Yhdistetty kevät- ja syyskokous to 18.11.2021 alkaen klo 14.30 Ravintola Patarouvassa, Tapailantie 11 B 1, Turenki. 

Hallitus kokoontuu klo 14.00.

Samalla pidetään puurojuhla (ilman joulupukkia). TERVETULOA!

 

Syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2022:

Koronavirus tulee rajoittamaan edelleen kaikkea kokoontumista ja siksi tulevaa toimintaa vuodelle 2022 on vaikea esittää. Etenkin kun jäsenkunta on pääasiassa karanteenisuositusten piirissä. Kuten jo vuoden 2020 toimintasuunnitelmassa todettiin, on kuukausittaisista tarinailloista pitänyt luopua osanottajien vähäisyyden takia.

 

Vuonna 2022 pyritään järjestämään pienimuotoisia tilaisuuksia, mikäli se vain on mahdollista.

Toimintaan voitaisiin ottaa piirakantekokurssin järjestäminen tai ruokapidot sekä yhteislaulutilaisuus esimerkiksi seurakunnan kanssa yhdessä.

 

Karjalan Liiton juhlat ja muut tapahtumat ovat peruuntuneet. Odotettavissa on kuitenkin, että kokoontumisiin alkaa tulla väljentymistä ja vapautumista.

---------------

Tämän suunnitelman kirjoittamisen jälkeen koronatilanne on edelleen pahentunut.

 

Jäsenmaksu 2022

Yhdistyksen jäsenmaksu on 26 € / vuosi (sis. yhdistyksen, piirin ja Karjalan liiton jäsenmaksun)

Yhteystiedot 2022

Hallituksen puheenjohtaja Jukka Pekka Hämäläinen Pohjakatu 2, 13100 Hämeenlinna 050 5553467 jphkoulutus@gmail.com. Sihteeri Raakel Henttonen Hyvikkäläntie 540, 14240 Janakkala 0400 847023 raakel.henttonen@pp.inet.fi

Ota rohkeasti yhteyttä meihin!

Tule mukaan, kysy lisää! Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita jäseniksimme!