Matka muistojen Karjalaan
Esineistössä on erilaisia kodin tavaroita, maataloustyökaluja, käsitöitä, vanhoja työvälineitä, kirjoja ja karttoja

Museon syntysanat lausuttiin vuonna 1979, jolloin museoesineiden kerääminen aloitettiin. Monien mutkien kautta esineet siirrettiin Villatehtaalle Einolan talosta vuonna 1989. Nykyisiin tiloihin museo siirtyi syksyllä 2014. Museo koki uudelleen järjestelyn, kun saimme museovirastolta tukea hankkeeseen museon esineistön uudelleen luetteloimiseksi ja konservointiin. Museoesineistö asetetaan näytille erilaisien teemojen mukaisesti, esimerkiksi ryijy- ja työkalunäyttelyt. Museoon on vapaa pääsy ja museon yhteydessä olevaan kokoustilaan voidaan järjestää ryhmille erillismaksulla kahvitilaisuuksia. Järjestämme esittelyjä myös koululais- ja päiväkotiryhmille.
Museon esineistö on saatu lahjoituksina Hyvinkäälle toisen maailmansodan jälkeen tulleilta evakoilta ja heidän jälkeläisiltään. Museosta löytyy paljon kirjoja ja karttoja, jotka kertovat karjalaisten entisistä kotipaikoista rajantakaisessa Karjalassa sekä sijoittumisesta uusille asuinsijoille sodan jälkeen.
Valokuvat ja taulut kertovat omaa kieltään karjalaisesta maisemasta ennen toista maailmansotaa. Esillä olevien museoesineiden välityksellä katsoja pääsee kurkistamaan karjalaiseen arkeen, elämäntapaan ja kulttuuriin.
Lisätietoja saat museovastaavaltamme Eevaliisa Kurjelta, 040 545 4797.
Museo on auki tiistaisin 13-18 ja tapahtumien yhteydessä sekä sopimuksen mukaan.
Museon osoite on Kankurinkatu 4 - 6 C2, 05800 Hyvinkää.
