Uuraan historiaa

Uuras oli satamapaikkana jo 1600-luvulla, sillä 1640-luvun alussa siellä oli tullikonttori. Kaiken todennäköisyyden mukaan satamatoimintaa harjoitettiin jo paljon aikaisemminkin. Venäjän vallan aikana, vuodesta 1721 alkaen, sataman merkitys kasvoi puutavaran viennin ansiosta. Niinpä viipurilaiset kauppiaat ja liikemiehet alkoivat hankkia varastoalueita Uuraan ja Ravansaaren rannoilta jo 1780- luvulta lähtien. Myöhemminkin tätä toimintaa jatkui aina itsenäisyyden alkuvuosiin asti.

Saimaan kanava vilkastutti valmistuttuaan v. 1856 sataman kautta tapahtuvaa vientiä valtavasti. Uuraan sataman kautta vietiin siitä lähtien koko maan sahatavaran viennistä noin 25 %. Itsenäisyyden aikana sataman merkitys sahatavaran vientisatamana pysyi ennallaan eli koko maan viennistä edelleen em .neljänneksen osuus. Vientimäärät kasvoivat monena vuonna jopa yli miljoonan kuutiometrin. Esim. v. 1933  vietiin sahatavaraa 1 045 886 m/3. Tuonnin osuus oli vähäistä. Se tapahtui pääosin Viipurin kautta eikä Uuraan osuus ollut kovin suuri. Pääasiassa tuotiin Uuraan kautta kivihiiltä.

Laivoja oli avovesikautena Uuraan satamassa aina. Esim. vuonna 1934 saapuneita ja lähteneitä laivoja oli yhteensä 707.

Matkustajaliikenne

Viipurin ja saariston välinen matkustajaliikenne hoidettiin säännöllisin aikatauluin liikennöivillä matkustajalaivoilla. Talvella oli jäätietä pitkin linja-autoyhteys Viipuriin. Saarelaiset itse liikkuivat saaresta toiseen omilla veneillään. Myös yhteydet suureen maailmaan olivat aikoinaan Viipurin ansiosta erinomaiset. Siten 1800-luvun puolivälistä lähtien Uuraasta pääsi höyrylaivoilla Pietariin, Helsinkiin, Tukholmaan ja Lyypekkiin. Lisäksi Sisä-Suomeen kuten Savoon ja Pohjois-Karjalaan oli kiinteät laivayhteydet, mm. Kuopioon ja Joensuuhun oli säännöllinen liikenne. Rautatie rakennettiin Uuraaseen v. 1926 ja matkustajaliikenne siirtyi silloin paljolti rautateille.

Satamatyö

Laiturien vähäisyyden vuoksi puutavaran lastaus laivoihin tapahtui satamassa ankkuroitumispaikoilla, redillä. Lastattava tavara siirrettiin maalta, kuureista eli varastorakennuksista ja ulkotapuleista soimaan. Soima oli katolla varustettu proomu, jonka yksi pääty oi ilman seinää. Tästä aukosta ankkurissa olevan laivan nosturi nosti puutaakan laivan ruumaan. Sekä soiman purkaminen ja taakkojen teko että ruumassa tapahtuva työ vaati silloin paljon työväkeä. Siksi satama antoikin paitsi saaristolaisille myös muualta tulleelle työvoimalle lastauskautena varman työpaikan ja tyydyttävän ansion. Siksipä Uuraan asukasluku olikin  kesäaikana varsinaista asukaslukua paljon suurempi, melkeinpä kaksinkertainen.

Pitkäaikainen kokemus laivojen lastauksessa oli tuonut työväelle sellaisen ammattitaidon, jolle sai hakea vertaistaan muista satamista. Uuras olikin kuuluisa nopeasta lastauksesta ja siitä, että laivaan saatiin lastatuksi puutavaraa enemmän kuin muissa satamissa. Naisetkin olivat osana lastaustyövoimaa, sillä oli sellaista lastausta, jossa naiset olivat miehiä parempia. Esim. kupinkien eli lyhyen sahatavaran niinkuin tynnyrilautojen lastaus sopi hyvin naisille. Samoin ylösottajina, lastattavan tavaran kirjaajina oli paljon naisia.

Erikoinen joukko oli sahatavaran leimaajat. He löivät jokaisen laudan ja lankun päähän puutavaraliikkeen tunnuksen leiman. Leiman väri oli punainen ja niinpä leimaajat olivat työpäivän päätteeksi tahriutuneet väriin enemmän tai vähemmän. Leimaajia, jotka useimmiten olivat poikia ja tyttöjä, kutsuttiinkin "temppelipiruiksi"

Tunnettuja puutavarayhtiöitä olivat A. Ahlström Oy, Hackman & Co, Suomalainen Puuliike Oy, Uuraan Ulosvienti Oy ja Viipurin Saha Oy. Kaikkiaan vientiä harjoitti n. 20 eri yhtiötä.

Sataman laajennus

Uuraan sataman ahtaus pakotti Viipurin kaupungin laajentamaan satamaa ja varastoalueita. Töihin ryhdyttiin keväällä 1926. Urakoitsijat olivat Tanskasta ja Hollannista. Aliurakoitsijana oli Pyramid Oy Viipurista. Se teki tihtaalit, 28 kpl, Tapolanlahden satama-altaisiin ja aallonmurtajan Ryövälinniemen ja Kirkkoniemen välille. Samoin puiset laiturit Monolan pysäkiltä lähtevän selkäraiteen  teko. Ulkomaiset yritykset ruoppasivat satama-altaat valtavilla imuruoppaajilla. Uusittu satama oli valmis liikenteelle kesällä 1927. Rautatie valmistui v. 1926 ja erkani Koiviston radalta Kaislahdessa. Enimmillään laajennustöissä oli työväkeä n. 3000. Väylä ulkomereltä syvennettiin 7,3 metrin syvyiseksi ja Uuraasta Viipuriin 6,1 metriseksi. Lopullisest satama ja väylät olivat valmiit  v. 1928.

Liike-elämä

Satama kaikkine toimintoineen synnytti monipuolisen liike-elämän paikkakuntalaisia ja merenkulkijoita palvelemaan. Päivittäistavarakauppojen lisäksi saaren keskustassa oli runsaasti erikoistavaroiden kauppoja. Viipurin osuusliikkeen myymälöitä oli myös eri kylissä ja Torkkelin osuusliike ulotti toimintansa vastaavasti saarelle. Erilaisia yksityiskauppoja oli lähes viisikymmentä.

Shipschandlerit eli sipsanterit hoitivat laivojen muonituksen ja laivojen muiden tarvikkeiden toimitukset. Erikoisimmat yrittäjät olivat paattikauppiaat. He olivat paikallisia emäntiä, jotka omatoimisesti hoitivat soutuveneellä redillä lastaavien laivojen työmiesten muonituksen. Ravintolat, hotellit ja elokuvateatteri toivat oman osansa liiketoimintoihin. Lääkäreitä oli kolme, kätilöitä kaksi, yksi apteekki ja diakonissa.

Seuratoiminta

Vapaaehtoinen palontorjunta alkoi jo v. 1874. Raittiusyhdistys oli vuodelta 1889 ja se sai oman talon v. 1898. Urheiluseura, Saaren Pojat, perustettiin v. 1910. Urheiluliikkeen hajaannuksen seurauksena Uuraaseen syntyi TUL:n alainen Uuraan Vilpas ja Uuraan Urheilijat v 1926 ja myöhemmin vielä SVUL:n alaiset Uuraan Voimamiehet ja Uuraan Pallo-Veikot. Suojeluskunta oli vuodesta 1918 ja Lotta -Svärd 1920. Lisäksi oli partiolaisilla, martoilla, jazz-musiikin ystävillä kuin myös matkailuyhdistyksellä omat yhdistyksensä. Työväentalolla lauletiin kuorossa, näyteltiin ja soitettiin yhdessä. Oli myös oma soittokunta, Uuraan työväen soittokunta. Tansseja oli kesällä myös eri puolilla saarta olevilla ulkolavoilla.

Sotien aika 1939 - 1944

Talvisodan sytyttyä saaristolaiset evakuoitiin heti joulukuun alussa ja uuraalaiset siirrettiin Kiskoon, Tammelaan ja Asikkalaan.

Sodan viime vaiheissa saaristo joutui taistelualueeksi. Uurasta puolusti JR 11 eli helsinkiläinen Ässä-rykmentti. Lisäjoukkona oli EP 21 ja tykistönä KTR 4:n kevyt patteri. Saari jäi venäläisille maaliskuun 3. - 4. vuorokauden vaihteessa.

Jatkosodassa saaristo saatiin jälleen suomalaisten haltuun syyskuun alussa. Osa saarelaisista palasi kotipaikoille jo saman vuoden puolella ja vietti joulunsa kotonaan. Koulut aloittivat työnsä vuoden 1942 aikana, yhteiskoulu syyslukukauden alussa v. 1942.

Venäläisten suurhyökkäys kesällä 1944 toi sodan jälleen saaristoon. Saaria puolustettiin heinäkuun 4. päivään asti, jolloin saarista jouduttiin luopumaan. Kesäkuun puolivälissä saarten väki evakuoitiin ja sijoitettiin Satakuntaan, Kiikkaan ja sen lähikuntiin. Nyt ei näissä kunnissa ole montakaan saarelaista, sillä melko pian siirryttiin lähinnä Etelä-Suomeen merenrantakaupunkeihin, Kotkaan, Haminaan ja Helsinkiin. Muuallakin Suomessa uuraalaisia asuu aina Lappia myöten.