Tälle sivulle on koottu yhdistyksemme omia tapahtumia ja mukanaoloa vuodesta 2014
Tapahtumia 2024
Laila Pullisen veistospuistossa ja museossa Vantaan Nissbackassa vierailimme 15.9. Paikasta, Lailan taiteesta ja elämästä piti mieliinpainuvan koskettavan esityksen hänen poikansa Jean Ramsay. Kiitokseksi opastuksesta annoimme Jeanille Kivennapa kestää -kirjan, Ahokylmänkukka-kortin ja yhdistyksen historiaesitteen kera.
Kivennavan kihuissa 11.8. Lammilla kerroimme toiminnastamme vuodesta 1950 lähtien pääkaupunkiseudun kivennapalaisten yhdyssiteenä. Puheenjohtaja Seppo Henttinen toi tuttuun tapaan tarjolle pöydällisen Karjalaan ja erityisesti Kivennapaan liittyvää kirjallisuutta. Sukuteemaan liittyen tarjosimme tietoa Ronnunkylän Lemmettyjen, Seppälän Martikaisten ja Mustanpohjan Pohjalaisten vaiheista. Esittelyssä olivat kirjat Kotikylät Kokkomäen kupeessa (Rontu, Seppälä, Holttila), Rajan pinnassa (Kivennavan kylät Jalkala, Joutselkä, Jäppinen, Lavola, Lintula, Mustapohja, Tammiselkä) ja monet muut kyläkirjat. Kiitokset kaikille mukanaolleille!
Entiset Kivennapalaiset oli mukana Karjalaisten kesäjuhlien kesätorilla 15.-16.6. Mikkelissä. Esittelimme toimintaamme ja kirjapöydällä oli pengottavana runsaasti Karjalaan ja erityisesti Kivennapaan liittyvää kirjallisuutta.
Sukututkimuspiiri kokoontui 8.4. Oodissa. Keskustelimme verkkolähteiden käytöstä sukutietojen etsimisessä. Miten löydän tiedon ääreen? Illan vetäjänä ja opastajana toimi Pekka Kirjavainen. Mukana oli 14 osallistujaa.
Sukututkimuspiiri kokoontui 25.3. Oodissa. Raimo Ranta kertoi tutkimuksistaan äitinsä kotipaikan Kivennavan Vehmaisten Vaittisenmäen ja koko kylän historiasta, painottuen isovihan jälkeiseen aikaan, aina 1900-luvun alkuvuosiin.
Virpojaisia vietettiin 24.3. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Seppo Henttinen alusti aiheesta "Elämän alkuun uusilla asuinsijoilla, muutos evakuoidusta väestöstä asutetuksi siirtoväeksi". Jatkoimme yhdessä haastelua aiheesta ja virvoimme Karjalatalon eläkkeelle jäävän talonmiehen Arto Pöystin. Tarjolla oli teemaan ja Kivennapaan liittyviä julkaisuja, kohvii sekä piirakoita monta sorttii. Paikalla oli 29 jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Vuosikokous pidettiin sunnuntaina 25.2. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Kokous valitsi Seppo Henttisen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana 2024-25. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Tuula Huusela, Eeva Korjula ja Tarja Sandvik valittiin jatkamaan 2024-26. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa. Toiminnantarkastajina jatkavat Hannu Kuortti ja Seppo Määttänen, varalla Terttu Lemmetty ja Raili Mäkelä. Kokouksen jälkeen tutustuimme yhdistyksen arkiston aarteisiin: leikekirjoihin, valokuva-albumeihin, Kivennavan savakkopukuun, Kivennavan lippuun ja puiseen härkkimeen, jolla on hämmennetty kaurakiisseliä kiisselkesteihin. Esillä ja myynnissä oli Kivennavan kyläkirjoja, muuta Karjala-kirjallisuutta, Ahokylmänkukka-kortteja ja -adresseja. Tarjolla oli kahvia, piirakoita monta sorttia ja mukana 23 osallistujaa.
Sukututkimuspiiri kokoontui Oodissa 22.1. aiheena vanhat valokuvat. Katselimme ja tunnistimme vanhoja valokuvia Kivennavalta ja yhdistyksen toiminnasta.
Tapahtumia 2023
Sukututkimuspiiri kokoontui Oodissa 4.12. teemana sukukirjat. Marja Pihkala kertoi tätinsä Ritva Rikan kirjasta Suurselkälä ja sen kätevät Kähöset, Pekka Kirjavainen kirjasta Kivennavan Kirjavaiset, Sipi Kirjavaisen jälkeläiset. Eeva Korjula toi tapaamiseen kirjasen Talo Joutselästä, joka kertoo Hoppanian perheestä, ja Martti Pullisen muistelman Matkan varrelta.
Esillä oli myös Sirkka Karskelan Kivennavan Leskisten suku -kirja, joka on yhdistyksellä myynnissä. Suurselkälä ja sen kätevät Kähöset -kirjoja voi ostaa Marja Pihkalalta.
Pikkujoulua vietimme 26.11. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Katsoimme yhdessä Suomen Diakoniaopiston Theatrum Olgan dokumenttielokuvan Sydämen arkeologia – Kyl myö selvitään.
Ohjelmassa oli myös Kivennapa-aiheinen visailu, yhteislaulua ja arpajaiset. Tarjolla oli kahvia ja monenlaisia piirakoita.
Olimme mukana karjalaisilla pitäjä- ja sukumessuilla 18.11. klo 10-14 Karjalatalossa.
Tutustuimme taiteilija Nanna Suden studionäyttelyyn Helsingissä 7.11. Mukana oli 11 jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Sukututkimuspiiri kokoontui Oodissa 6.11. Raimo Ranta kertoi tutkimuksistaan äitinsä kotipaikan Kivennavan Vehmaisten Vaittisenmäen ja samalla koko Vehmaisten kylän historiasta, aina Ruotsin vallan ajoista lähtien. Tutustuimme Raimon Vaittisenmäestä koostamiin kolmeen kirjaan. Yhdistyksemme sai kokoelmiinsa lahjoituksena nämä kolme kirjaa, kiitos Raimo! Mukana oli 15 osallistujaa.
Olimme runsaslukuisesti mukana Kivennapa-Säätiön 70-vuotisjuhlaseminaarissa 8.10. Karjalatalossa. Suomen Diakoniaopiston Theatrum Olgan dokumenttielokuvan "Sydämen arkeologia – Kyl myö selvitään" ensiesitys oli seminaarissa. Elokuva valottaa kauniisti juurien, kivennapalaisuuden ja historian merkitystä nuorille. Elokuva on tehty Kivennapa-Säätiön tuella. Säätiön kunniakirjalla palkittiin yhdistyksemme puheenjohtaja Seppo Henttinen, kunniapuheenjohtaja Helli Taponen ja Kari Hopponen.
Syystapaamista vietimme 1.10. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Pekka Kirjavainen kertoi Kivennapa-Wikin toiminnasta ja sisällöstä. Ohjelmassa oli myös pöytäkunnittainen Kivennapa-visailu ja mukavaa yhdessäoloa. Tarjolla oli kahvia ja piirakoita, myynnissä Kivennavan kyläkirjoja ja muuta Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Sukututkimuspiiri kokoontui Oodissa 18.9. Mukana oli 11 osallistujaa. Tapaamisen aiheena olivat vanhat valokuvat ja suvun tarinat.
Olimme runsaslukuisesti mukana Kivennavan kihuissa 6.8. Hämeenlinnassa. Puheenjohtaja Seppo Henttisellä oli tuttuun tapaan tarjolla pöydällinen Karjalaan ja erityisesti Kivennapaan liittyvää kirjallisuutta.
Olimme mukana 10.6. Oodi Karjalalle -tapahtumassa esittelemässä toimintaamme. Tapahtuma juhlisti karjalaista kulttuuria ja oli avoin kaikille.
Kesäkauden avajaisiin 28.5. karjalaisten kesäkodissa Villa Salmelassa osallistui 5 jäsentämme.
Sukututkimuspiiri kokoontui 17.4. Oodissa. Erkki Honkanen kertoi kirjastaan "Tuntematon isäni Reino, Kivennavalta". Kuuntelemassa ja keskustelemassa oli 14 osallistujaa.
Virpojaisia vietettiin 2.4. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Puheenjohtaja Seppo Henttinen kertoi evakoiden ensimmäisistä vuosista sodan jälkeen. Virvoimme Sepon ja onnittelimme häntä isolla pääsiäismunalla ja kassillisella vanhoja konelehtiä. Eeva Korjula kertoi kuvin ja sanoin omasta taiteestaan ja kivennapalaisjuurisista taiteilijoista. Kunniapuheenjohtaja Helli Taponen virpoi merkkipäiväänsä tänä vuonna viettävän Sinikka Seppäsen. Tutustuimme kivennapalaisen Armas Tolosen vaalimainokseen eduskuntavaaleissa 1945. Tarjolla oli virpomavitsoja ja -loruja sekä kohvii ja piirakoita monta sorttii.
Sukututkimuspiiri kokoontui Oodissa 13.3. Mukana oli 11 osallistujaa. Tapaamisen aiheena olivat vanhat valokuvat ja Karjala-aiheisten verkkoaineistojen hyödyntäminen.
Vuosikokous pidettiin 19.2. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Vuosikokous valitsi Jukka Skytän jatkamaan yhdistyksen varapuheenjohtajana 2023-24. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Kaisu Ilonen, Pekka Kirjavainen ja Marja Pihkala valittiin jatkamaan 2023-25. Hallituksen erovuoroiset varajäsenet Pirkko-Mari Ahola ja Annakaisa Sarkanen valittiin jatkamaan 2023-25 ja uudeksi varajäseneksi valittiin Pirkko Hakala. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa. Toiminnantarkastajina jatkavat Hannu Kuortti ja Seppo Määttänen, varalla Terttu Lemmetty ja Raili Mäkelä.
Aloitimme "Pala Karjalaa" -keskusteluteeman, jossa kerrotaan itselle tärkeän esineen herättämistä tunnoista. Eeva Korjula kertoi tädin antamasta kauniista villatakista ja kivennappoisten verkostoista sotien jälkeen Helsingissä. Kaisu Ilonen kertoi isoäitinsä kirjoman pyyheliinapeitteen ja perheensä vaiheista ja Tarja Sandvik mummon käsilaukun sisällöstä. Mukana oli 14 osallistujaa.
Sukututkimuspiiri kokoontui Oodissa 23.1. Mukana oli 16 osallistujaa. Seppo Sokka kertoi kirjastaan "Kivennavan Tenho". Kirja koostuu Sepon isän Tenho Sokan muistelmista Tammiselältä, nuoruusvuosista rintamalla ja jälleenrakentamisen ajoilta Jämsästä. https://kivennavan-tenho.webnode.fi/.
Tapahtumia 2022
Pikkujoulua vietimme 18.12. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Jukka Skyttä juonsi tilaisuuden, jossa oli mukana 29 osallistujaa. Liisa Paavilainen esitteli kirjaansa ”Maailmanmainiot Mattssonit”. Siinä hän kertoo äitinsä suvun vaiheista Pohjanmaalta Pietariin, Bakuun, Kivennavalle, Viipuriin, Tampereelle ja Kangasalle. Varpu Heikinheimo soitti viulua ja Pirkko-Mari Ahola luki jouluevankeliumin Kivennavan murteella. Kohvit juotii, piirakkoi syötii ja kuulumiset haastettii. Myynnnissä oli Kivennavan kyläkirjoja, muuta Karjala-aiheista kirjallisuutta ja Kivennavan vuosikalentereita 2023.
Osallistuimme yhdessä Kivennapaseuran kanssa karjalaisille pitäjä- ja sukumarkkinoille Karjalatalossa 26.11. Tarjolla oli Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Syystapaamista vietimme 16.10. Karjalatalon Wiipuri-salissa, mukana 22 osallistujaa. Mari Meriläinen esitteli uutuuskirjan "Airi Hoffrenin tarinoita Kivennavan Lainojalta - muistoja pienen tytön silmin". Mari on sisarensa Riitta Taarastin kanssa toimittanut kirjan, joka sisältää Airi Hoffrenin (o.s. Taponen) lapsuudenmuistoja 1930-luvun alkuvuosilta. Tarjolla oli kahvia, monenlaisia piirakoita ja myynnissä Kivennavan kyläkirjoja ja muuta Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Kesäkauden päättäjäisiä vietimme 4.9. karjalaisten kesäkodissa Villa Salmelassa, yhdessä pääkaupunkiseudun muiden karjalaisten kanssa.
Olimme mukana Kivennavan kihuissa 14.8. Pälkäneellä. Tarjolla oli Kivennavan kyläkirjoja ja muuta Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Olimme mukana Karjalaisilla kesäjuhlilla ja karjalaisella kesätorilla Rauman jäähallissa 18.–19.6. Puheenjohtaja Seppo Henttinen toi tarjolle pöydällisen karjalaista ja erityisesti Kivennapaan liittyvää kirjallisuutta.
Vuosikokous pidettiin 27.3. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Vuosikokous valitsi Seppo Henttisen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana 2022-23. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Kaarina Kouhia ja Jukka Skyttä valittiin jatkamaan 2022-24. Toiminnantarkastajina jatkavat Hannu Kuortti ja Seppo Määttänen, varalla Terttu Lemmetty ja Raili Mäkelä. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa. Kaisu Ilonen sisarensa Pirkko Heikinheimon kanssa esitteli Kivennavan savakkopuvun ja äyrämöispuvun ja kertoi niiden historiasta. Mukana oli 14 jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Tapahtumia 2021
Entiset Kivennapalaiset osallistui yhdessä Kivennapaseuran kanssa karjalaisille suku- ja pitäjämarkkinoille Karjalatalossa 27.11. Tarjolla oli Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta sekä yhdistystemme myyntituotteita korteista kalentereihin.
Vuosikokous (koronatilanteen takia siirtynyt) pidettiin 13.11. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Vuosikokous valitsi Jukka Skytän jatkamaan yhdistyksen varapuheenjohtajana 2021-22. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Tuula Huusela, Eeva Korjula ja Tarja Sandvik valittiin uudelleen. Hallituksen varajäseneksi edesmenneen Esko Veijalaisen tilalle valittiin Annakaisa Sarkanen. Toiminnantarkastajiksi valittiin Hannu Kuortti ja Seppo Määttänen, varalla Terttu Lemmetty. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa.
Koronatilanteen arvaamattomuuden takia päätettiin, että joulujuhlaa ei vuonna 2021 järjestetä.
Tapahtumia 2020
Pandemiatilanteen takia syystapaamisen 4.10. Karjalatalossa peruttin ja sen yhteydessä pidettäväksi tarkoitettu yhdistyksen 70-vuotisjuhla siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Samoin virpojaiset ja yhdistyksen pikkujoulu Karjalatalossa peruttiin.
Vuosikokous pidettiin 16.2. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Paikalla oli 15 henkilöä. Vuosikokous valitsi Seppo Henttisen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Kyllikki Torkkel jäi pois hallituksesta ja hänen tilalleen uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Kaisu Ilonen. Muut erovuoroiset hallituksen jäsenet Pekka Kirjavainen ja Marja Pihkala valittiin uudelleen. Erovuoroiset hallituksen varajäsenet Kaarlo Mutta ja Esko Veijalainen valittiin uudelleen ja uudeksi varajäseneksi valittiin Pirkko-Mari Ahola. Toiminnantarkastajiksi valittiin Hannu Kuortti ja Seppo Määttänen, varalla Raili Mäkelä ja Kaarina Petäjä. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa.
Sukututkimuspiiri kokoontui 20.1. keskustakirjasto Oodin ryhmätilassa 3, mukana 28 henkilöä. Jenni Meriluoto kertoi isoäitinsä enon, runoilija Ilmari Pimiän sukujuurista, miten ne liittyvät kirjailija, kulttuurivaikuttaja Olavi Paavolaisen sukuun, sekä näytti vanhoja Kivennavan valokuvia omasta arkistostaan. Jenni Meriluodon Olipa kerran Karjala -blogi: https://olipakerrankarjala.blogspot.fi
Tapahtumia 2019
Pikkujoulua vietimme 15.12. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Jukka Skyttä juonsi tilaisuuden, jossa oli mukana oli 37 henkeä vauvasta vaariin. Puheenjohtaja Seppo Henttisen tervetulotoivotuksen ja yhteislaulun jälkeen Samuel Savolainen soitti hanuria ja Marja Pihkala luki Jouluevankeliumin Kivennavan murteella. Tarja Sandvik luki Karjala-lehden kertomuksen viimeisestä jumalanpalveluksesta Kivennavan kirkossa 26.11.1939 ja Pekka Kirjavainen Aune Kurvisen muistelmia evakkoon lähdöstä Kivennavan Pihlaisista 80 vuotta sitten. Herkkukori runsaine lohdutuspalkintoineen arvottiin. Tarjolla oli Marjan keittämää joulupuuroa, kohvii ja piirakoita monta sorttii. Tilaisuus päättyi Maa on niin kaunis -yhteislauluun.
Sukututkimuspiiri kokoontui 18.11. keskustakirjasto Oodin ryhmätilassa 3, mukana 17 henkilöä. Kalevi Hyytiä kertoi karttapohjan avulla tapahtuvasta sukuselvittelystä ja verkon tarjoamien lähteiden käytöstä.
Entiset Kivennapalaiset osallistui yhdessä Kivennapaseuran kanssa karjalaisille suku- ja pitäjämarkkinoille Karjalatalossa 16.11. Tarjolla oli Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta sekä yhdistystemme myyntituotteita korteista kalentereihin.
Syystapaamista vietettiin 6.10. Karjalatalon Wiipuri-salissa, mukana 26 henkilöä. Mummon käslaukku -teemalla Tarja Sandvik kertoi kivennapalaisen mummonsa Maria Pohjalaisen elämästä. Pekka Kirjavainen esitteli uutta kirjaansa "Sukuni idästä ja lännestä". Kirjan henkilöt ovat asuneet mm. Kivennavalla, Valkjärvellä, Lempaalassa ja Raudussa. Marja Pihkala lausui 1920-luvun runon Oma tupa. Ohjelmassa oli yhteislaulua ja arpajaiset ja tarjolla karjalaiseen tapaan erilaisia piirakoita ja muita kahvipöydän antimia.
Entiset Kivennapalaiset ja Kivennapaseura olivat yhteisosastolla mukana Kuulutko sukuuni -tapahtumassa Vantaalla 5.-6.10. Tarjolla oli apua ja neuvontaa juurien etsintään sekä Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Sukutututkimuspiiri kokoontui 16.9. keskustakirjasto Oodin ryhmätilassa 3, mukana 10 henkilöä. Pekka Kirjavainen kertoi uudesta kirjastaan "Sukuni idästä ja lännestä".
Kesäkauden päättäjäisiä vietimme 1.9. karjalaisten kesäkodissa Villa Salmelassa Jollaksessa. Pääkaupunkiseudun karjalaisyhteisöjen yhteisessä tapaamisessa oli mukana 8 jäsentämme.
Kivennavan kihuja vietettiin 4.8. Kangasalla. Yhdistyksemme jäseniä oli mukana seppelten laskussa, jumalanpalveluksen kolehdin keruussa, kihukulkueessa, yhdistyksen myyntiosastolla Kangasala-talossa ja kihuohjelman yleisönä, yhteensä kolmisenkymmentä.
Karjalaisilla kesäjuhlilla 14.-16.6. Hämeenlinnassa olimme mukana yhdessä Kivennapaseuran kanssa.
Kesäkauden alkajaisia vietimme sunnuntaina 2.6. karjalaisten kesäkodissa Villa Salmelassa, yhdessä pääkaupunkiseudun muiden karjalaisyhteisöjen väen kanssa. Tapahtumassa oli mukana 8 jäsentämme.
Virpojaisia vietimme 7.4. Karjalatalon Wiipuri-salissa 26 osallistujan voimin. Puheenjohtaja Seppo Henttinen lausui kunniajäsenemme Veijo Pimiän muistosanat ja Veteraanin iltahuuto soi Veijon muistolle. Pirkko-Mari Aholan Etta-tytär soitti huilua ja virpoi eri pöydistä kolme vapaaehtoista virvottavaa. Kunniapuheenjohtaja Helli Taponen kertoi Kivennavan voimanaisista teemalla "Akkaa ja sikkaa sitä ei estä paha ilma eikä mikkää". Kyösti Pulliainen kertoi perheensä evakkoajasta ja mitä se hänelle opetti. Ohjelmassa oli myös yhteislaulua, arpajaiset ja tarjolla kahvit piirakoineen. Karjalan Liiton pronssiset ansiomerkit on myönnetty yhdistyksemme sihteereille Kyllikki Torkkelille ja Salme Martikaiselle. Kyllikille ansiomerkki luovutettiin virpojaisissa, Salmelle myöhemmin.
Sukututkimuspiiri kokoontui 1.4. keskustakirjasto Oodin ryhmätilassa 8, mukana 17 henkilöä. Illan teemana oli DNA-tutkimuksen antama kuva Kivennavan väestön muinaisuudesta, keskustelun vetäjänä toimi Pekka Kirjavainen.
Vuosikokous pidettiin 3.3. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Paikalla oli 16 henkilöä. Erovuoroiset hallituksen jäsenet, Kaarina Kouhia ja Jukka Skyttä, valittiin uudelleen. Vuosikokous valitsi Jukka Skytän jatkamaan yhdistyksen varapuheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Salme Martikainen jäi pois hallituksesta ja hänen tilalleen uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Pekka Kirjavainen. Uusiksi varajäseniksi valittiin Kaisu Ilonen ja Kaarlo Mutta. Toiminnantarkastajiksi valittiin Hannu Kuortti ja Vesa Sandvik, varalla Pirkko-Mari Ahola ja Terttu Lemmetty. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa.
Sukututkimuspiiri kokoontui maanantaina 21.1. uuden keskustakirjasto Oodin ryhmätilassa 3, jonne 16 osallistujaa juuri mahtuivat. Illan teemana oli verkkoon vietävä sukututkimus ja erityisesti yhteistyö siinä. Pekka Kirjavainen johdatteli aiheeseen, miten hyödyntää erilaisia internetin alustoja laajentaaksemme Kivennapa-tuntemusta ja tehdäksemme yhteistyötä sukututkimuksessa.
Tapahtumia 2018
Joulujuhlaa vietimme 9.12. Karjalatalon Wiipuri-salissa 37 hengen voimin. Puheenjohtaja Seppo Henttisen tervetulotoivotuksen ja yhteislaulun jälkeen Marja Pihkala luki Jouluevankeliumin Kivennavan murteella ja Jukka Skyttä luki Kaija Alajan kertomuksen joulunvietosta Joutselässä. Veijo Pimiä näytti vanhoja valokuvia Kivennavalta. Kivennapaseuran puheenjohtaja Raija Levo toi terveisiä Pervomaiskojen-matkalta ja kiitti yhteistyöstä päättyvällä puheenjohtajakaudellaan. Herkkukori runsaine lohdutuspalkintoineen arvottiin. Tarjolla oli Marjan itse keittämää joulupuuroa, Tarjan leipomia marja- ja piimäpiirakoita ja muita kahvipöydän antimia. Tilaisuus päättyi Maa on niin kaunis -yhteislauluun.
Syystapaamista vietettiin 7.10. Karjalatalon Sortavala-salissa. Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen kertoi työstään 80-vuotiaassa yrityksessä sekä Kalevala Korun historiasta ja nykypäivästä. Veijo Pimiä näytti vanhoja valokuvia Kivennavalta. Ohjelmassa oli tuttuun tapaan myös yhteislaulua ja arpajaiset ja tarjolla kahvipöydän antimia.
Yhteistyö Kivennapaseuran kanssa on jatkunut tiiviinä. Entiset Kivennapalaiset järjesti 4.-7.8. kihu- ja kotiseutumatkan Pervomaiskojeen, matkan vetäjänä toimi Pirkko Hyytiä. Karjalaisilla kesäjuhlilla 15.-17.6. Kouvolassa sekä Karjalatalon pitäjä- ja sukumarkkinoilla 18.11. ja Kivennavan pitäjäesittelyssä 21.11. olimme mukana yhdessä Kivennapaseuran kanssa. Entiset Kivennapalaiset ja Kivennapaseura olivat yhteisosastolla mukana myös Kuulutko sukuuni -tapahtumassa Vantaalla 6.-7.10. Tarjolla oli apua ja neuvontaa juurien etsintään sekä Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Sukututkimuspiiri kokoontui 17.9. Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Katselimme löytöjä digitoiduista sukututkimusaineistoista ja keskustelimme, miten jatkaa toimintaa.
Kesäkauden päättäjäisiä vietimme 2.9. karjalaisten kesäkodissa Villa Salmelassa Jollaksessa. Pääkaupunkiseudun karjalaisyhteisöjen yhteisessä tapaamisessa oli mukana 7 jäsentämme.
Kevätretki tehtiin 2.6. Sipoon Gumbostrandin taide- ja näyttelykeskukseen.
Virpojaisia vietimme 25.3. Karjalatalon Sortavala-salissa. Helli Taponen esitti vanhoja kivennapalaisia sanontoja ja uskomuksia. Kaarlo Mutta kertoi kotikylästään Kaukolempiälästä ja Veijo Pimiä näytti vanhoja valokuvia Kivennavalta. Marja Pihkala virpoi yhdistyksemme vuoden virvottavan Maria Pimiän. Ohjelmassa oli myös yhteislaulua, arpajaiset ja kahvitarjoilu. Virpojaisiin osallistui 34 Kivennavan ystävää.
Vuosikokous pidettiin 25.2. Karjalatalon Wärtsilä-salissa. Paikalla oli 16 henkilöä. Vuosikokous valitsi Seppo Henttisen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Erovuorossa ollut Veijo Pimiä jäi pois hallituksesta. Muut erovuoroiset hallituksen jäsenet, Eeva Korjula ja Tarja Sandvik, valittiin uudelleen. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Tuula Huusela. Toiminnantarkastajina jatkavat Terttu Lemmetty ja Risto Lehtinen, varalla Hannu Kuortti ja Pirkko-Mari Ahola. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa.
Tapahtumia 2017
Joulujuhlaa vietetettiin 10.12. Karjalatalon Sortavala-salissa 30 hengen voimin. Puheenjohtaja Seppo Henttisen tervetulotoivotuksen ja yhteislaulun jälkeen kuultiin Veijo Pimiän koostama kertomus Suomen tiestä itsenäisyyteen. Pitkään ansiokkaasti yhdistyksen hyväksi toiminut Veijo kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi. Kunniapuheenjohtaja Helli Taponen luki kirjoittamansa tarinan "Jouluevankeliumi Kivennavalta". Liina Pulliaisen kertomuksen joulun vietosta Kivennavan Ylentelässä luki hänen poikansa Kyösti Pulliainen. Kivennapaseuran puheenjohtaja Raija Levo toi terveisiä Pervomaiskojesta ja näytti karttakuvia kylien muuttuneista maisemista laajojen soranottojen ja metsänhakkuiden jälkeen. Herkkukori lohduspalkintoineen arvottiin. Tarjolla oli joulupuuroa ja kahvipöydän antimia. Tilaisuus päättyi Maa on niin kaunis -yhteislauluun.
Entiset Kivennapalaiset ja Kivennapaseura olivat yhteisosastolla mukana Karjalatalon pitäjä- ja sukumarkkinoilla 18.11.
Syystapaamista vietettiin 8.10. Karjalatalon Sortavala-salissa. Marja Pihkala esitteli yllään ollutta Kivennavan savakkopukua ja kertoi sen valmistuksesta. Pirkko-Mari Ahola luki Muratan Eemelin pakinan Kivennavan murteella. Veijo Pimiä näytti vanhoja valokuvia Kivennavalta ja Kivennapaseuran puheenjohtaja Raija Levo kertoi äskettäin esiin tulleita tietoja Kivennavalle evakuointien aikana jääneistä henkilöistä. Ohjelmassa oli myös yhteislaulua, arpajaiset ja tarjolla kahvia leivonnaisten kera. Tilaisuuteen osallistui 26 yhdistyksen jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Entiset Kivennapalaiset ja Kivennapaseura olivat yhteisosastolla mukana Kuulutko sukuuni -tapahtumassa Vantaalla 7.-8.10. Tarjolla oli apua ja neuvontaa juurien etsintään sekä Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Kevätretken teimme 27.5. Hvitträsk-museoon Kirkkonummelle ja sen jälkeen nautimme keittolounaan ja kuuntelimme musiikkiesityksiä Pirkko ja Simo Hakalan kotona Espoossa. Mukana oli yhdeksän jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Virpojaisia vietettiin 2.4. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Pirkko-Mari Ahola ja Etta-tytär virpoivat yhdistyksemme vuoden 2017 virvottavan Pirkko Hakalan. Marja Pihkala soitti kannelta ja kertoi kannelharrastuksestaan. Veijo Pimiä näytti yhdistyksemme vanhoja valokuvia ja opasti valokuvien skannausta. Ohjelmassa oli myös yhteislaulua, arpajaiset ja tarjolla kahvia leivonnaisten kera. Paikalla oli 29 jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Sukututkimuspiiri kokoontui 20.3. klo 17 alkaen Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa, Helsingin vanhassa postitalossa. Tietokirjailija, tiedetoimittaja Ulla Kervinen kertoi kirjastaan "Terijoen Kuokkalan juurilla". Aineiston keruun lähtökohtana on ollut Kervisen isän Urho Kähösen suku Rajajoella sekä isän äidin Maria Koukun suku Ollilassa.
Sukututkimuspiiri kokoontui 27.2. klo 17 alkaen Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa, Helsingin vanhassa postitalossa. Sami Pyykkö kertoi kirjastaan "Isoisäni Pekka Pyykkö" ja siitä, miten kirja on syntynyt.
Vuosikokous pidettiin 28.2. Karjalatalon Wärtsilä-salissa. Paikalla oli 18 henkilöä. Vuosikokous valitsi yhdistyksen varapuheenjohtajaksi Jukka Skytän. Pirkko Hakala jäi pois hallituksesta ja hänen tilalleen valittiin varapuheenjohtajuudesta luopunut Eeva Korjula. Erovuorossa hallituksen jäsenistä olivat Salme Martikainen ja Kyllikki Torkkel, jotka valittiin uudelleen. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Marja Pihkala. Erovuoroiset hallituksen varajäsenet Pekka Kirjavainen ja Esko Veijalainen valittiin uudelleen. Toiminnantarkastajina jatkavat Terttu Lemmetty ja Risto Lehtinen, varalla Hannu Kuortti ja Anneli Frantsi.
Karjalatalon kirpputorille 26.1. Entiset Kivennapalaiset osallistui omalla myyntipöydällä.
Tapahtumia 2016
Joulujuhlaa vietettiin 11.12. Karjalatalon Sortavala-salissa. Raisa Hämäläinen lauloi, säestäjänään Pia Korteala. Jouluevankeliumin Kivennavan murteella luki Pirkko-Mari Ahola ja Kyösti Pulliainen muisteli kirkkoherra Otto Auteretta. Herkkukori lohduspalkintoineen arvottiin. Tarjolla oli tuttuun tapaan joulupuuroa ja kahvipöydän antimia. Tilaisuuden juonsi Eeva Korjula.
Sukututkimuspiiri kokoontui 30.11. Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa, Helsingin vanhassa postitalossa. Pirkko Hyytiä kertoi puolustusvoimien kuva-arkistosta ja sen käytöstä.
Sukututkimuspiiri kokoontui 17.10. Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa, Helsingin vanhassa postitalossa. Liisa Söderlund kertoi aiheesta Pohjois-Inkerin suomalaisväestö 1800-luvulla. Lempaalan, Toksovan, Valkeasaaren ja Vuoleen sekä Pietarin Pyhän Marian seurakuntalaisia ja heidän taustojaan.
Syystapaamista vietettiin 9.10. klo 15 alkaen Karjalatalon Sortavala-salissa. Kivennapaseuran puheenjohtaja Raija Levo esitteli Kivennavan ääntöluetteloa ja vanhoja valokuvia Kivennavalta. Kunnantuvassa 30.12.1895 hyväksytty ääntöluettelo huudettiin Kivennapaseuralle Helanderin elokuun huutokaupassa. Ääntöluettelon voi katsoa vastaavan nykyistä veroäyriluetteloa. Kuntakokous vahvisti ääntöluettelon verotuksen ja äänioikeuden perustaksi. Ohjelmassa oli myös yhteislaulua ja arpajaiset, tarjolla kahvia ja sen seitsemän sortin piirakoita.
Entiset Kivennapalaiset ja Kivennapaseura olivat yhteisosastolla mukana Kuulutko sukuuni -tapahtumassa Vantaalla 8.-9.10. Tarjolla oli apua ja neuvontaa juurien etsintään sekä Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Entiset Kivennapalaiset osallistui Karjalatalon syyskirpputorille 24.9. Myynnissä oli Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta, kortteja ja adresseja.
Kesäkauden päättäjäiset 4.9. karjalaisten kesäkodissa Villa Salmelassa Jollaksessa.
Kevätretki 21.5. suuntautui Lammille ja Kangasalle. Lammin kirjastossa tutustuttiin Uljas Kiurun perinnekokoelmaan. Kangasalla vierailtiin Sandvikien Kumpulan tilalla, tutustuttiin Kivennavan Ahjärveläisten kannatusyhdistyksen toimintaan Ahjärven talolla ja käytiin myös Vehoniemen automuseossa.
Sukututkimuspiiri kokoontui 18.4. klo 17-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Liisa Söderlund kertoi aiheesta "Med betyg till St. Petersburg - suomalaisia 1800-luvulla Pohjois-Inkerissä". Keitä he olivat, mistä he tulivat? Mitä lähteet kertovat Kivennavan ja naapuripitäjien muuttajista?
Sukututkimuspiiri kokoontui 21.3. klo 17-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Kalevi Hyytiä ja Pekka Kirjavainen esittelivät Kivennapawiki-sivuston tilannetta ja miten itse kukin voi osallistua sen kehittämiseen.
Virpojaisia vietettiin sunnuntaina 20.3. Karjalatalon Wiipuri-salissa. Karjalan Liiton pronssinen ansiomerkki luovutettiin Pirkko Hakalalle. Pirkko-Mari Ahola ja Etta-tytär virpoivat yhdistyksemme vuoden 2016 virvottavan Anna-Liisa Virasjoen. Pirkko-Mari luki Lyydia Häyrysen pakinan Kivennavan murteella. Marja Pihkala kertoi feresin ja sarafaanin historiasta ja esitteli yhdistyksemme lahjoituksena saamat kansallispuvut, Kivennavan savakkopuvun ja Tuuterin puvun. Ohjelmassa oli myös musiikkia ja arpajaiset, tarjolla kahvipöydän antimia ja tilaisuus päättyi Karjalaisten lauluun. Paikalla oli 25 jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Vuosikokous pidettiin 28.2. Karjalatalon Wärtsilä-salissa. Paikalla oli 19 jäsentä. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa. Puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden jatkaa Seppo Henttinen. Erovuorossa hallituksen jäsenistä oli Kaarina Kouhia ja varajäsenistä Anna-Liisa Virasjoki, jotka valittiin uudelleen. Toiminnantarkastajina jatkavat Terttu Lemmetty ja Risto Lehtinen, varalla Anneli Frantsi ja Hannu Kuortti.
Sukututkimuspiiri kokoontui 15.2. klo 18-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Harry Smeds kertoi nettisukupuista (Geni, My Heritage ym.) ja kivennapalaisista niissä.
Entiset Kivennapalaiset ja Kivennapaseura osallistuivat Karjalatalon kirpputorille la 23.1. Myynnissä oli Karjala-aiheista kirjallisuutta ja käsitöitä.
Sukututkimuspiiri kokoontui ma 18.1. klo 17-19 Helsingin vanhassa postitalossa. Kivennapaseuran puheenjohtaja Raija Levo kertoi Kivennavan Linnamäelle tehdystä mittaus- ja kartoitusmatkasta ja sen tuloksista. Piirustusten ja kuvien avulla selvitettiin kirkon ja pappilan paikat tarkalleen maastossa, rakennusten vielä näkyvillä olevat kohdat ja kellaritilat.
Tapahtumia 2015
Pikkujoulua viettämään 13.12. Karjalatalon Sortavala-saliin tuli 34 henkilöä. Pirkko Hakalan vunukka Lilja Hölsä soitti viulua ja lauloi äitinsä Riitta Hölsän säestyksellä. Lilja myös luki jouluevankeliumin Kivennavan murteella. Veijo Pimiä muisteli evakkojoulua Hauholla vuonna 1939, Helli Taponen ja Eeva Korjula kertoivat ja näyttivät valokuvia yhdistyksen jäsenten retkestä vuonna 1957 Kivennavalle. Herkkukori lohduspalkintoineen arvottiin. Tarjolla oli joulupuuroa ja kahvipöydän antimia.
Sukututkimuspiiri kokoontui 16.11. klo 18-20 Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa, Helsingin vanhassa postitalossa. Ahti Kurri kertoi DNA-sukututkimuksen kuulumisia, Karjala DNA -projektin ensimmäisen toimintavuoden ja yli 400 jäsenen jälkeen.
Sukututkimuspiiri kokoontui 19.10. klo 17-20 Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa, Helsingin vanhassa postitalossa. Raili Mäkelä kertoi kokemuksiaan arkistojen käytöstä ja miten haetaan tietoa vanhoista sanomalehdistä, sotapäiväkirjoista ja 1918 arkistolähteistä.
Entiset Kivennapalaiset ja Kivennapaseura olivat yhteisosastolla mukana Kuulutko sukuuni -tapahtumassa 10.-11.10. Vantaalla.Tarjolla oli apua ja neuvontaa juurien etsintään sekä Kivennapa- ja Karjala-aiheista kirjallisuutta.
Entiset Kivennapalaiset osallistui Karjalatalon syyskirpputorille 25.9. Myynnissä oli kirjallisuutta sekä lahjoituksena saatu Martta-nukke Pipsa, joka pääsi uuteen kotiin kivennappoisille juurilleen.
Syystapaaminen ja yhdistyksen 65-vuotisjuhla vietettiin 4.10. klo 15 alkaen Karjalatalon Sortavala-salissa. Tervehdyssanat lausui puheenjohtaja Seppo Henttinen. Varapuheenjohtaja Eeva Korjula ja kunniapuheenjohtaja Helli Taponen pitivät katsauksen yhdistyksen alkuvaiheisiin ja toivat esiin henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet yhdistyksessä. Karjalan Liiton ansiomerkkien jaon toimitti ja Liiton tervehdyksen toi varapuheenjohtaja Eevaliisa Kurki. Hopeisen ansiomerkin sai Eeva Korjula. Pronssisella merkillä palkittiin Seppo Henttinen, Seppo Määttänen, Veijo Pimiä ja Tarja Sandvik. Harrastusmerkin saivat Kari Hopponen ja Kyllikki Torkkel. Kunniajäseneksi kutsuttiin Ilona Latomaa. Veijo Pimiä kertoi Ilmari Pimiästä karjalaisten tuntojen tulkkina ja tilaisuus päättyi Karjalaisten lauluun.
Sukututkimuspiiri kokoontui 21.9. klo 17-20 Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa, Helsingin vanhassa postitalossa. Kivennapaseuran puheenjohtajana 2016 aloittava Raija Levo kertoi omista sukututkimuksistaan, mm. Levon, Ronnun ja Kiurun sukujen vaiheista.
Kesäkauden päättäjäiset ja tapaaminen Raivola-Seuran kanssa 30.8. karjalaisten kesäkodissa Villa Salmelassa Jollaksessa.
69. Kivennavan Kihut ja 76. Terijoki-juhla sunnuntaina 2.8. Järvenpäässä.
Kevätretki 30.5. Suomenlinnaan.
Sukututkimuspiiri tarjosi 20.4.klo 17-20 sukututkimusneuvontaa Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa.
Virpojaisia vietettiin 29.3. klo 15 alkaen Karjalatalon Sortavala-salissa. Veijo Pimiä kertoi talvisodasta maailmanpoliittisena ja sotahistoriallisena tapahtumana. Pirkko-Mari Ahola ja Etta-tytär virpoivat yhdistyksemme vuoden virvottavat Sanelma Malkin ja Eila Partasen. Kari Hopponen kertoi Suomen Kuvalehdessä julkaistuista, Kivennavan kunnalliskodin evakuointia ja Mainilan laukauksia koskevista artikkeleista ja niiden synnystä. Ohjelmassa oli myös musikkia, yhteislaulua, arpajaiset ja tarjolla kahvipöydän antimia.Virpojaisiin osallistui 33 jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Sukututkimuspiiri kokoontui 16.3. klo 17-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Sukuseura Kruus julkaisi 2014 kirjan "Kruus-suku Karjalan kannaksella". Kirjassa kuvataan Valkjärveltä Heinjoelle lähteneitä Petter Kruusin jälkeläisiä ja Valkjärvelle jääneen Heikki Kruusin jälkeläisiä ja heidän perheidensä elämää Kannaksella sotia ennen, niiden aikana ja jälkeen. Kirjatoimikunnan puheenjohtaja Laura Nurminen kertoi sukukirjan teosta ja perinteen - muistojen ja vanhojen valokuvien - keräämisestä kirjaa varten.
Vuosikokous pidettiin 22.2. Karjalatalossa. Paikalla oli 15 jäsentä. Varapuheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden jatkaa Eeva Korjula. Hallitukseen valittiin uutena varsinaisena jäsenenä Salme Martikainen. Erovuoroista hallituksen jäsenistä Pirkko Hakala, Veijo Pimiä ja Tarja Sandvik valittiin uudelleen. Uudeksi varajäseneksi valittiin Pekka Kirjavainen. Toiminnantarkastajana jatkaa Terttu Lemmetty ja toiseksi toiminnantarkastajaksi valittiin Risto Lehtinen.
Sukututkimuspiiri kokoontui 16.2. klo 16-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Pidimme työpajan, jossa suunnittelimme miten tarkistaa ja täydentää Rajan pinnassa -kirjan talojen ja sukujen tietoja eri lähteistä. Kivennavan kaakkoisten kylien (Jalkala, Joutselkä, Jäppinen, Lavola, Lintula, Mustapohja, Tammiselkä) yhteiseen kyläkirjaan on koottu tietoja yli 200 talosta ja niiden asukkaista 1930-luvulla. http://www.joutselka.net/. Jos sinulla on ehdotuksia, täydennyksiä tai kysymyksiä kirjan tietoihin ja asukkaisiin liittyen, otamme niitä mielellämme vastaan.
Sukututkimuspiiri kokoontui 19.1. klo 17-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Sukuseura Skytät ry:n toiminnasta ja sukututkimuksesta kertoivat seuran puheenjohtaja Jukka Skyttä ja varapuheenjohtaja Martti Skyttä. Seuran kotisivuilla voi tutustua muun muassa Kivennavan Joutselän Skyttien arkeen 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, https://www.skytat.fi/.
Tapahtumia 2014
Pikkujoulua vietimme 7.12. Karjalatalon Sortavala-salissa klo 15 alkaen. Ohjelmassa oli mm. jouluevankeliumi, tarinointia, musiikkia, herkkukorin arpajaiset ja joulupuuroa.
Sukututkimuspiiri kokoontui 20.10. klo 17-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Ahti Kurri johdatteli aiheeseen "Mitä DNA-tutkimus voi kertoa sinusta ja suvustasi?" https://www.kurrinsuku.net/.
Syystapaaminen Karjalatalossa 5.10. klo 15 alkaen. Katselimme kotiseuturetken kuvia, muistelimme, ohjelmassa oli myös arpajaiset ja kahvitarjoilua.
Sukututkimuspiiri kokoontui 20.9. klo 17-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa klo 17 alkaen. Kalevi Hyytiä alusti aiheesta "Havaintoja Kivennavan väestöstä vuodesta 1543 alkaen kirkonkirjojen käyttöönottoon 1728 asti".
Tapaaminen Raivola-Seuran kanssa 10.8. klo 14-16 Jollaksessa, Karjalaisen kulttuurin kesäkodissa Villa Salmelassa.
Kevätretki 24.5. Suomen luontokeskus Haltiaan, Espoon Nuuksioon. Ruokailimme Kaisankodissa ja tutustuimme seudun vanhoihin kulttuurimaisemiin.
Sukututkimuspiiri kokoontui 5.5. klo 17-19 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa, teemana sukututkimus ja verkkokirjoittaminen. Pekka Kirjavainen viritti keskustelua sukututkimuksen ja blogikirjoittelun yhteyksistä ja kertoi omista lähtökohdistaan kirjoittamiseen. Pekan blogi on Sukukirjan lisälehdet http://monivarinen.blogspot.com/.
Sukututkimuspiiri kokoontui 7.4. klo 17-20 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Tapaamisen teemana oli Kivennavan ja Valkeasaaren välinen muuttoliike ja sukulaissuhteet. Liisa Söderlund kertoi teemaan liittyvistä kokemuksistaan, käyttämistään lähteistä ja tutkimustavoista.
Virpojaisia vietettiin 23.3. Karjalatalon Sortavala-salissa klo 15 alkaen. Veijo Pimiän johdatuksella muistelimme talvisodan päättymisen aikaa 74 vuotta sitten. Ohjelmassa oli myös musiikkia, arpajaiset ja kahvitarjoilua. Tunnelmallisessa tapaamisessa oli mukana yli 30 jäsentä ja Kivennavan ystävää.
Sukututkimuspiiri kokoontui 10.3. klo 18.30-21 Helsingin vanhassa postitalossa, Kirjasto kympin ryhmätyötilassa. Kalevi Hyytiän opastuksella kävimme esimerkkien avulla läpi sukututkimuksen lähteitä ja tietokantoja ja miten päästä sukututkimuksessa alkuun.
Vuosikokous 23.2. Karjalatalon Sortavala-salissa.
Sukututkimuspiiri kokoontui 27.1. klo 17-20 Helsingin postitalossa, Kirjasto 10:n ryhmätyötilassa. Vuoden ensimmäisessä tapaamisessa keskustelimme ja ideoimme kymmenen hengen voimin, miten jatkaa yhteistä toimintaamme sukututkimuksen parissa.