Karhulan Karjalaisten historia

Etusivulle

Karhulan Karjalaiset ry

Seura on perustettu vuonna 1946. Se aloitti toimintansa nimellä Kymin Karjalaiset. Kun osasta Kymin pitäjää muodostettiin Karhulan kauppala vuonna 1952, muutettiin seuran nimeksi Karhulan Karjalaiset ry. Jo aikaisemmin Tavastilan Karjalaseura oli eronnut Karhulan Karjalaisista omaksi yhdistyksekseen.

 

Seurassa on 72 (vuonna 2019) jäsentä. Osa jäsenistä on syntynyt menetetyn Karjalan alueella, ja suurella osalla on karjalaiset sukujuuret, mutta seuratoimintaan voi tulla myös kiinnostuksesta karjalaista kulttuuria kohtaan.

 

Toiminta on monipuolista: tarinailtoja, retkiä, teatterimatkoja, kursseja ja hengellisiä tapahtumia. Tarinaillat pidetään Kotkan Kaupungin omistamassa Kodintalossa kaksi kertaa kuukaudessa (joka kuukauden 1. ja 3. tiistai kesäkuukausia lukuun ottamatta). Tarinailloissa käsitellään kahvipöydän ympärillä erilaisia aihepiirejä, jäsenten omista muistoista ja kertomuksista ulkopuolisten vierailijoiden ajankohtaisiin esityksiin. Tarinailloissa on säännöllisesti noin 20 osallistujaa.

 

Karhulan Karjalaisilla, Tavastilan Karjalaseuralla ja Karhulan ja ympäristön Koivistolaisilla on yhteisesti hankittu muistomerkki Karjalaan jääneille vainajille Kymin kirkon sankarihautojen läheisyydessä. Muistopatsaan hoidosta ja kukituksesta vastaa edellä mainitut kolme seuraa vuorollaan. Vakituisia kukituspäiviä ovat kaatuneitten muistopäivä pyhäinpäivä ja itsenäisyyspäivä.

 

Karhulan Karjalaiset kuuluu Karjalan Liittoon ja Karjalaisseurojen Kymenlaakson piiriin ja osallistuu myös niiden järjestämään toimintaan.

 

Seuralla on oma lippu, jota käytetään aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa ja juhlissa.

 

Tervetuloa mukaan karjalaisten pariin ja karjalaiseen toimintaan.

Seuran historiasta tarkemmin historia alasivulla.

 

 

 

Vanhoja valokuvia

Sivun valokuva Vahvialasta 1930-luvulta. Kuvia lisätään myöhemmin.

Ei päiväkä paista, ennenko se nousoo.