TARINATUVA TARINOIT......

Tuva sivuil kootaa Karjalaise tarinatuva tarinoit karjalaisuuvest, elost ja olost ja evakkomatkoist sekä muistakii tarinatuvas esil tulleist aiheist ja asjoist. Sivuloihe tarinat o iha tarkoituksel kirjotettu karjala murteel mei oma heimomurtee säilyttämiseks ja edistämiseks. Jokkaine kirjottaja o käyttänt tarinassaa oma aluveesa ja koton oppimaasa muretta, jote niit lukkiis saattaa tulla esil sellaisii murresannoi, jotka ei tunnu ensikää tutuilt. Meille voip kirjottaa kyselyi ja kommenttilloi sähköpostii: eevaliisa.kurki@gmail.com.

Myö toivotaa siul oikein mukavii lukuhetkii tarinoihe paris! 

Arvoisat karjalaiset.

Miu tarkotus onkii nyt haastaa teil, et millaist on karjalaisuuve vaalimine täl hetkel meil Hyvinkääl. Vaik mie o asunt tääl yl 50 vuotta, ni ei tääl juurkaa murteel haastavii ennää tappaa. Kute työ tiijätte, ni tän tulleet sukupolvet o jo miltei poistuneet meijä luont. Heijän mukan män paljo myös meijä ommii tappoi, kulttuurii, muistamist, ossaamist ja oma murtee alituine käyttämime ares. 

Meijä Hyvinkää Karjala-yhistys onkii nyt kahen talve aikan pyrkint elvyttämää erityisest puhekielt. Sil nii se o ett, puhekiel o tärkei ja rakkai osotus karjalaisest identiteetist. Sitä meijä pittää elvyttää vähintääkii meijä omas piiris ja eiha tuo meijä murtee ossaamine o pahaks muilkaa ihmisil.

Täs tarkotukses meijä viikottaisis tarinatupaillois olkii aluks ohjelmas sota- ja sovan jälkeise uuve rakentamise aika tääl Hyvinkääl. Täst kaikest myö kirjotettii ommaa muistelmaame. Päätavoite meil kuitekii ol saaha arkisee haastamissee karjalaine ilonen sävy, murre ja sanonnat. 

Nyt meijä kymmenä henge tarina-ryhmä pyrkii kirjottammaa tarinoit omal murteel ja sit kaut sit haastamaa ommaa murrettakkii. Muuteha tää meijä ikioma murre häviää historiaa.

Sen takkii ois hyvä saaha tarinailtoihi uusii haastajii mukkaa ja elvyttämmää meijä murretta. Piettäis oikiat murretalkoot. Tää saattaa olla teijä mone muukii haave. Jot kaik innokkaat, tulkaaha työkii mukkaa, ni saahaa kiel eläväks ja suu makiaks!

Toivoop Veikko

Veikko Ampujan tarinoit                                                        

Mitä myö ollaa touhuiltu Karjala-seurass

Nyt ko Karjala-leheskii oll ett koko valtakunnas pittää ruveta pitämää erikoisii itarinakahviloit. Niis tulloo haastamissee käyttää ihmiste ommaa karjala-murretta eikä mittää muuta. Nii myös myö ollaa aloitettu etelä-karjala murtee käyttö jo viime vuuve puolel.  Katoha sie, nyt myö aletaakii olla jo puoleks alkuperräisii karjalaisii.

Kute myö kaik tiijetää, nii haastettu kieli antaa ihka oikea säyväykse haastamisee. Siks myö ollaakii nii usei tääl karjala-seuras, jot myö saatais elvytettyy meijä ommaa murretta puhheesee. Ootaha vähä niin sit myö voijaaki jo esitetellä meijä museotakii sujuvast meijä omal kielel. Uso pois.                                                                     

Sit paljost parjattu sairastamise hoito.

Tavallisest ko juku paikka prakaa nii varataa aika tohtorill. Nii miekii tei ku kaipasi pari kortisooni piikkii omalt tohtorilt. Mut sit käikii nii ett siel olkii vastas sellane 25 kesäne nuor naine. Mie kyl vähä varovast varmisteli kysymäl, ett oot sie viel sellane ,. Hää tähä kyll vastas ollevaasa oikee lisenssi, mutt tosi nuor siin.  Enite minnuu ilahutti ku hää käytti tätä samma murretta ki miekii.  Lisäks hää ol nii nuor ja ilone ett miehä miltei unohuti vaivai tyysti. Selkishä sekkii miks hää ol nii puhelias. Hää ol kotoisi Kotkast, Mussalost.

Tähä meijä saumato yhteis ymmärtämine sitt oikiast loppuiki ko hää uotti näkevänsä tietokonneelt tietoja mitä miul pittäis antaa. Kyll myös vertutkimukset olliit kuulemma kovi kaukan. No sainha mie aikannaa ne kaivatut piikit. Hää ol välliil kyselt neuvoloit kolleegoilt.  Sammoi miekii siin välil oli kirjottant selostust kuij vaikiaa ol ollut määriittää miu tautii lajjii.  Kui mon lisenssi ol antant arvioosa tauviks, joho 5-6kk kuuri  antitablettejakkaa ei auttant.   Hyö ko olliit nostaneet väärä tauvi lapun taikuri mustasta lierhatust. Vast erikoissairasmajas selkiskii kaik. Ku sekkii, et mie oli turhaa olt 6kk sairaslomall.

 Kuule, sit miul tulkii erikoise vaikia tehtävä antaa tää selostus täl nuorel lisenssil. Varovast mie kysyi voinks mie antaa tää siul jot sie saat lukkee kui vaikiaa voip olla tauvi oikia tunnistamine. Nii ottiha hää sen ja lupas lukkee myös.

 

Alibaban matka vallatulle alueelle

Sie oot varmast lukent Alibaban tarinoita, mut oot sie kuult tätä muistitietoo, joka on kulkent sukupolvelt toisell? Aikoinaa Alibaba isoisä oll valloittant Portugali ja puolet Espanjaa. Hää nimittäi oll Maurien hallitsija Mohammed II:n mahtava sotapäällikkö. Maorit olliit arabeja ja tulliit pohjois afrikasta ylittäe kappee Gipralttar salme ja site tulleet meijä Eurooppa puolel merta. Hyö  ottiit koht kaks valtakuntaa halttuusa. Heill oll isommat ja hirveemmät sotavehkeet sekä tietyst mieslukune armeja.  Nii nää pienemmät heimokunnat jäijvät koht hei valtaansa, orjiks suorastaa.

Alibaba oll kuult tarinoita hei urheist sotureist ja vartuttuaa nyt nuorukaiseks hää päät lähtee matkaa näihi vieraisii maihi yhes hei sotaväkiosastonsa kanss. Sotaväe kans siks ettei kukkaa ryövää hänt. Sill taval hää ajattel pääsyä myös laival muije mukaa mere yli Eurooppaa. Hää oll vast 23 vuotias nuor mies. Siihe aikaa matkaa tehtii yleensä kävelemäl. 

Aikanaa heijä laiva saapui Portugalin Portimäo de Rocha. Siell Ali näk mite hei sotilaat olliit rakentaneet joe kaht puolt vartiotornit ja muut varustukset ryöväreitä vastaa. Tot kai siel oll myös sotamiesten kasarmit.

Ali viehättyi oitis tähä seutukuntaa. Aurinko ei oltt nii polttava kui häne kotonaa. Lauha merituul puhaltel usjast lounaast. Lämmi merivesi pauhas rannal, jossa hiekkaa ja maisemii riitti. Siell hää kuljeskeli ahkerast.  Sit erräänä päivän hää näk mitä taivaallisemma näyn ku neljä vaaleaihoista sulotarta käyskenl rannalla.  No, nuor mies ku hää oll ni tot kai hää riens naiste luo. Haasteltuaa ja ihailtuaa heijä kuultavaa vaaleaa ihoaa Ali tuns kui häne sykkeensä nous ja ver virtas suonis.

Yöl hää ei saantkaa nukuttua. Häne ajatuksensa laukkasivat vain nois päiväl tapaamis sulottaris. Siint ast hää hakeutui jok päivä tuolle rannal heijä tykö. 

Ei aikaaka ku Ali huomas rakastuneensa heihi kaikkii korviaa myöte. Kaike huipuks Ali huomas yhe naisist haastava samaa kielt kui hää itseki. Ali ku oll muslimi ni hää kosi heit kaikkii neljää pyytäe heit vaimoiksee. Vilkkaana miehenä ja hyvänä puhujana Ali lupaili heil omaa kotii, palvelijaa, silkkivaatteita ja äärest kaikkee muuta. Viimei nää neljä vaimoehokasta suostuivat.  Nyt Ali tuns olevansa Allahi suosios ja armoitettu islamilaine.

Män muutama päivä ni Ali alko tuntea mustasukkaisuutta sill muut miehet katselivat suorasukaisest häne vaimojaa. Ali ei voint sietää sit. Hää päätti kerätä purppurapuu lehtii ja survoa ne väri aineeksi sekä värjätä niil harsokankaita vaimojensa hunnuiksi peittämää heijä kasvonsa. Täst alkae nykyisee ast on  huntukultuuri vallinnut musli naisil.

Ali sopeutui hyvin vallattuun maaha. Hää kierteli perheinee ahkerast markkinoill sillä vaimot, nuo sulottaret, olliit ain valmiita hankkimaa kaikeväriisii mekkoloit kui myös helylöit.

Sit yhtenä päivänä pikalähetti saapu tuomaa Alille viestiä. Päälikkö oll nimittänt hänet tämä Portugali maakunna pääliköks. Häne tull muuttaa Silvasii, hallintokeskuksee. 30Km pohjosee heijä rannikolta. Mut kui siirtää neljä armasta voimoo sinne? Ali päätyi purilaisii, jota vetämää tarvittii  kuusi hevosta. Kulku olisi tasaista ja purilaa päälle sais laitettuu lepotuolit. Tiet ku eivät olleet nii tasasii kui nykyää.

Perill heitt ootti laaja mäki. Sen yläosa ol yltäästää linnoitettu muureil. Moskejan torni ja palatsi katot nousiit korkiammal kuin muut katot.  Ali oll kovast innoissaa päästessää sisälle portist. Allahii pit ensteks kiittää moskejas. Sit vast voi mennä itse palatsii. Palatsi oll iso ja laaja. Oll pylväkköine juhlasali, monta kaariholvista sivuhuonetta ja muita tiloja. Usseit palvelijoit näkkyi käytävil kui myös virkamiehii.

Ali katseli ja mieltyi näkemäänsä. Tätä kaikkee hää tulis johtamaaa ja tää tulee olemaa häne perheensä koti pitkäks aikaa.   Nii kui muistitieto kertoo, hää oll maakunna päälikkö vanhuutensa ast eläe onnessaa vaimoinee täs vankas linnas muurie ympäröimänä.

Nyt lomamatkalla mie voin kyll vakuuttaa ett tää kaik muistitieto on totta ku mie oon nähnt nuo kaik paikat ja ottant viel valokuvat Alin patsaast, moskejast, linnast ett häne vaimoistaa.

Myö ollaa myös keirretty paikkoja oppaa kans laajemmalt katselemas tätä ympäristöö  maakuntaa. Suure vaikutukse o tehnt nuo mere rannat jyrkkine hiekkakivi- törmäine tai luoteisranniko 60m pudotuksine kalkkikalliolta meree. Mykistävää mut kyll myös pelottavaa katseltavaa. Siel ol sitt onkijoit istumas iha reunal uittae kohoa 60m alempana. Silti kukaa ei näyttänt saava minkäänlast kalaa. 

Maaseuvul näky siel tääl viinitarhoi. Enimmäksee maasto on kallioista, kuivaa, karua ja avaraa.

Myö käytii myös saumalaiste suosimas kuppilas katsomas karaoke illanviettoo. Siel oll parikymment laulukurkkuu mittelemäs taitojaa. Toisena iltana oll sitte tietovisa. Kuinks käikää ni myö voitetii kisa. Saatii palkinnoks oikei parast laatuu oleva viinipullo. Mie ja Terijoe ”peipponen” oltii yhes vastaamas näihi kysmyksii. 

Kovast kiitoksii mei omal oppaal täst kaikest mitä saimme kokee.   Hää ku kuljet meit omal autollaa näis maaseutu kohteis.

                                                                          

Karjalaisuuve juuret

Sie oot monast kuult meijä karjalaiste oleva iloisii, vilkkait, puheliait, toimeks saavia ja yhteishenkisii. Oot sie tult ajatelleeks mist myö ollaa saatu nää ominaisuuvet?  Tuski, mutt nyt mie kerronkii siul mist ne ovat tulleet meil. Myö karjalaiset ollaaki eletty Suome itäisellä kantilla iät ja ajat.  Niimpä myö voijaaki nyt mennä hamaa ajanlasku alkuu heimoje / perheitte menneisyytee. Myö voijaaki ajatel et millaisis olosuhteis meijä isovanhemmat ovat  joutuneet elämää.   Sill kai myö kumpikii ollaa samaa mielt siint et elinolosuhteet ovat enite mouvanneet meit ihmisii ja meijä luonnetta. Tänä päivänä meijä viisaitte tietäjii mukkaa mei karjalaiset isi-isät ovat asuneet kaukana keskiaasia pohjoisalueill, heinäsavanneill niinku hyö sanovat. Syyväksee hyö metsästiit  mammutteja, visenttejä ja tietenki kalastivat.  

Sie voit kuvitella millaist heijä elämä oll siihe aikaa Siperiass. Kylmää, pimeetä ja ankeaa. Isoje visenttie ja mammuttie pyynti oll vaarallist, tapaturmat yleisii eikä shamaanit saaneet kaikkii metsästäjii parannettuu. Pyynti kehitti heill yhteistyökykyy, kekseliäisyyttä, pitkäjänteisyyttä, peräänantamattomuutta ja sitkeyttä. Onnistuneen pyyntireissu jälkee tietyst ensiks syötii kunnol. Samal myö voijaa kuvitel heijä käynee pyyntireissu er vaiheet läp samoi kui nykyää suunnistajat heijä kilpailunsa. Kommelluksil tietyst naurettii, mutt ennenkaikkee kerrotii hauskoi kaskui. Sanavalmiit niksi nikkarit sepittiit Kalevalamittaisii riimejä lauluihi, joita mm Elias Lönnrot sitt aikanaa keräili. Siekii voit hyvi kuvitel mite heil laulut raikuivat nuotio ympäril istuskelles sinise taivaa alla vatsoje ollessa täynnä.

Mut kuule, talvella heill vast vaikiaa olkii, ku pohjoisviima oikei tuivers. Mie kyll oisi tehnt kottiin mäe lounaisrinteesee nii viima ei ois käynt sisää. Myös maa pystyy hohtamaa lämpöö altapäi maapohjaisii asumuksii.  Ankarat olosuhteet muokkasiit ihmisii lujuutee, pitkäjänteisyytee, toistensa tukemisee / auttamisee. Niin kui tänäänki sanotaa ”siperia opettaa” vaikkaki nyt eri merkityksessä, kylmää säätilaa tarkoittae.

Sie taijatkii aavistaa etteivät meijä esi-isät siellä yksi asuneet. Siellä elelivät myös usiat muut Suome sukuiset kansat. Uuvet tavat, välineet, keksinnöt ja puhumise er ilmaisut tulivat satava  pilve tavoi muilt heimoilt. Erityisesti kieli sai uusii asioita ilmaisevii sanoja ja lauserakenteita kehittymeemmilt naapuri heimoilt.  Varsinki Unkarilaisilt vaikk meill ei o samaa geneettist perimää. Meijä esi-isie eteläpuole naapurein oliit Tataarit. Lännempän Venäläiset. Tataarit olivat aroje paimentolaisii hoitae karjaansa. Heilt oomme saaneet laulujemme kaihoisuuve ja melankolisuuve, ku hyö ovat viettäneet iltahetkiää nuotiol lauluje ett soitinte kera.  Venäläisilt oomme omineet ens sijaisest taiteellisii vaikutteit.   Esim.venäjä nuoret 50 vuotta sitten soittelivat kitaroitaa porukall puistois. Joku tapaili laulu pätkiäkii. Iloisuus ja nauru oliit kuuluvimpii ohikulkijoil. Musiikki maku ja laulu voima, joka meil karjalaisil on ominaist ne ollaa otaksuttavast saatu heilt.

Luontee jatkokehitystä o sitte muokannut viikinkikauppiaije saapumine 800-900 luvul j.a.a. Laatoka ja Suomenlahe perukoil.  Myöhemmi Hansa- ja Nougorot kauppiaat toivat meil heijä omia piirteitä. Eurooppalaine kulttuuri, tavat, tavarat saapuivat näi meil pohjose heimoje tykö. Monipuoline vuorovaikutus kehitti keskustelu-, kieli-, kauppa- ym taitoj. Ihmiste vilkkaus, joustavuus ja tilannearviointikyky kehittyivät.

Kieltää ei voi etteikö sovat valloitushaluista naapuria vastaa olisi kehittänyt ihmiste luontee piirteitä nii ainaki opettaneet suhtautumistaitoja, realiteetteja, yhteistoimintaa, neuvottelutaitoa, kaupantekotaitoja.  Kaikki hyviä ominaisuuksia myös nykypäivinä.

Usiast 50-livulla mie kuuli miu äiteelt ja isjält kui ihanaa oll ellää karjalass. Kas kesjät olliit oikkei läpimii. Satteet ropisiit sopivast ja viljavainiot kasvoivat muhhiassa pellossa. Ah vot kui hyvä oll ellää illoisesti ja huolettomasti ilma huole häivää. Elo ol sillo yksikertaisempaa ilma nyky vempaimia niinku sieki tiijät. Kato kaikki työt tehtii sillo käsin vain hevone ol apuna maa- ja kuljetus hommissa. Tressi tuo pirulline nykysana, siitä ei tiijetty silloi mittää. Varsinki evakossa ollessa oli huoli toimeentulosta, pärjäämistestä,  rakentamisesta ja ennenkkea jaksamisesta työmäärää nähe.  Entisiä sotaa enne olleit aikoja oli silloi haikea muistella.

Niimpä tavattaessa muita entisiä naapureita pääsi oikea karjalaisuus esille. Oli puhetta, naurua, iloa, haikeutta menneesee aikaa, mutta viimeisenä kuitenki iloa tavata sama kohtalo kokeneita naapureita.        

Matkailukohteit Viipuriss

Ehkäpä kiinostavi kohe o Pietari Ermitaas Viipuris. Talo o remontoitu ja taidenäyttely avattu vasta joitaki vuosii sitte. Se mitä tv:ssä o esitelty laitokse taideteoksista, nii kannattaa  käyvä katsomassa taijetta siellä.

Toine hyvä kohe o Alvar Aallo suunnittelema kaupungi kirjasto. Vasta presidentti Putin mahti käskyllä se kunnostamine saatii toteutettua sova aikaansaamista tuhoista.

Paljo o puhuttu Monrepo kartanosta ja puistosta. Vaikka suomalaisetki ovat olleet kunnostushankkeis mukana ei se kunnostamista ole vielä saatu alkua pitemmälle. Hieno kohde kuitenki käyvä pienellä kävelylenkillä puistossa, jonne ei kannata kuitenkaa eksyä ranta-alueita kauemmaksi.

Tiijättäks työ mist myö tullaa ja keit myö ollaa

Harva meist tullee ajatelleeks mist myö suomalaiset  ollaa tultu. Kaik ”tuutit” toitottaat nyky hetkii tapahtummii ykskantaa. Mut jos sie ootkii kiinnostunut historiast nii sit siul onkii selvint paljo asijoit meijä kansa menneisyyvest. Vuos kymmeniä on kerrottu ett myö ollaa tultu Volga mutkast. Et myö oltais eletty unkarilaiste naapurei ja ett myö oltais hei sukulaiskansa. Näihä tosasiassa ei oo ollt. Myö ollaa vain asuttu lähekkäi ja näi olle ollaa yhes omaksuttu sama lauserakene ett puhumise tapa. 

Kai sie lukija oot lukenu kirja aatamista nykyaikaa (Mistä suomalaiset ovat tulleet/ Markku Wiik). Mite viis veljee läht afrika kotoa kiertolaisiks vieraille maille. Yks veljeksist läks seuraamaa pohjatähtee- ja välkkyvii taivaanvaloja kohti pohjost. Kaks veljee jäi koti konnuille. Kaks rohkeaa läks koht auringo nousua pitkälle maaemo laijalle, aasiaa.  Nää Aasiaa menijät täyttivät aikaa myöt koko Aasia manteree ihmiskunnal. Niiku meijäkii esisät kiersivät kesk- ja pohjoisaasia kautta pohjoisil alueill Siperiaa. Siel hyö kalastiit ja pyyvystiit mammutteja.

Eiks mitä seikkailijat läks sieltäkii kulkemaa auringo kans läntee päi saapue vuosii kuluttu tänne Suomee. Tääl oll sillo rutkasti kalaa kaikis vesilöis. Samaani ku luk loitsut nii kalat hyppi jo kiirust ämpärii.

Kun näi on tapahtunt nii sie ymmärrät miks meil on sukukansoi karjalast Bering salmel ast. Joteki miust tuntuu ett myö ollaa meist kaikist enite onnekkait sill myö saahaa ellää tääl paljo lämpöisemmillä seuvuilla kui hyö tuol Siperia aavoilla, tuulisilla ja kylmil seuvuilla. Mut ossaatteko työ olla onnellisii ja antaa arvoo sill?