Villa Salmela

karjalaisten kesäkoti palvelee taas 3.6 tiistaista sunnuntaihin!

Lue lisää

Aktiivista toimintaa 

Heimoon kuuluvien voimakas yhteenkuuluvuuden tunne aikana, jolloin
useimmilla karjalasta siirtyneillä oli melkoinen epätietoisuus tulevaisuudestaan
johti siihen, että Siirtoväenhuoltaja Herman Inkisen lukemalla, Karjalan liiton
lähettämällä kiertokirjeellä nro 36.45 aloitettiin 27.1.1946 klo 16.00 kokous
Joutsassa. Joutsan Karjalaiset oli syntynyt. Paikalla tuolloin oli läsnä 20
henkilöä.
Joutsan Karjalaisten ensimmäiseen johtokuntaan kuului puheenjohtajana Teppo
Ihatsu, varapuheenjohtajana Herman Parkkari, sihteerinä Alli Riikonen, sekä
muina jäseninä Vilho Lallukka, Lilja Parkkari, Meeri Loipponen, Eino Jokinen,
Timo Kostian ja Kaarina Auvinen, varajäseninä olivat Otto Pentikäinen, Tilda
Jokinen ja Tauno Askainen. Jäsenmääräksi saatiin ensimmäisen toimintavuoden
aikana 46 henkilöä.
Joutsaan saapui talvisodan siirtoväkeä Raudusta joista suurin osa asettui
seutukunnalle pysyvästi asumaan. Lisäksi sijoitettiin Sysmään siirrettyjä
Ruskealan evakoita Hartolaan, Joutsaan ja Leivonmäelle. Jatkosodan jälkeen
Vuoksenrantalaisten sijoituskunnaksi määrättiin Joutsa, jotka ovatkin suurin
karjalaisten ryhmä paikkakunnalla edelleenkin. Evakkoja on lisäksi
paikkakunnalle sijoittunut mm. Uudeltakirkolta, Viipurista, Käkisalmelta,
Sortavalasta, Harlusta, Suojärveltä ja Jääskestä. Maaherran kertomus vuodelta
1944 kertoo siirtoväen osuudeksi Joutsan pitäjän asukkaista. n. 900 henkeä.
Monet näistä asuivat täällä vain väliaikaisesti, sillä 1950 siirtolaisia oli enään
vain n. 500 henkeä. Nykyisestä karjalaistaustaisesta väestömäärästä ei ole
tietoa.
Mikkelin piirin perustamiskokous pidettiin 16.5.1948, minne seuraamme
edustajiksi valittiin Reino Koli ja Herman Parkkari varalle Väinö Himanen.
Aluksi kuuluimme Karjalaseurojen Mikkelin piiriin, jonka vaihdoimme Keski-
Suomen piiriin 1961. Seuraavana vuonna saimmekin järjestettäväksi Keski-
Suomen piirin 15-vuotisjuhlat.
Joutsan Sankaripatsashankkeessa seura oli mukana 5000,- markan suuruisella
summalla 1954.
Omat kartut ja kyykät seuralle sorvasi seuran oma jäsen puuseppä Kauno
Koskinen ja ensimmäinen harjoitusottelu pelattiin 1957 kotiseutujuhlien
yhteydessä.
Seuran oma lippu vihittiin 1960 Helsingissä järjestetyissä kesäjuhlissa.
Ensimmäisen kerran seuran omaa lippua kantoi Markku Hänninen ja
lippuvartiossa olivat Marja-Leena Jokinen ja Kaija Kuisma.

Jäsenmaksu 2018

Jäsenyys maksaa 25 € /vuosi

Juurissa on voimaa

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed fringilla tortor in viverra facilisis. Nam eu lacus quis purus mollis interdum.

Ota rohkeasti yhteyttä meihin!

Tule mukaan, kysy lisää! Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita jäseniksimme!

Lue lisää