Toimintakertomus vuodelta 2020

Kokoukset

Seuran yhdistetty vuosi- ja syyskokous pidettiin 20.9. Toripuodin kahviossa. Hallitus kokoontui neljä kertaa vuoden aikana. Jäsenkirjeiden postituskokous pidettiin 18.2 sekä 2.11.

 

Kolmen seuran toiminta

Vuoden 2020 aikana ei järjestetty kolmen seuran toimintaa koronapandemian takia.

 

Karjalaiset kesäjuhlat

Vuoden 2020 kesäjuhlat peruttiin koronapandemian takia.

 

 

Onnittelu ja muistamiset

Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille vietiin kukat 13. maaliskuuta talvisodan päättymispäivän kunniaksi, 27. huhtikuuta Veteraanipäivänä, 21. toukokuuta Kaatuneiden muistopäivänä, 23. kesäkuuta juhannuskukat, 3. marraskuuta pyhäinpäivän kunniaksi sekä 6. joulukuuta laskettiin muistomerkille havuseppele ja osallistuttiin kunniakäyntiin sankarihaudoille.

 

Muu toiminta

Vuoden 2020 aikana ei järjestetty seuran toimintaa koronapandemian takia.

 

Tiedotus

Seuran asioista on kirjoitettu sanomalehti Karjalassa, Vpl. Pyhäjärvi -lehdessä ja Lauttakylä-lehdessä, Suvannon seudussa, Alueviestissä sekä Huittisten Joulussa. Myös seuran internetsivuja on käytetty tiedottamiseen.

 

Jäsenistö

Seuran rekisteröity jäsenmäärä on kuluneen vuoden aikana ollut 85, joista ainaisjäseniä noin kymmenen.

 

Hallitus ja vastuuhenkilöt

Seuran puheenjohtajana toimi Markku Evala, varapuheenjohtajana Arja Ojala, rahastonhoitajana Seija Jokinen ja sihteerinä Nina Naatula. Hallituksen muut jäsenet olivat Maili Huppunen, Merja Inkinen, Sari Harjunmaa ja Sirpa Kotiranta.

Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin kukkahoidosta on vastannut Heikki Kiiski.

Seuran jäsenasiavastaavana on toiminut Nina Naatula.

Varsinaisina toiminnantarkastajina toimivat Uuno Kulmala ja Jari Laineenoja ja heidän varajäseninään Seija Seppä ja Hannu Korpela.

                                                                               

Toimikunnat

Naistoimikunta: Merja Evala, Erja Kiiski, Aira Lähteenmäki, Maili Huppunen, Seija Jokinen, Arja Ojala, Arja Tuominen ja Sari Harjunmaa.

Urheilutoimikunta: Aimo Äikiä ja Heikki Kiiski.

Nuoriso- ja tulevaisuustoimikunta: Nina Naatula ja Erja Kiiski.

 

Talous

Seuran taloudellinen tulos osoittaa -981,59.

 

 

Huittisissa 25.1.2021

Hallitus