Joensuun Kalevalaiset Naiset järjestivät 3.2. – 3.5.2025 ”Kansallispukuja-näyttelyn" Joensuun Taitokorttelin sisätiloissa.

Puvut oli sijoiteltu Taitokorttelin käytäville eri paikkoihin ja ne sulautuivat hyvin tähän miljööseen. Yleisö voi tutustua pukuihin Taitokorttelilla asioidessaan, tai tullessaan varta vasten ihailemaan näitä perinteisiä kädentaitoja. Asusteisiin pääsi tutustumaan opaslehtisen myötä, tai paikalla olleiden Kalevalaisten Naisten opastuksella. Opaslehtiseen oli koottu hieman yleistietoa kansallispuvuista ja sopivan lyhyt, mutta selkeä kuvaus kustakin esillä olevasta puvusta.

Näyttelyesitteessä näyttelytoimikunta kertoi näin: ”Näyttelyllä Joensuun Kalevalaiset Naiset haluaa tuoda esille kansanomaisen pukukulttuurin ja kansallispukujen kestävyyttä. Mallit on suunniteltu kansan kauniiksi ja hyviksi kokemista väreistä ja malleista ja ne pohjautuvat tietyn alueen kulttuuriin ja perinteeseen. Pukujen materiaalina on käytetty kestävää villaa, pellavaa ja muita luonnonläheisiä materiaaleja. Kansanpuvut ovat kestävää kulttuuria materiaalinsa ja ajattoman suunnittelunsa vuoksi, mutta myös tuodessaan esille alueiden ja paikkakuntien erityispiirteitä….”

Näytelyä purettiin 3.5.2025, mutta Nettitoimitus sai vielä pikaisen pukuopastuksen ja juttutuokion näyttelytoimikunnan kanssa.

Katso tallenteet:

 

 

Koko jutun voi lukea: Kansallispukuja-näyttely Taitokorttelissa