"Tanssia sai siellä aina
Arkena ja sunnuntaina"

Wiipuri-Yhdistys ry 

 

Tulevia tapahtumia:

Lempi Jääskeläinen-Ei neiti vaan kirjailija

28.02.2026

Wiipurisalissa FT Eija-Marja Kotilainen esittelee uuden kirjan
Lempi Jääskeläinen-Ei neiti vaan kirjailija

 

Kirjasta: 

 

LEMPI JÄÄSKELÄINEN julkaisi vuosien 1923-1963 aikana yhteensä 36 teosta ja hänet muistetaan erityisesti viipurilaisten ihmiskohtaloiden kuvaajana. Vaikka hän syntyi jo 125 vuotta sitten, on hänestä edelleen viime vuosina kirjoitettu useissa kirjoissa, lehdissä ja artikkeleissa. Kirjoitukset Lempistä ovat yleensä keskittyneet kuvaamaan häntä kirjailijana ja tutkimaan hänen teostensa sisältöjä. Mutta millainen ihminen Lempi oli julkisuuskuvan takana?

Ei neiti vaan kirjailija avaa oven Lempi Jääskeläisen yksityiseen elämään. Vuonna 2023 arkistossa avatut, sinetöityinä olleet päiväkirjat paljastavat, mitä Lempi ajatteli perheestään ja lapsuudestaan, seurapiireistä, kustantamostaan ja menestyksestään. Päiväkirjojen pohjalta teos tuo esiin Lempin ailahtelevan luonteen; Lempi eli vuoristorataa päänsä sisällä, ja hänen tunteensa veivät häntä valosta varjoon. Kuten hän itsekin sanoi, hänessä oli kaksi eri puolta. Kirjailijaelämässä oli oma loistokkuutensa, ihailijoita ja juhlia, mutta samaan aikaan Lempi koki alemmuudentunnetta, katkeria pettymyksiä ja raastavaa epävarmuutta.

Päiväkirjojen ja kirjeiden lisäksi teos sisältää ennen julkaisemattomia materiaaleja kuten valokuvia ja Lempin sisaren Aili Jääskeläisen muistelmia.

RAIJA KANNISTO (s.1948), YTM, sosiaalityöntekijä, on syntynyt ja asunut Tampereella koko ikänsä ja työskennellyt siellä sosiaalityön eri tehtävissä. Eläkkeellä ollessaan hän on harrastanut sukututkimusta ja kirjoittanut kahden serkkunsa kanssa isänsä suvusta sukukirjan Kemppisen suku Hiitolasta.

EIJA-MAIJA KOTILAINEN (s. 1954), FT, kulttuuriantropologi, on työskennellyt useissa tehtävissä tiede- ja kulttuurihallinnossa ja tuottanut
aikaisemmin asia- ja tutkimustekstejä.

 

Vietämme iltapäivän tutustuen yhteen Viipurin merkittävimmistä kirjailijoista.


Kahvitarjoilu, ilmainen sisäänpääsy

<helmi 2026>
vkomatiketopelasu
052627282930311
062345678
079101112131415
0816171819202122
092324252627281
102345678