Karjalaseurojen Satakunnan piiri toivottaa kaikki sekä karjalaiset että muiden heimojen edustajat tervetulleiksi vuoden 2013 Karjalaisille kesäjuhlille Poriin

14.06.2013 00:00

Karjalaseurojen Satakunnan piiri yhdessä Karjalan Liiton ja Karjalaisen Nuorisoliiton kanssa järjestää 65. Karjalaiset kesäjuhlat Porissa viikkoa ennen yöttömän yön juhlaa 14. – 16.6.2013. Kesäjuhlat eivät ole karjalaisten yksinoikeus, vaan järjestäjät toivottavat kaikki karjalaisten ystävien ja karjalaisuudesta kiinnostuneiden henkilöiden tulevan mukaan yhteiseen tapahtumaan. 

Edellisen kerran kesäjuhlille on kokoonnuttu Poriin vuonna 2002 ja sitä ennen vuonna 1976. Tässä välissä kesäjuhlat on järjestetty Satakunnassa Raumalla vuonna 1988.  Juhlien valmistelut Porissa ovat meneillään ja tahti tiivistyy vielä ennen H-hetkeä. 

Järjestelyorganisaatiota johtaa Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen. Kesäjuhlien teemana on Karjalan Liiton vuositeeman mukaisesti musiikki, jolla on tärkeä asema eri osatapahtumissa. Musiikkia esitetään eri tavoin yksittäin ja yhdessä, niin kevyttä kuin harrasta, ilon ja myös kaipauksen tuntein sekä duurissa että mollissa. Jopa jatsia on tarjolla, Porissa kun ollaan. Musiikin tiedetään yhdistävän ihmisiä ja tähän yhteyteen sopii hyvin myös kesäjuhlien yhteisöllisyyttä korostava slogan ”Sie, mie, myö yhes”.

Kesäjuhlien keskeinen tapahtuma-alue on Porin Urheilukeskus, jossa sijaitsevaan urheiluhalliin, Karhuhalliin (Urheilutie 1), on keskitetty pääosa juhlien palvelupisteistä ja -tapahtumista. Hallissa tulevat sijaitsemaan kesäjuhlien kanslia ja infopiste, Karjalan Liiton esittely- ja toimintapiste, seuraavan kesäjuhlajärjestäjän (Etelä-Karjalan Karjalaisseurojen piiri ry) esittelypiste, Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liiton esittely- ja toimintapiste, Karjalaisten sukuyhteisöjen liiton esittely- ja toimintapiste, karjalainen tori, kansallispukunäyttely, nuorten työpajoja, ruokala, kahvio ja olutravintola. Karhuhallissa järjestetään myös piirakkakilpailu VIP-tapahtumineen ja lauantain juhlatanssit. Ja vielä tämän lisäksi halliin rakennetaan esiintymislava, josta tapahtumia juonnetaan ja jolla esitetään viihteellistä ohjelmaa muiden tapahtumien ohella. Karhuhallin läheisyydessä, sisääntulotien varrella, sijaitsee kyykän kilpailupaikka, jossa ratkaistaan lauantaina 15.6. miesjoukkueiden ja naisparien kyykän Suomen mestarit. Vastaavasti kyykkäkenttien läheisyydessä sijaitsee Karjalan Maratonin ja Nuorten Mailin lähtö- ja maalialue, jolta juoksureitit suuntautuvat Isomäen virkistys- ja kuntoilureiteille. Kesäjuhlien urheilutapahtumiin kuuluu myös golf, Karjala Open, joka järjestetään niin ikään lauantaina 15.6. Yyterissä golf-seura Yyteri Golfin toimesta.

Kesäjuhlat avataan perinteisesti Karjalan Liiton järjestämällä seminaarillaperjantaina 14.6. puolilta päivin. Tapahtumapaikka on Promenadikeskus (Yrjönkatu 17) Porin keskustan kävelykadun varrella. Perjantai-iltana Promenadi-salissa esiintyy viimeisiä kertoja ennen lakkauttamistaan Satakunnan Sotilassoittokunta. Professori Reijo Pajamon ideoima konsertti koostuu maakuntalauluista.

Perjantai-iltana on lisäksi mahdollista risteillä Kokemäenjoella Charlotta-aluksella ja heti maihin paluun jälkeen siirtyä laiturialueella sijaitsevaan Cafe Jazziin Karjala-jazz - tapahtumaan. Cafe Jazz sijaitsee Porin Etelärannassa (Eteläranta 5) Kokemäenjoen varressa, mikä on jokakesäisten Pori Jazz festivaalien ydinaluetta. Joen vastakkaisella puolella on Puuvillan alue, jossa sijaitsee mm. Porin Yliopistokeskus. Joen varren lähialueet ovat vanhaa kulttuurimaisemaa, johon sijoittuu vanhoja hallinto- ja liikerakennuksia ja mm. Keski-Porin kirkko kauniine puistoineen ja muistomerkkialueineen. Jokiristeilyn ja Karjala-jazzin vaihtoehtona on klubi-illan viettäminen Yyterin Kylpylässä noin 17 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Samalla on mahdollista ihailla laajoja hiekkarantoja ja kaunista merimaisemaa.

Lauantai 15.6. on täynnä mielenkiintoista ohjelmaa ja tutustumiskohteita. Tapahtumien aikatauluttamisessa on pyritty välttämään häiritsevää päällekkäisyyttä ja tapahtumien keskinäistä kilpailua toistensa kanssa. Edellä mainitut urheilukilpailut alkavat lauantaina aamupäivällä, jolloin avautuvat myös Karhuhallin ovet juhlavieraille. Ennen puolta päivää on Eetun aukiolla (Itäpuisto 5) nähtävissä ja kuultavissa monipuolista maksutonta ohjelmaa, joka jatkuu iltapäivän alkuun. Klo 11 alkaa Promenadikeskuksessa professori Reijo Pajamon johdolla kuorokavalkadi, jossa kuorot antavat ääni- ja taidonnäytteitään asiantuntevalle tuomaristolle, vaikka laulutapahtumassa ei olekaan tarkoitus kilpailla. Illalla on promenadisalissa vielä Karjalaisen Nuorisoliiton ohjelmistoon kuuluva kansantanssikonsertti, jossa nähdään kotimaisten taitajien ohella myös Venäjän karjalaista kansantanssia.

Vielä alustavana pidettävän ohjelman mukaan järjestetään kesäjuhlien viralliset avajaiset lauantaina 15.6. klo 14.30 alkaen jäähallissa, joka sijaitsee noin 400 m Karhuhallin eteläpuolella. Jäähalli on liigaseura Porin Ässien kotiareena, jossa on 4043 istumapaikkaa. Paikkamäärä todennäköisesti riittää avajaisvieraille, vaikka järjestäjät eivät panisi pahakseen, vaikka nuorimpia (tervejalkaisia) vieraita jouduttaisiinkin siirtämään seisomakatsomon puolelle. Avajaiset kestävät n. 1 h 45 min. Avajaisissa on julkkisjuontaja, mutta nimi julkistetaan vasta, kun ohjelmaa voidaan pitää täysin lopullisena, siis vasta käsiohjelman mennessä painoon vapun edellä. Ohjelma sisältää tietysti perinteisiä osia, mutta myös jotain uutta ja on sisällöltään vähemmän virallinen kuin sunnuntain pääjuhla. Perinteiset tervehdykset kuuluvat ohjelmaan ja ovat tärkeitä, mutta musiikilla on myös tärkeä rooli.

Porissa on kesäjuhlien aikaan meneillään jokakesäinen urkuviikko, jonka tärkeimmät konsertit pidetään akustiikastaan kuuluisassa Keski-Porin kirkossa, mikä vähentää kesäjuhlien hengellisten tilaisuuksien määrää kaupungin evankelisluterilaisessa pääpyhäkössä. Lauantaina 15.6. klo 17 alkaen järjestetään Keski-Porin kirkossa muistojen iltakirkkotilaisuus, jossa muistellaan menetettyjä kotiseutuja ja sytytetään kynttilät kokonaan tai osittain nykyisen rajan taakse jääneelle paikkakunnalle. Varsinkin evakkouden kokeneelle sukupolvelle tilaisuus on tunteikas ja kyyneleitä on vaikea pidätellä. Menetetyn kodin ja kotiseudun muisto ei himmene vuosikymmentenkään kuluessa. Lauantai-iltana järjestetään myös ortodoksinen ehtoopalvelus (vigilia) Johannes Teologin kirkossa (Maantiekatu 48) klo. 18.00 alkaen.

Karjalaiset ovat tottuneet voittamaan menetysten tuottamat surut ja murheet. Niitä ei unohdeta, mutta niiden ei myöskään anneta hallita elämää. Niinpä hartaasta ja tunteikkaasta tilaisuudesta voidaan siirtyä jatkamaan iltaa juhlatansseihin ja tapaamaan ystäviä. Karhuhallissa laitetaan jalalla koreasti lauantaina klo 20.00 alkaen aina yli puolen yön. Musiikkina on luvassa hyvää tanssimusiikkia ja välillä soittavat pelimannit nuorten toivomaa musiikkia, joka toki sopii myös varttuneemmillekin juhlavieraille. Vaihtoehtona on lauantainakin tarjolla klubi-ilta, tällä kertaa keskikaupungilla hotelli Vaakunan ravintolassa. 

Karjalaisten kesäjuhlien sunnuntain 16.6. ohjelmaan kuuluvat aina kunnianosoitukset Karjalaan jääneiden vainajien ja sotiemme sankarivainajien muistomerkeillä. Molemmat muistomerkit muistuttavat meitä uhrista isänmaan ja tulevien sukupolvien, meidänkin, hyväksi. Ortodoksinen liturgia, joka on yleinen ja yhteinen jumalanpalvelus ja jossa on mahdollisuus osallistua Pyhään Ehtoolliseen, alkaa Johannes Teologin kirkossa jo klo. 09. Keski-Porin kirkon kirkkopuistossa suoritettujen kunnianosoitusten jälkeen siirrytään (luterilaiseen) karjalaiseen messuun Keski-Porin kirkkoon. Messun päätyttyä onkin jo kiire muutaman korttelin päässä sijaitsevalle kauppatorille järjestäytymään juhlakulkuetta varten. Kulkue lähtee matkaan klo 12 kohti Urheilukeskusta, jonne on torilta matkaa hieman vaille 2,5 kilometriä. Kulkueen jälkeen on mahdollista ruokailla edullisesti Karhuhallin ruokalassa ja ehtiipä vielä tehdä karjalaisella torilla ostoksiakin ennen pääjuhlan alkamista.

Järjestäjillä on vielä kova pähkinä purtavana päätettäessä, järjestetäänkö pääjuhla jäähallissa vai yleisurheilustadionilla. Kahden edellisen vuoden perintö puoltaa varmana valintana jäähallia, mutta riskin hyväksyjiäkin joukosta löytyy ja he ovat valmiit viemään pääjuhlan stadionille, joka kieltämättä on juhlan arvolle sopiva ympäristö, jos ei sada. Vaikka pääjuhlapaikka on vielä valitsematta, ohjelma on kuitenkin jo pitkälle suunniteltu: puheita, musiikkia, kansantanssia ja kotimatkalle siunaaminen. Juhlapuhuja on kierroksessa, mutta nimi vahvistuu vasta myöhemmin keväällä, merkkihenkilö on kuitenkin tulossa. Perinnettä parhaimmillaan.

Suuntaa siis Poriin, mutta älä unohda ottaa muutamaa kaveria mukaan!

Karjala-kortilla alennusta

Karjalan Liiton jäsenenä ja Karjala-kortin haltijana saat alennuksen lähes kaikkien kesäjuhlatapahtumien pääsymaksuista. Alennuksen voit saada vain omalla jäsenkortillasi esittämällä kortin pääsylipun ostamisen yhteydessä. Muista itse ja muistuta läheisiäsi ottamaan Karjala-kortti mukaan kesäjuhlamatkalle. Pääsylippujen hintatiedot julkistetaan viimeistään huhtikuussa.

Yhteystietoja

Juhlatoimikunnan puheenjohtaja 
Jouko Hämäläinen, Leppäkuja 10, 29570 Söörmarkku, 0400 251834, jouko.hamalainen@noormarkkulainen.com

Sihteeri 
Raimo Hannukainen, Rannankatu 10, 38840 Niinisalo, (02) 578 7693, 044 578 7693, raimo.hannukainen@dnainternet.net

Tiedottaja 
Juhani Lukka Eteläranta 6, 28100 Pori, 0400 740 757, juhani@lukka.fi

Ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja
Brita-Helena Railola, Messukatu 32 D, 28190 Pori; 040 846 4988, britahelena@luukku.com

Nuorisotoimikunta
Kirsi Syystö, 044 586 7724, kirsi.syysto@gmail.com

Karjalan Liitto
Toiminnanjohtaja  Satu Hallenberg, 050 553 1316, (09) 7288 1711, satu.hallenberg@karjalanliitto.fi

Tiedottaja Mervi Piipponen, 040 583 9295, (09) 7288 1714, mervi.piipponen@karjalanliitto.fi

Karjalainen Nuorisoliitto
Toiminnanjohtaja Hilkka Toivonen-Alastalo, 050 563 6907, hilkka.toivonen-alastalo@karjalainennuorisoliitto.fi, toimisto@karjalainennuorisoliitto.fi