Lahden Torkkelin Kilta on vaalinut Viipurin perinnettä 70 vuotta

 

Lahden Torkkelin Kilta ry perustettiin toukokuun 8. päivänä 1949.

Viipurissa 1933 perustettu Torkkelin Kilta jatkoi toimintaansa vuoteen 2008 Helsingissä. Lahden Torkkelin Kilta perustettiin alaosastona ja on jatkanut toimintaansa aktiivisesti.

 

Lahden Torkkelin killan tarkoituksena on:

 - entisen Viipurin, monipuolisen  kulttuurikaupungin muistojen säilyttäminen ja kaupungin tunnetuksi tekeminen,

 - Viipurin historian tutkiminen

 - kotiseututunteen ja karjalaisuuden  ylläpitäminen 

 -  toimiminen yhdyssiteenä entisten viipurilaisten ja heidän jälkeläistensä kesken 

Yhdistyksen jäseneksi voivat päästä kaikki jotka ovat kiinnostuneita yhdistyksen toiminnasta. Killassa on tällä hetkellä 94 jäsentä. 

Kilta kokoontuu säännöllisesti syys-toukokuussa kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona lounaskokoukseen ja yhdistyksen vuosikokous pidetään keväällä.

Yhdistys tekee teatterimatkoja, kotiseutumatkoja Viipuriin ja Karjalaan, ja järjestää yleisötilaisuuksia, kuten kokouksia ja esitelmätilaisuuksia. Viime vuonna mm. oli Killan järjestämä yleisötilaisuus ”Viipuri 1918” jossa esitelmän piti FT Teemu Keskisarja. Viipurin matkalla 2018 kävimme myös Uuraassa ja Koivistolla. Tänä  vuonna matkamme suuntautui Viipurin lisäksi Terijoelle.

 

Lahden Erkonpuistossa oleva Mäntysen Hirvipatsas on tehty samasta kipsimallista kuin 1928 Viipurin Torkkelin puistossa paljastettu patsas. Lahden patsashanke toteutui 1955 ja Killalla oli merkittävä osuus sen toteutumisessa. Se kukitettiin Killan 70-vuotisjuhlassa.