Välähdys


Välähdys Tuusulan rantatiellä

Oli menossa korona-ajan joulukuun pimeimmät päivät, kun suuntasin kävelyretkeni jälleen Tuusulan rantatielle, isovanhempieni Lauri ja Irja Levosen entisen kodin lähelle. Vaikka heitä ei enää ole, pääsen juuri Tuusulan järven ympäristössä lähelle rakkaita isovanhempiani ja luovutettua Karjalaa.

Minut oli syksyllä valittu Suur-Jaakkimalaisten hallituksen jäseneksi ja saanut tehtäväkseni hoitaa jatkossa yhdistyksen kotisivuja. Yhtäkkiä minulle välähti, että nyt olisi aika ruveta keräämään lahjoituksia Suur-Jaakkimalaisten yhdistykselle. Syy siihen oli, että mietin ensimmäistä kotiseutumatkaani Sorolan kylään Laatokan rannalle kaksi vuotta sitten. Ensimmäinen matkani oli tehnyt minuun niin valtavan vaikutuksen ja mietin, miten ihmeessä mahdollisimman moni suur-jaakkimalaisten jälkeläinen pääsisi kokemaan samoja asioita, joita sain matkan aikana ja Sorolan kylässä kesäkuun alussa vuonna 2019 kokea, kun luonto oli Karjalassa kauneimillaan ja Laatokka peilityyni. Omille juurille pääseminen oli minulle valtava kokemus. Yht´äkkiä näin Laatokan, Sorolan saaren ja salmen, Levosen entiset pellot ja seisoin kylätiellä, jota sukuni oli kulkenut 1500-luvulta lähtien. Näin ne paikat, joista olin kuullut niin paljon, paikat, joita en koskaan uskonut näkeväni. Oli kuin olisin tullut satumaahan.

Monen kotiseutumatkan esteenä voi olla raha. Kun oli seuraava hallituksen etäkokous, minulta kysyttiin, miten kehittäisin yhdistyksen kotisivuja. Vastasin kuin salamana kirkkaalta taivaalta, että minusta Suur-Jaakkimalaisten yhdistyksen pitäisi alkaa kerätä lahjoituksia yhdistyksemme toimintaan. Se helpottaisi jatkossa huomattavasti sitä erittäin arvokasta työtä, jota Suur-Jaakkimalaisten hallitus on vuosikaudet tehnyt entisen kotiseutunsa hyväksi.

Tuumasta toimeen. Nyt jokaisella on mahdollisuus jatkossa tukea Suur-Jaakkimalaisten yhdistyksen toimintaa ja mahdollistaa jälkipolvien kotiseutumatkoja sukujemme entisille kotiseuduille rakkaaseen Karjalaan: Jaakkimaan, Lumivaaraan ja Lahdenpohjaan sekä nähdä mykistävä Laatokan meri. Tavoitteena olisi, että mahdollisimman moni yhdistyksemme jäsen pääsisi ainakin kerran käymään sukunsa entisellä kotipaikalla. Yhdistyksemme kustantaa myös entisestä kotiseudustamme kertovia kyläkirjoja ja perinnevihkosia, jotta meille ja tuleville sukupolville olisi ja jäisi mahdollisimman paljon tietoa menneistä ajoista ja karjalaisesta perinteestä entisillä kotikonnuillamme. Lisäksi meille on erittäin tärkeä tukea äänemme kannattaja Jaakkiman Sanomat, jota onneksemme vielä Tea Itkosen johdolla antaumuksella tehdään.

Lahjoituksesta tehdään aina lahjakirja. Lahjan antaja voi itse päättää, mitä Suur-Jaakkimalaisten toiminta-aluetta hän haluaa lahjoituksellaan tukea. Toimintojemme osa-alueita on neljä: 1 Kotiseutumatkailu ja hautausmaiden kunnostus , 2 Perinteen ja kulttuurin vaaliminen, 3 Erilaiset tapahtumat ja 4 Testamenttilahjoitukset Jaakkima-säätiölle.


Karjalaisen kulttuurin ja perinteen vaaliminen ja säilyttäminen ja entiset kotikontumme rajan takana eivät saa jäädä tulevaisuudessakaan unholaan.

Arvostamme jokaista lahjoitusta, pientä tai suurta ja olemme niistä erittäin kiitollisia.

Lisätietoja lahjoituksista saat yhdistyksemme puheenjohtaja Tarja Rantamalta 040 501 3047 tai rahastonhoitaja Elli Saarelta puh 040 727 1104.

Sydämellinen kiitos siitä, että välität.

Parhain terveisin

Riikka Levonen

Suur-Jaakkimalaisten hallituksen jäsen

Takaisin blogeihin