Karjalaisyhteisöjen valtuuskunnasta Pääskyksi

Vuonna 1945 oli perustettu Pääkaupungin Karjalaiset ry pitämään huolta pääkaupunkiin asettuneiden Karjalan evakoiden asioista.

Vuoteen 1967 mennessä alueella toimi jo 50 karjalaisjärjestöä, 6 pitäjäsäätiötä ja 3 karjalaista osakuntaa. Helsingissä arvioitiin elävän n. 70 000 karjalaista. Pääkaupungin Karjalaisten johtokunnan kokouksessa päätettiin esittää yhteistyön virittämistä kaikkien Helsingissä toimivien karjalaisjärjestöjen kesken. Asia esiteltiin Karjalan Liitolle, joka kutsui Helsingin seudun karjalaisjärjestöt koolle Karjalaiseen Osakuntaan syksyllä 1968. Kokouksessa pohdittiin Helsingin piirin tai epävirallisen neuvottelukunnan perustamista. Päätöstä ei kuitenkaan vielä tuolloin tehty.

Uusi vastaava kokous pidettiin helmikuussa 1969. Kokouksen tuloksena perustettiin Karjalaisyhteisöjen valtuuskunta 9.4.1969. Valtuuskunnassa oli laaja hallitus jäsenjärjestöistä. Työ oli tuloksekasta, sillä ensimmäinen suuri yhteinen tilaisuus saatiin aikaan jo 13.3.1970: Talvisodan päättymisen 30-vuotismuistojuhla. Valtuuskuntaa ei kuitenkaan rekisteröity yhdistykseksi.

Tapahtuu toisaalla: Pääkaupungin Karjalaiset hakee Helsingin kaupungilta loma- ja virkistysaluetta Skatan alueelta tai Jollaksesta. Johtokunnan kokouksen 14.10.1970 pöytäkirjassa mainitaan, että Pääkaupungin Karjalaiset on tehnyt vuokrasopimuksen Helsingin Jollaksessa Bergsund- ja Sundholm-tiloista. Pian Pääkaupungin Karjalaiset valtuuttaa Karjalaisyhteisöjen valtuuskunnan valitsemaan henkilöt tai huoltajan tiloille. Valtuuskunta nimesi hoitokunnan pitämään huolta huvilasta ja alueista. Valtuuskunta ei voinut itse tehdä vuokrasopimusta, koska se ei edelleenkään ollut rekisteröity yhdistys.

Karjalatalon rakentamisen suunnittelu muutti tilanteen kuitenkin niin, että valtuuskunta päätti kokouksessaan 30.4.1974 virallistaa asemansa rekisteröitymällä. Samalla valtuuskunnan nimi vaihtui Pääkaupunkiseudun Karjalaisyhteisöt Pääsky ry:ksi ja se rekisteröitiin yhdistysrekisteriin 19.9.1974.  

Lähde Paavo Suoninen: Karjala keskellämme - Pääkaupunkiseudun ja Karjalan vuorovaikutuksesta kautta aikojen. ISBN 978-952-92-9694-1.

Ylitirehtöörin saarihuvilasta Kesäkodiksi

Villa Salmela rakennettiin vuonna 1886 saareen, jonne oli kulkuyhteys Helsingistä veneellä kolme kertaa viikossa. Huvilan silloinen omistaja valtioneuvos Jaakko Sjölin (1836-1916) oli Uudenmaan maanmittaushallituksen ylitirehtööri. Virasto oli ensimmäinen, jossa sai puhua virastokielenä suomea. 

Huvilalla on myöhemmin ollut 5 omistajaa ja sen nimeksi tuli Villa Bergsund (Villa Salmela). Helsingin kaupunki osti huvilan ja vuokrasi sen vuonna 1969 karjalaisille seuroille, minkä johdosta perustettiin Pääkaupunkiseudun Karjalaisyhteisöt Pääsky ry.

Huvila-alue toimi vuoteen 2006 saakka telttailualueena. Helsingin kaupungin määräyksestä alue tyhjennettiin teltoista ja sinne jäi 10 matkailuvaunupaikkaa. Samalla aloitettiin alueen ja huoneiden kehittäminen ja nykyaikaistaminen. Pihalle huvilan kulkutielle rakennettiin rappuset ja pihapiiriin kahvioterassi.

Alue liitettiin vuonna 2010 kaupungin vesijohto- ja viemäriverkostoon ja huvilaan rakennettiin nykyaikaiset sanitteetitilat. Samassa yhteydessä uusittiin keittiö. Huvilan uunit on muurattu uudelleen ja lattioita on korjattu.

Pihapiiriin on tehty kenttä erilaisia pelejä varten. Kasvihuonetta on ehostettu ja siellä toimii kesäkahvio silloin, kun huvila on varattu. Kasvihuoneen tuntumaan on tehty myös toinen kahvioterassi. 

Vuoden 2017 kesäkauden päätökseksi maalattiin myös saunarakennuksessa sijaitsevat makuusopet ja takkahuone. Vuoden 2019-2020 aikana tehtiin suuri julkisivuremontti, ja huvilan ulkoseinät ovat nyt kuin uudet. 

"Ei tupoo tunnissa tehäk" - Vanha puutalo ei ole koskaan valmis, mutta lukemattomien karjalaisten käsiparien työn ansiosta huvila tuntuu Kesäkodilta. Tervetuloa vierailulle kahvilaan ja talkoisiin tekemään Kesäkodista omasi!


Villa Salmela avajaiset 2020

Karjalan viiri salkoon Villa Salmelan avajaisissa 24.6.2020

Villa Salmelan terassi ja näkymät itään 2020

Villa Salmelan terassi ja näkymät itään 2020

Ennen julkisivuremonttia 2019

Villa Salmela ennen julkisivuremonttia keväällä 2019

Puugrilli ja rantanäkymä lounaaseen

Saunan ranta, puugrilli ja laituri. 

 

Ensimmäinen kesä Villa Bergsundissa

Karjalaiset miehet, naiset,
sekä lapset laulavaiset
terve tänne tullaksenne,
hyvin täällä ollaksenne.
Luonnon kauneutta katsellen,
käen kukuntaa kuunnellen
sie mie murretta haastellen.

Runoili Toini Rihlas

Pääsky ry

Kaikki kiinnostuneet karjalaisyhdistykset ovat tervetulleita jäseniksemme! Puheenjohtaja Juhani Nenonen, puheenjohtaja@villasalmela.fi

Ota yhteyttä meihin!

Tule mukaan, kysy lisää kesäkodista ja toiminnastamme: sposti paasky.kesakoti@gmail.com tai jätä soittopyyntö/lähetä tekstiviesti puh. 045 187 1516, palaamme pian asiaan