Huittisten Karjalaseura tempaisi Evakkoäiti-muistomerkkihankkeen hyväksi

06.04.2014 00:00

Huittisten Karjalaseuran puheenjohtaja Heikki Kiiski ilmaisi jo syksyllä 2013 seuransa järjestämässä Karjalaseurojen Satakunnan piirin hengellisessä tilaisuudessa syvän kiitollisuutensa ja ihailunsa karjalaisia naisia kohtaan, jotka olivat pääosassa, kun siviiliväestö jouduttiin evakuoimaan Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta. Tuosta tilaisuudesta jäi ilmeisesti itämään ajatus, että jotain pitäisi tehdä Karjalan Liiton käynnistämän Evakkoäitimuistomerkkihankeen rahoituksen kartuttamiseksi. Niinpä seura puheenjohtajansa johdolla päätti järjestää kevättempauksen hankkeen hyväksi. Tempaus toteutettiin ohjelmallisena iltapäivänä Huittisten Karhiniemen Kyläkartanolla 6.4.2014. Tilaisuuden ohjelmaan kuului keittoruokailu jälkiruokakahvineen, sanankäyttöä ja runsaasti musiikkia sekä yhdessä laulaen että sooloesityksinä. Eikä karjalaishenkistä tapahtumaa voi järjestää ilman arvontaa, se on sekä ohjelmanumero että lisätuoton hankintakeino.

Tilaisuuden avaussanoissaan Heikki Kiiski kiitti runsain joukoin paikalle saapunutta väkeä hyvän asian edistämisestä ja totesi, että tilaisuuden tuotto tilitetään lyhentämättömänä Karjalan Liitolle osaksi Evakkoäiti-muistomerkin rahoitusta. Hän esitti samalla toivomuksen, että myös muut seurat osallistuisivat tavalla tai toisella hankkeen rahoituksen tukemiseen. Muistin virkistämiseksi hän lainasi hankkeen perustelutekstin sanoja: ”Aiemmin on jo muistettu sodissamme kunnostautuneita ja kaatuneita…. nämä hankkeet ovat olleet oikeita ratkaisuja ja hyvin perusteltuja. Yksi suurimmista sodan sankareista on edelleen huomioimatta. Hän on evakkoäiti. Naisten panos käydyissä sodissa oli merkittävä, mutta silti evakkoäidit ovat jääneet erittäin vähälle huomiolle. Heidän taakkansa sodan syttyessä ja jatkuessa oli mittaamattoman suuri ja raskas. Perheiden miehet ja aikuiset pojat olivat rintamalla. Äitien tehtäväksi jäi monissa Karjalan kylissä koko evakuoinnin toteuttaminen…. Useissa perheissä suuren lapsijoukon lisäksi myös isovanhemmat oli saatava turvaan sodan jaloista.”

Tilaisuuden avauksen jälkeen laulettiin perinteinen ruokarukousvirsi, jonka jälkeen siirryttiin nauttimaan Merja Inkisen johdolla valmistettua keittolounasta. Tarjolla oli lihakeittoa sekä kahdenlaista kalakeittoa, koska on kalakeiton valmistamisesta esiintyy ”oppiriitoja”. Toiset ovat kirkkaaseen liemeen valmistetun keiton kannalla ja toisten mielestä maito-/kermaliemi on ainoa oikea vaihtoehto. Tarjolla olleet karjalanpiirakat munavoin kanssa sopivat kyllä minkä tahansa ruuan kanssa.

Ruokailun jälkeen oli ohjelman vuoro. Petri Kiiski säesti Karjalaisten laulun poikkeuksellisesti hieman sotilasmarssin tahtiin. Nykylaiteilla saa yksikin soittaja ihmeitä aikaan, kun homman taitaa. Petri Kiiski säesti myös kaikki muut yhteislaulut. Musiikin lomassa kunniahuittislainen v. 2008, ”Hullu Mies”, ja ”TV:stä tuttu” Eeva Kaplas lausui mm. Evakon laulun, Eino Leinon tuotantoa ja kuvauksen sanankäytöstä tai käyttämättömyydestä avioliitossa. Siteerasipa hän myös Matti Nykäsen tunnetuksi tekemää aforismiakin ”Elämä on ihmisen parasta aikaa”. Ilmeikäs esitys ansaitsi raikuvat aplodit. Petri Kiiski esitti soolona kolme laulua: Kulkuri ja joutsen, Neljän tuulen tiellä sekä Jukka Kuoppamäen ”Niin kaikki on kuin ennenkin”, jonka sanoma on kytkettävissä myös evakkotielle. Petrin miellyttävä ja puhdas ääni hiljensi ja herkisti kuulijat syventymään laulujen sanoihin. Petri Kiiskin sooloesityksen jälkeen Elli Marjamäki ylisti lausumallaan runolla kevään tuloa.

Kun runsaan arpajaispalkintopöydän antimet oli saatu jaettua uusille omistajille, oli vuorossa tilaisuuden päättänyt jälkiruokakahvi. Huittisten Karjalaseuran tempauksesta jäi hyvä maku sekä suuhun että mieleen. Kahvin jälkeen voitiin lähteä tyytyväisin mielin kotimatkalle, oli saatu enemmän kuin oli annettu. 

Kuva 1: Eeva Kaplas saaattoi ilmeikkäällä esityksellään kuulijat hyvälle tuulelle ja sai osakseen ansaitsemansa aplodit

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuva 1: Eeva Kaplas saaattoi ilmeikkäällä esityksellään kuulijat hyvälle tuulelle ja sai osakseen ansaitsemansa aplodit

Kuva 2: Petri Kiiski toimi yhteislaulujen säestäjänä ja herkisti kuulijat miellyttävällä äänellään ja laulujen hienolla tulkinnallaan

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuva 2: Petri Kiiski toimi yhteislaulujen säestäjänä ja herkisti kuulijat miellyttävällä äänellään ja laulujen hienolla tulkinnallaan