Lumivaara-Seura Ry

 


Tule siekii mukkaa Lumivaara-Seuran toimintaan!


LUMIVAARA-SEURA RY:n SYYSKOKOUS 

la 26.10.2024 klo 14 

Hakojärven kylätalolla
os. Ähtärintie 585
63680 Hakojärvi

Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Tervetuloa. Hallitus.

Töysän Karjalaiset järjestävät samassa paikassa syysruokailun klo 12 alkaen.

Ruokaa ja kahvia tarjolla ja sitten voi kylläisenä jäädä suoraan yleiseen syyskokoukseen.


 

Jalasjärven kirjastossa on esillä vitriinissä 7 kpl alkuperäisiä Lumivaaran kirjaston kirjoja sekä niihin liittyviä asiapapereita.

Vitriini esillä loka-marraskuun ajan. Mahdollisesti myös kesällä 2025.

Asiasta laajemmin Jaakkiman Sanomien tulevassa numerossa (joulu-/helmikuu).

Lumivaara-Seura ry.

 

 

Lumivaaran vaakunassa olevan puun kymmenen oksaa ja niiden kruunut kuvastavat niitä kymmentä kylää, jotka erosivat Jaakkiman pitäjästä muodostaakseen uuden Lumivaaran kunnan vuonna 1923.

Lumivaaran nimen synty:

Pitäjän nimi on ns. harkinnaisnimi eli virallista käyttöä varten luotu nimi. Uuden pitäjän alueella oli Lumivaara-niminen mäki ja sen läheisyydessä Lumivaarankangas ja Lumivaaransuo. Lisäksi Huhtervun kylässä oli Lumivaarankoski. Vaaran nimi johtuu kertoman mukaan siitä, että vaaran rinteet keräsivät talvisin paljon lunta.

Juuret

Eräänä aamuna maanantain,
läksin mie mukaan matkaajain.
Tiennyt en, mitä odotin
mut jotain kuitenkin hain.
Vihdoin perille päästyäin
tunsin jotain sisälläin.
Tunnetta tuota mie mietin
päivin ja öin,
vastausta vain löytänyt en,
mut viimein, kuitenkin löysin sen.

Moni kysyy, miks aina uudestaan
lähden mukaan matkaajain.
Mitä löytää aion,
uuden Karjalanko taion.
Ei taitoa tuota lie kellään,
Karjala olkoon entisellään.
Mut se mitä sieltä mie hain,
no tietysti, juuriain.

-Kirsi Limatius-


 

Täällä tietoa Lumivaarasta:

www.lumivaara.fi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lumivaara

Lumivaara-Seura ry

 

Lumivaara-Seura ry on perustettu 22.8.1948 Seinäjoella. Seuran kotipaikka on Alavus. Jäsenet ovat ympäri Suomea.

 

Yhdistyksen toiminnan tarkoitus:

  • lumivaaralaisten ja heidän jälkeläistensä yhdyssiteenä toimiminen
  • karjalaisen ja lumivaaralaisen perinteen sekä kulttuurin vaaliminen ja siirtäminen seuraaville sukupolville
  • Lumivaaran paikallis- ja henkilöhistorioiden kerääminen ja tallentaminen sanoin ja kuvin
  • oman paikallislehden toiminnan tukeminen

 

Käytännön toteutukset:

  • Lumivaara-juhla joka toinen vuosi
  • joka kesäinen Lumivaaraan suuntautuva kotiseutumatka
  • julkaisutoiminnan harjoittaminen ja tukeminen, mm. kyläkirjat ja Jaakkiman Sanomat

 

Kuulumme

  • Karjalan Liittoon
  • Jaakkiman Seudun Perinneyhdistykseen

Tule siekii mukkaa Lumivaara-Seuran toimintaan!

Hallitus

 

Mervi Nieminen  pj
Muilunpellontie 3 as 4, 62100 Lapua
050 434 9349
mervi.a.nieminen@gmail.com

Pirjo Jaatinen vpj
Pesämäentie, Töysä
045 354 9095
pjaatinen803@gmail.com

Aino-Maija Alkula  sihteeri
Lepolantie 12, 61600 Jalasjärvi
040 820 3289
am.alkula@gmail.com

Liisa Kiilunen
Kiilusentie 205,  63450 Löyä
liisa.kiilunen@gmail.com

Kyösti Kuismin
Röysköntie 4 B,  63300 Alavus
040 082 6551
kkuismin@netti.fi

Pirkko Raninen
Villenraitti 2, 60200 Seinäjoki
0500- 808597
pirkko.raninen@anvianet.fi

Arvo Nukarinen
Nukarisentie 32,  63400 Alavus as
040 056 5480
konekorjaamoa.nukarinenoy@gmail.com  

Anja Siltala
Pukkirinne 4 B 6, 63300 Alavus
0400-583 784
anjasil.koti@netikka.fi

 

Kotisivujen ylläpito:

Ville Nukarinen
vnukarinen@gmail.com

Ajankohtaista

Katso Lumivaara-Seuran tulevat tapahtumat

Lue lisää

Valokuvia

Katso kuvia Lumivaara-Seuran tapahtumista

Lue lisää

Historiaa

Lue lisää seuran historiasta

Lue lisää

Tuotteet

Tilaa Lumivaara-Seuran tuotteita

Lue lisää

Liittyminen

Liity Lumivaara-Seuran jäseneksi

Lue lisää

Linkit

Katso lisätietoja Lumivaara-Seurasta

Lue lisää

EU:n TIETOSUOJA-ASETUS


Uusi EU:n tietosuoja-asetus tuli voimaan 25.5.2018. Se koskee henkilötietoja ja niiden käsittelyä. Asetuksella halutaan parantaa yksilön suojaa. Yhdistysten jäsenluettelot ovat tietosuojalaissa määriteltyjä henkilörekisterejä.

Lain mukaan henkilötietoja saa käsitellä ainoastaan siinä tarkoituksessa, mitä varten tiedot on kerätty. Tiedot on suojattava asiattomien pääsyltä rekistereihin. Jäsenrekisteriä tulee säilyttää vain rekisteristä vastaavan henkilön saatavilla.

Jokaisella on halutessaan oikeus saada kopio rekisterissä olevista henkilötiedoistaan. Esim. yhdistyksen jäsen voi pyytää selvitystä, millaisia henkilötietoja hänestä on kerätty ja mihin tarkoitukseen.

 

Alla olevasta rekisteriselosteesta käy ilmi Lumivaara-Seura ry:n ylläpitämän jäsenrekisterin tietojen käsittely.

 

Rekisteriseloste (pdf) (412.9 KB)