Teuvo Kuparinen 

 

Sakkola-seura 45-vuotias.

 

 

 

Jo talvisodan jälkeen perustettiin Karjalan liitto, joka ajoi karjalaisen heimon aatepohjaista ajattelua ja toimintaa. Olavi Paavolaisen kirja ”Karjala muistojen maa” oli useimpien evakkokotien suosikkiluettavaa.

 

Jatkosodan jälkeen jäätiin odottamaan tilanteen kehittymistä ja mahdollista paluuta entisille kotikonnuille. Pariisin rauhan jälkeen 1947 alettiin alistua ajatukseen, että Karjala jää muistojen maaksi. Sakkolan seurakunta ja pitäjä lakkautettiin 1949. Useat yhdistykset ja seurat yhtyivät kunnan johdon suositukseen Suvanto-Säätiön perustamiseksi ja toimintansa loputtua varojensa siirtämisestä siihen. Näin syntynyt säätiö otti tehtäväkseen myös sakkolaisten heimo- ja kulttuuririentojen ohjaamisen ja tukemisen. Neuvostoliiton kadottua on Suvanto-Säätiön nimi muutettu Sakkola-Säätiöksi kuten alunperinkin oli suunniteltu.

 

Miksi vasta 1962 vasta perustettiin Sakkola-Seura?

 

Pitäjien evakuointi ja uudelleen sijoittaminen tapahtui pääpiirteisesti keskitetysti. Sakkolaiset sijoitettiin Tampereen ympäristökuntiin. Karjala-seuroja perustettiin karjalaisia sijoittaneisiin pitäjiin. Pääkaupungin seuduille alkoi vähitellen tulla sakkolalaisia siirtokarjalaisia omien tarpeidensa perusteella, kuka työn perään, kuka opiskelemaan jne. Sakkolalaisetkin olivat kuitenkin hajallaan pääkaupungin seudulla. Näin ei vuosikymmeneen sotien jälkeen heti muodostunut yhteistä toimintaa. Ilmeisesti vähitellen alettiin tavata tuttuja ja tarve yhdistymiseen samojen muistojen ja tarpeiden vuoksi tuli ajankohtaiseksi.

 

Siispä toimeen. 1962 kokoonnuttiin kahteen kertaan ja kokouksessa 25.5.1962 päätettiin perustaa Helsingissä toimiva Sakkola-seura ry Karjalan Liiton mallin mukaisesti. Yhdistyksen, jota säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka on Helsinkigin kaupunki. Seuran tarkoituksena on

 

•                 olla Sakkolasta kotoisin olevien henkilöiden ja heidän jälkeläistensä välisenä yhdyssiteenä

•                 tukea kotiseututyötä

•                 vaalia perinteitä tallettamalla sakkolalaisia ja ja karjalaisia muistoja.

 

Tarkoitustaan seura toteuttaa järjestämällä kokouksia, esitelmätilaisuuksia, juhlia, illanviettoja ja retkeilyjä. Seura voi ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia tarkoitusperiensä tukemiseksi, perustaa ja hoitaa rahastoja sekä muodostaa keskuudestaan harrastuspiirejä ja kerhoja.

 

Seuran jäseneksi voi päästä jokainen seuran tarkoituksia harrastava Suomen kansalainen, joka sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä sekä maksamaan jäsenmaksut. Seuran lainmukaisena hallituksena on johtokunta, johon vuosikokouksen vuodeksi vakitsemaan puheenjohtajan lisäksi kuuluu yhdeksän kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä sekä korkeintaan kolme vuosittain eroavaa varajäsentä.

 

Puheenjohtajina seurassamme ovat toimineet: Janne Loponen (1962-64), Lauri Sääksjärvi (1965-66), Tyyne-Kerttu Virkki (1967-72), Reino Söder (1972-84), Eila Aro (1985-2005) ja Rantakarit, ensin Risto (2005-06) ja sitten Leena (2006 alkaen. Hän on siis kahdeksas puheenjohtaja 45 vuoden aikana. Jäseniä v 2006 oli 183 henkilöä. On siis huomattava, ettei seura ole vain pääkaupugin seudun sakkolalaisille vaan avoin kaikille niille, jotka haluavat toimia sen tarkoitusperien mukaisesti.

 

Kun toimintaan vuonna 1962 päästiin oli se vilkasta ja aktiivista. Esiintyjistäkään ei silloin ollut puutetta.

 

Alkuvuosista lähtien on ollut perinnetilaisuuksia, joita edelleen järjestetään. Perustamista seuraavana vuonna eli 1963 pidettiin kirkkojuhla Helsingin tuomiokirkossa, mistä lähtien on kirkkojuhlaa vietetty joka vuosi. Osallistuminen Sakkolan pitäjäjuhliin ja Karjalaisten kesäpaikalle Jollakseen sauna-ja tarinailtaan on ollut vuosittain ohjelmassa samoin pikkujoulujuhla. Uutena on viime vuosina pidetty Kekrijuhla yhdessä Metsäpirtti-seuran ja Rautu-seuran kanssa. Lisäksi poikettiin v 2006 Tallinnassa katsomassa uutta KUMU-taidemuseota. Kotiseutumatkatkin ovat olleet suosittuja yli kymmenen vuoden ajan.

 

Aktiivitoimijat ovat vähentyneet luonnollisella tavalla. Erityisesti nuorten jäsenten puuttuminen on huolestuttava. Sen korjaamiseen voimme kukin osaltamme vaikuttaa. Tosin on muistettava, että nykyinen elämän rytmi vaatii paljon energiaa. Heimoharrastukseen ei aina enää riitä voimia. Myös on muistettava, että heidän kotiseutunsa on täällä ja siteet Karjalaan eivät ole enää päällimmäisinä kuten siellä syntyneillä. Jälkipolvillamme on myös kotiseutuoikeus kuten aikaisempi puheenjohtajamme Eila Aro kirjoitti!

 

Sakkola-Seura on järjestänyt Sakkolan pitäjäjuhlat vuosina 1971, 1984, 1989 ja 1995. Ensi vuonna on Sakkola-Säätiö uskonut seurallemme pitäjäjuhlien järjestämisen. Ne on suunniteltu pidettäviksi Espoon Leppävaarassa.

 

Perinteisten menetelmien ohella tai niitä korvaavina tulee mietittäväksi missä muodossa pitäjäseurana toimimista voidaan jatkaa. Aloitetut kyläkirjat ja sukututkimus ovat jo saaneet sijansa. Kirjallisuuden kautta voidaan tallentaa ja siirtää karjalaisuutta tuleville sukupolville. Myös yhteistoiminta muiden pitäjäseurojen kanssa on selvitettävä. Onhan hyviä kokemuksia saatu Suvannon Seutu-lehden toimittamisesta Sakkola, Metsäpirtin ja Vuokselan yhteislehtenä. Internet sivut nykyaikaisena tiedonlähteenä myöskin käytettävissä kuten Sakkola-museokin Lempäälässä. Keinot karjalaisuuden säilyttämisestä ovat kyllä olemassa, kunhan tarmokkaita toimijoita vain löytyy. Siispä reservit esiin.

 

Karjala Liitto valtakunnallisena kattojärjestönä on vastuussa karjalaisuuden säilymisestä. Senkin voima on riippuvainen jäsenjärjestöjensä toimivuudesta. Sakkola-Säätiö hoitaa pitäjäkohtaisen heimotoiminnan yhteydenpidon siirtolaisia asuttavien naapurikuntien ja jopa nykykarjalan hallintovirkamiesten kanssa. Seuramme tehtävänä on jatkaa ja kehittää jäsentemme kulttuuririentoja karjalaisuuden ja ennenkaikkea monien hyvien muistojen merkeissä kotikarjalastamme. Olemmehan edelleen siihen valmiit?.