan tilalla joskus 1943-44 isän ollessa sodassa. Itse asuimme Kuopiossa äidin, isän ja kahden tyttölapsen perheessä. Sen sijaan äidin Rautjärven kotiperheen ydin eli äidinäiti Helena-mummo ja osa tämän lapsista ja lapsenlapsista olivat välirauhan jälkeen jatkosodan alussa palanneet ensimmäiseltä evakkoretkeltään ja asuttaneet uudelleen maatilansa ja karjalaisen kotinsa. Pienen tytön muistikuvat Longan maatilasta ovat tietysti rajalliset mutta kuitenkin elävät.

Longan suvun toinen evakkoretki jatkosodan jälkeen jäi tietysti lopulliseksi, ja sukutilan silloiset asukkaat kotiutuivat evakkoina alkuvaiheessa lähinnä Imatran seudulle ja Kymenlaaksoon. Minulla oli äidin puolelta yhteensä seitsemän tätiä ja enoa sekä lähes kolmekymmentä serkkua. Helena-mummolle tuleva lopullinen evakkotila löytyi monien vaiheiden (3 muutakin paikkaa) jälkeen Etelä-Savosta Sulkavan Telataipaleen kylästä Saimaan rannalta, noin 65 km Savonlinnasta ja saman verran Imatralta. On kiintoisaa, että yli 40 vuotta sitten oma perheeni hankki kesämökkipaikan samalta kylältä, ja siellä ollaan ja viihdytään edelleen Saimaan syväväylän varrella myös suvun karjalaisuuden läsnäolosta nauttien.

Karjalaisuus on juuri äitini suvun kautta ollut merkittävä tekijä elämäni suunnassa. Vietin lapsena ja teini-iässäkin esimerkiksi pitkiä kesälomia silloisen enoni hoitamalla tilalla Sulkavalla.

Koko äidin karjalainen suku piti sodan jälkeisinä vuosina ja vuosikymmeninä ja osin pitää edelleenkin tiivistä yhteyttä keskenään, vaikka Longan tilan ensimmäisen ja toisen polven jäsenet ovat jo kuolleet. Oma Aili-äitini kuoli 101-vuotiaana pari vuotta sitten Longan alkuperäisen karjalaisperheen viimeisenä edustajana.

Koko lapsuuteni ja nuoruuteni eräs keskeinen hallitseva tekijä olivat karjalaiset tavat ja erityisesti ruoanlaitto sekä karjalainen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. Kun kohtaa muun Suomen asukkaita, esimerkiksi mieheni puolelta Etelä-Pohjanmaan ja Tampereen taustoilla, huomaa merkittävän eron eri alueiden ihmisten arkikäyttäytymisen välillä. Minulla on tietysti lisäksi kotikaupunkini Kuopion antama savolaisuus painolastina, joten eri ihmisryhmien erilaisuus saa aitoa ulottuvuutta. Parhaimmillaan tämä kiistaton erilaisuus on tietysti rikkautta.

Karjalaisuuteen perustuvalle toiminnalle on jatkuvasti vahvat perusteet.  Olen itse osallistunut karjalaisen perinteen vaalimiseen muun muassa Karjalan Liiton hallinnossa ja erityisesti Karjala Klubin toiminnassa. Myös toimintani Talvisotayhdistyksen hallituksessa on monipuolistanut ja vahvistanut käsitystäni Karjalan keskeisestä merkityksestä maallemme.

Karjalaisuuden merkitys suomalaiselle identiteetille on siis mielestäni jatkuvasti vahva. Inhimillisistä syistä ensi käden karjalaisuuden edustajat ovat vähentyneet ja kohta varmaankin poistuneet. Toisaalta viime aikojen kansainvälisen politiikan tapahtumat ovat nostaneet uudelleen esiin asioita ja tiettyjä samankaltaisuuksia verrattuna Suomen vuosikymmenten takaisiin kokemuksiin. Näin Karjalan geopoliittinen asema ja merkitys, käydyt sodat, laajat evakkokokemukset, kulttuuri ja vahvat perinteet antavat edelleen vahvan pohjan myös Karjalaan nojaavien yhteisöjen toiminnalle.

VTM Leena Luhtanen on ollut liikenne- ja viestintäministeri, oikeusministeri ja kansanedustaja.Työtehtävässään hän oli opetusministeriön korkeakoulu- ja tiedeosaston opetusneuvos.