Ulvilassa onnistuneet Karjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut 22.8.2010

22.08.2010 00:00

Lähde: Toimittaja Kullervo Huppunen

Ulvilan Karjalaseura ja Ulvilan Ura järjestivät Karjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut 22.8.2010 Ulvilassa Massin ulkoilukeskuksen maastossa. Kokeneiden järjestäjien toimesta kisat onnistuivat ilman vielä suosiessa. Lisäksi karjalaseura huolehti kahvi- ja mehupalvelusta sekä makkaranpaistosta, joten mikäpä oli viettäessä kaunista päivää katsomonkin puolella.

Runsaasta 70 osallistujasta nuorin kilpaili alle 8-vuotiaitten sarjassa ja vanhin yli 85-vuotiaissa. Mukana oli sekä kokeneita kilpailijoita että harrastuspohjalta mukaan lähteneitä. Kaikki saivat joka tapauksessa nauttia miellyttävästä ilmasta ja kilpailun huumasta. Sarjojen kolme parasta saivat palkinnoksi Karjalan Liiton mitalit, minkä lisäksi kaikki kilpailijat saivat upean kuivakukkavihon. Ratamestarina toiminut Jari Holmberg Ulvilan Urasta totesi että kilpailuradoissa on otettu huomioon koko perheen harrastus.

– Radat on pyritty laatimaan hyväkulkuiseen maastonosaan, missä polut tarjoavat reitinvalintoja. Ratojen pituuksia on sovitettu tapahtumaan, siten että pääsarjojen ratojen pituuksia on lyhennetty tavoiteaikaan noin 40 min ja ikäsarjoissa matkat vastaavat pitkiä matkoja. Ratoihin on pyritty saamaan vaihtelevuutta ja reitinvalintoja, muotoili Jari Holmberg.

Kilpailunvalvoja Arto Ahokas (Ahlaisten karjalaiset) kertoi että Massin kilpailualueeksi oli valittu helpompi puoli, jossa on pääosin kivipohjaista mäkialuetta, ja samalla on saatu vähän korkeuseroa ratoihin. Anne (D50) ja Raimo Hannukainen (H55) Kankaanpään Karjalaseurasta totesivat kisan jälkeen ratojen olleen loivapiirteisestä maastosta huolimatta vaativia.
– Alueella on runsaasti polkuja ja uria, jotka nostavat vauhdin kovaksi. Kuntoratoja on paikoin niin runsaasti, että kartanlukemisessa piti olla tarkkana. Loivapiirteisessä maastossa on myös vaikea suunnistaa, kun ei ole selkeitä korkeuseroja. Rastit olivat matalia ja niille täytyi osata suunnistaa, joten oli kyllä ratamestarioli saanut radasta vaativan, huokaisivat Hannukaiset.

Massin maastossa suunnisti sunnuntaina useita veteraanien MM-kisoissa Sveitsissä elokuun alussa mukana olleita. Yksi heistä oli Erkki Lätti, joka voitti siellä sprintin ja oli toinen pitkällä matkalla. Hän aloitti suunnistuksen jo Lahdenpohjassa sotilaspoikana. Osallistujien joukossa oli myös H60-sarjan voittanut Veikko Loukonen (Uusikirkko), joka on voittanut useita SM-mitaleita yleisessä sarjassa. Vanhin osanottaja oli 85-sarjan Viljo Nokelainen Jämsästä.
– Olen lähtöisin Parikkalan luovutetulta puolelta. Jo siellä alkoi suunnistusharrastus, ja se on jatkunut koko ikäni. Olen ollut mukana kansainvälisissäkin kisoissa. Jossain vaiheessa vaimo ja lapset olivat mukana kilpailutoiminnassa. Silloin oli auto täynnä, kun lähdettiin kisareissulle, muistelee Nokelainen. Kisoihin osallistui runsaasti Ulvilan omia suunnistajia ja lähiseurojen edustajia, mikä on luonnollista matkat huomioiden. 

Nuorin osallistuja oli Euran Karjalaisten Viljami Teini (H8RR), jonka isoäiti oli Hiitolan Sunikoita. Teinin perheestä oli kilpailuissa mukana useita jäseniä. Kuvassa keskellä perheen ja kilpailun nuorin osanottaja Viljami odottaa pääsyä matkaan.Euralainen Teinin perhe osallistui muutenkin menestyksellä kilpailuihin, vaikka kuulemma perheen paras olikin poissa. Puheelle on katetta, sillä Marika Teini on juuri voittanut sotilaitten MM-hopeaa. Muut perheenjäsenet, Heli Teini (D45), Emilia (D18), Taneli (H10RR) ja Viljami (H8RR) voittivat sarjansa.

Vaikka osallistujamäärä saikin kiitosta, oli monessa sarjassa vain yksi tai ei yhtään osallistujaa. Yksi syy poissaoloihin oli samaan aikaan olleet pyöräsuunnistuksen SM-kisat. Mitaleja olisi riittänyt ja Massin metsään olisi mahtunut. Myös kisajärjestäjien rutiini olisi riittänyt isommankin joukon hallintaan.

Kuva 1: Kilpailun valvoja Arto Ahokas varmisti, että kaikki kilpailun perustet, mm. ratasuunnitelmat ja rastipisteet, olivat kunnossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 1: Kilpailun valvoja Arto Ahokas varmisti, että kaikki kilpailun perustet, mm. ratasuunnitelmat ja rastipisteet, olivat kunnossa.

Kuva 2: Kuvassa vasemmalla huippuveteraani Erkki Lätti, joka edustaa Forssan Seudun Karjalaseuraa– Kilpailuhenki elää sen verran, että täytyy tulla tänne ottamaan kavereista mittaa. Kilpailen lisäksi talvella hiihtosuunnistuksessa, kertoo tuore voittaja.

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 2: Kuvassa vasemmalla huippuveteraani Erkki Lätti, joka edustaa Forssan Seudun Karjalaseuraa– Kilpailuhenki elää sen verran, että täytyy tulla tänne ottamaan kavereista mittaa. Kilpailen lisäksi talvella hiihtosuunnistuksessa, kertoo tuore voittaja. 

Kuva 3: Kuvassa oikealla entinen yleisen sarjan huippusuunnistaja ja nykyinen huippuveteraani Veikko Loukonen. Vasemmalla kilpailussa juomapistettä hoitanut Seppo Varjus.

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 3: Kuvassa oikealla entinen yleisen sarjan huippusuunnistaja ja nykyinen huippuveteraani Veikko Loukonen. Vasemmalla kilpailussa juomapistettä hoitanut Seppo Varjus.

Suunnistuskilpailut Massilla 2010

 

 

 

 

 

 

 

Tulokset:


H21, 6,0 km 1) Santeri Vaara, KankaK, 49.56

H35, 6,0 km 1) Riku Kopra, Juupak, 1.15.01

H40, 5,5 km 1) Markku Paija, JokioK, 48.40

H45, 5,5 km 1) Arto Helppolainen, UlvilaK, 59.49, 2) Petri Luukkanen, HämeenkK, 1.01.50

H55, 4,8 km 1) Raimo Kaukiainen, LahdenK, 36.59, 2) Jari Vaara, KankaK, 42.38, 3) Raimo Hannukainen, KankaK, 43.58, 4) Markku Keskinen, RiihimK, 44.18, 5) Markku Vesalainen, Karjalai, 46.05, 6) Jouko Havia, Paimiok, 54.19

H60, 4,4 km 1) Veikko Loukonen, Uusikir, 36.01, 2) Esko Jääskeläinen, KokemäK, 40.41, 3) Sauli Hyytiäinen, NummenK, 41.40, 4) Veikko Kaarnijärvi, JämsäK, 48.13, 5) Erkki Marila, KiukaK, 58.42, 6) Taisto Siira, ArtjärK, 1.03.33

H65, 3,9 km 1) Pertti Havia, TurunUK, 35.10, 2) Heikki Pitkänen, JämsäK, 38.46, 3) Oiva Kaasalainen, VammalaK, 52.19, 4) Alpo Inkinen, RiihimK, 57.56, 5) Taisto Helppolainen, Eurak, 1.00.19, 6) Eino Parviainen, ArtjärK, 1.30.26

H70, 3,3 km 1) Pekka Nurmi, RaumanK, 32.55, 2) Heikki Pelli, Alastak, 36.56, 3) Mauno Iivonen, JuupaK, 44.59, 4) Valto Kopra, Juupak, 46.02, 5) Heikki Lepistö, PääkaupK, 1.18.18, Jouko Myöhänen, RaisioK, Hyl.

H75, 2,9 km 1) Ville Asikainen, Parikk, 37.50, 2) Aulis Kiuru, JämsäK, 1.31.21, Keijo Luukkanen, HämeenkK, Kesk.

H80, 2,2 km 1) Erkki Lätti, ForssaK, 33.53, 2) Eino Enqvist, JämsäK, 37.12, 3) Kauko Kimpimäki, Valamo, 48.36, 4) Aulis Juvonen, NurmiK, 1.22.36, Heino Iivonen, Juupak, Kesk.

H85, 2,2 km 1) Viljo Nokelainen, JämsäK, 59.52

H16, 4,8 km 1) Riku Juhala, YyterinK, 43.41

H12TR, 1,8 km 1) Roope Varjus, UlvilaK, 15.08

H10RR, 2,1 km 1) Taneli Teini, Eurak, 15.36

H8RR, 2,1 km 1) Viljami Teini, Eurak, 39.50

D40, 4,4 km 1) Hanna Vainionpää, HämeLk, 39.05, 2) Marja Joutsen, ValkeaK, 42.03, 3) Marja-Riitta Holmberg, UlvilaK, 46.30, 4) Lahja Helppolainen, UlvilaK, 50.03

D45, 4,4 km 1) Heli Teini, Eurak, 44.26, 2) Päivi Klemelä, JokioK, 49.31

D50, 3,9 km 1) Päivi Raatikainen, JämsäK, 43.44, 2) Pirjo Lähteenmäki, Karjalai, 58.17, 3) Marjatta Vaara, KankaK, 1.03.39, 4) Anne Hannukainen, KankaK, 1.17.09

D55, 3,3 km 1) Marja-Leena Klemelä, JokioK, 56.32D60, 3,3 km 1) Tuula Kaasalainen, VammalaK, 41.51, 2) Eila Pitkänen, JämsäK, 42.10, 3) Tuula Havia, TurunUK, 56.19, 4) Mirja Parviainen, ArtjärK, 1.04.47

D65, 2,9 km 1) Raija Nurmi, RaumanK, 34.31, 2) Seija Hurskainen, ValkeaK, 34.49, 3) Anni Helppolainen, Eurak, 47.50, 4) Heli Inkinen, RiihimK, 1.01.57

D70, 2,9 km 1) Viola Lepistö, PääkaupK, 1.10.52

D18, 4,8 km 1) Emilia Teini, Eurak, 42.46, 2) Jenni Juhala, YyteinK, 54.01

D16, 3,9 km 1) Riina Paija, JokioK, 53.40

D14, 3,2 km 1) Laura Holmberg, UlvilaK, 26.35, 2) Veera Helppolainen, UlvilaK, 40.37

D12TR, 1,8 km 1) Jasmiina Rantala, Eurak, 16.47, 2) Heidi Helppolainen, UlvilaK, 19.22, 3) Anu Vainionpää, HämeLk, 19.24, 4) Eerika Varjus, Ulvilak, 22.24