Tervetuloa Karjalaisten Tarinakerho ry:n puheenjohtajan palstalle!

Olen Seija Vanhatalo, Karjalaisten Tarinakerho ry:n puheenjohtaja. Kirjoitan tälle palstalle ajatuksia Karjalaisuudesta ja tarinoita yhdistyksemme tarinailtapäivistä. Juureni isän puolelta ovat Laatokan rannalla Hiitolassa. Harrastan sukututkimusta ja kirjoittamista. Muistot, tarinat, kertomukset - kulttuuriperinnön jakaminen ihmisten kesken on osa identiteettiämme.

On tärkeää tiedostaa, missä omat juuret ovat, jotta oma identiteettimme voi kehittyä. Yksi henkilö voi muistaa yhden asian ja toiselle henkilölle kuunteleminen voi yllättäen palauttaa mieleen asian, jota hän ei edes tiennyt muistavansa. Tarinakerhossa jaamme toisinaan tunteita herättäviä muistoja; sekä kertojilla että kuuntelijoilla on mukavaa, se on pääasia! Mukavia lukuhetkiä! Tule mukaan jäseneksi!

 

Puheenjohtaja haastelee  (selaa alaspäin, uusimmat tekstit ylimpänä)

4.11.2018 Luin vuonna 2010 julkaistua, lähes 500 sivuista Lahden Karjalaisyhteisöt ry:n julkaisemaa teosta "Lahden Karjalaisseurat". Kirjassa oli aimo kattaus Lahtelaista Karjalaisuutta useiden vuosikymmenten ajalta. Kirjoitin uusille nettisivuillemme lyhyen historiakatsauksen kyseisen kirjan tekstien pohjalta - virkeä ja iloinen toiminta 70- luvulta tähän päivään herätti monenlaisia ajatuksia. 

On toki ymmärrettävää, että yhdistyksemme jäsenmäärä on vähentynyt "luonnollisen poistuman kautta", mutta mielestäni Lahden kokoisessa kaupungissa voisi olla potentiaalia seuraavan sukupolven vireään karjalaistoimintaan. Ei voi muuta kuin kunnioittaen kiittää yhdistyksemme perustajajäseniä, edesmenneitä puheenjohtajia sekä kaikkien näiden yli viidenkymmenen vuoden aikana mukana olleiden jäsenten panosta Karjalaisen kulttuurin ylläpitämiseksi tehdystä työstä yhdistyksessämme. Mikseivät sitten jälkipolvet -se seuraava sukupolvi - ole kiinostunut äitiensä ja isiensä tavoin Karjalaisuudesta ja sen rikkaasta kulttuuriannista? Ehkä osa onkin, olisiko yhdistyksemme väkikatoon syynä osittain nykymaailman kiire ja valtaisa viihdetarjonta? Sillä eikö ole niin, että jokainen etsii arvokkaalle vapaa-ajalleen sellaista toimintaa, mistä saa itse jotain hyvää -usein rentoutusta arjen vastapainoksi, henkistä hyvinvointia tai muuta positiivista energiaa. Toki viisi - neljäkymmentä vuotta sitten yhdistyksessämme mukana olleet aktiivijäsenet ovat juuri näistä syistä olleet mukana toimissassa, mutta heillä on varmasti myös ollut suuri halu siirtää kokemaansa Karjalaista kulttuuria jälkipolville. Onnistuivatko he siinä vai oliko osallistuminen lukuisiin yhdistyksemme tapahtumiin -tunne kuulumisesta yhteisöön-  heille itselleen se heidän tarvitsemansa henkireikä, joka heitä ensisijaisesti veti mukaan toimintaan? 

Olin vuosi sitten tyttäreni kanssa Karjalatalon joulumyyjäisissä ja aulassa oli iäkäs herrasmies myymässä suurta määrää Karjala -aiheisia kirjoja -pöytä oli kuin antikvariaatti  konsanaan. Ostin erittäin hienon Viipurista kertovan teoksen häneltä ja herrasmies moneen kertaan muistutti, kuinka arvokas Viipurin kaupunginjohtajan nimikointi sisäsivulla on. Hän kertoi olevansa pian sata vuotias ja hämmästelimme tyttäreni kanssa hänen eloisuuttaan ja hyvää kuntoaan. Jutusteltuamme siinä hetken, kysyi tämä puhelias vanhus tyttäreltäni: "Oletkos sinä saanut jo yliannostuksen?" Minulla kesti hetken tajuta, mitä hän tarkoitti - tyttäreni sen sijaan ymmärsi kysymyksen, ja kohteliaasti hymyillen vastasi: "Välillä, kyllä". Voiko Karjalasta saada yliannostuksen? Itsestäni tuntuu, että minulle ei niin voisi käydä, mutta tämän keskustelun jälkeen olen alkanut ymmärtää, että nuoret todellakin voivat tämän yliannostuksen saada.

Miten voisimme edistää Karjalaista kulttuuria seuraavalle sukupolville tukahduttamatta heidän orastavaa intoaan tai jopa vasta vuosien päässä olevaa kiinnostusta vanhempiensa juuria kohtaan. Siinä minullekin haastetta - joudun aika ajoin "hellittämään Karjanlan otetta" ja toivon, että omat lapseni jossain vaiheessa -ehkä vasta sitten, kun minua ei enää ole- hoksaavat, että äitinsä sai jotain sellaista Karjalaisyhteisöissä olemistesta, joka antoi hänelle enemmän kuin otti. 

Tämä tällä kertaa ja kummitätini sanoin: "Rakastakaa toisianne!"  Seija Vanhatalo, puheenjohtaja 
Mikäli tekstini herätti ajatuksia, minulle voi lähettää viestiä sähköpostiosoitteeseen vanhataloseija(ätmerkki)gmail.com
tai postitse Karjalaisten Tarinakerho, puheenjohtaja Seija Vanhatalo, LINK -järjestökeskus, Hämeenkatu 26 A, 15110 Lahti

Takaisin etusivulle