Karjalainen pitopäivällisperinne elää ja voi hyvin Satakunnassa 23.3.2014

23.03.2014 00:00

Karjalaseurojen Satakunnan piirin naistoimikunta järjesti sunnuntaina 23.3.2014 perinteiset ohjelmalliset pitopäivälliset Luvialla juhlatalo Tasalassa. Pitopäivälliset saivat hyvän vastaanoton, osanottajien määrä, 149 henkilöä, jopa lievästi yllätti järjestäjät. Erityisen mieluisaa oli se, että lapsia oli joukossa melko runsaasti. Muutamia lisäpöytiä jouduttiin tai oikeammin saatiin kattaa lisää. Ruokaa kuitenkin riitti kaikille. Emäntänä hääräili paikallinen, Luvian Karjalaseuraa edustanut pitoemäntä Terttu Aro, jolla oli ahkeria ja osaavia apulaisia useista piirin jäsenseuroista.

Väki saapui hyvissä ajoin juhlapaikalle ja iloinen puheensorina täyttikin pian juhlatilan. Järjestäjien tavoitteena olikin pääasian, eli hyvän ruuan tarjoamisen, ohella tarjota eri paikkakunnilta saapuville heimosisarille ja -veljille mahdollisuus vapaaseen seurusteluun ja kuulumisten vaihtoon. Tätä mahdollisuutta käytettiinkin kiitettävästi hyväksi ja tilaisuuden juontaja joutui aina välillä pahoittelemaan aiheuttamaansa häiriötä, kun päivän ohjelman etenemisen vuoksi piti keskeyttää iloinen keskustelu.

Tilaisuus aloitettiin perinteiseen tapaan yhteisesti lauletulla Karjalaisten laululla, jonka jälkeen piirin naistoimikunnan puheenjohtaja Merja Inkinen toivotti osanottajat tervetulleiksi.  Tervehdyssanoissaan hän ilmaisi tyytyväisyytensä pitopäivällisten saamaan hyvään vastaanottoon.  Vielä ennen ruokailuun siirtymistä oli lapsiesiintyjien Ella ja Emilia Lehtolan esiintymisvuoro. He esittivät ensin yhden kappaleen Kristiina Kivinin säestyksellä ja sen jälkeen vielä kaksi kappaletta ilman säestystä, mikä osoitti heidän olleen nuoresta iästään huolimatta kokeneita esiintyjiä. Tämän jälkeen siunattiin ruoka laulamalla yhdessä ruokarukousvirsi.

Ruokailuun käytettiin melko runsaasti aikaa, jotta juhlavieraat saivat jatkaa tilaisuuden ohjelman katkaisemaa seurusteluaan.  Kun tärkeimmät kuulumiset oli vaihdettu, jatkettiin laaditun ohjelman läpivientiä yhteislaulun merkeissä. Laulattajana ja säestäjänä toimi monista karjalaistilaisuuksista tuttu Kristian Nevalainen, joka esitti myös soolonumeroita nokkahuilulla. Yhteislauluosuus päätettiin voimallisesti Satakunnan lauluun.

Karjalaseurojen Satakunnan piirin tervehdyksen esitti piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen. Hän käytti tilaisuutta hyväksi kiittääkseen runsasta päivällisväkeä paitsi tärkeän perinteen ylläpitämisestä myös panoksesta, jonka monet paikalla olijat olivat antaneet v. 2013 Karjalaisten kesäjuhlien hyväksi. Hän muistutti myös Karjalan Liiton tulevasta liittokokouksesta ja siihen osallistumisen tarpeellisuudesta. Liittokokouksen päätökset ohjaavat liiton toimintaa tulevat kolme vuotta. Tilaisuus jatkui ikinuoren Vilma Vepsän soljuvalla ja kuulijoita hauskuttaneella jutustelulla. Vilma Vepsä on Satakunnassa karjalaisen perinteen välittämisen ikoni, joka toi mukanaan Ulvilasta bussilastillisen (lähes 50 henkilöä) päivällisvieraita. Suuri kiitos Vilmalle! Toinen karjalaisuuden ikoni Satakunnassa on lauluyhtye Evakot, joka on pian 15 vuotta ilostuttanut ja herkistänyt kuulijoitaan. Evakot palauttivat jälleen ajatukset menetettyyn Karjalaan ja päättivät esityksensä Pia Ketolan sanoittamaan Lydia-valssiin, joka oli omistettu erityisesti omalle mummolle, mutta myös kaikille evakkoäideille.

Kun ruuan oli annettu vähän laskea, oli jälkiruokakahvin  ja satakuntalaisen herkun, tyrnileivoksen vuoro. Kahvin jälkeen laitettiin vielä arvontapalkinnot jakoon. Piirin seurat ja monet yksityishenkilöt olivat lahjoittaneet runsaasti arvontapalkintoja, mistä järjestäjät olivat hyvin kiitollisia. Pitopäivällisperinne jatkuu Satakunnassa 6.4. Huittisten Karjalaseuran järjestämällä tempauksella Evakkoäiti-muistomerkkihankkeen hyväksi.

Kuva 1: Ella ja Emilia Lehtola yhdessä vanhempiensa ja Hiitolan Pitäjäseuran sihteerin Tuula Merran kanssa ennen esiintymisvuoron alkua

 

 

 

 

 

 



Kuva 1: Ella ja Emilia Lehtola yhdessä vanhempiensa ja Hiitolan Pitäjäseuran sihteerin Tuula Merran kanssa ennen esiintymisvuoron alkua

Kuva 2:  Ikinuori Vilma Vepsä hauskutti yleisöä leppoisalla tarinoinnillaan

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuva 2:  Ikinuori Vilma Vepsä hauskutti yleisöä leppoisalla tarinoinnillaan