Oulun Karjalaseura ry.
Oulun Karjalaseura ry
Siirtolaisten sijoitussuunnitelman mukaan Oulu ei ollut varsinainen karjalaisten sijoituspaikkakunta, mutta suurena kaupunkina se houkutteli omaehtoiseen muuttoon siirtolaisia. Tänne oli muuttanut karjalaisia jo vapaussodan jälkeen. Vuoden 1950 väestölaskennan mukaan Oulussa oli 2500 karjalaista. Vuonna 1930 Oulussa oli ortodokseja 122, sodan jälkeen huomattavasti enemmän
Karjalaisilla heräsi kaipuu perustaa yhdessä seura, jonka kaikki karjalaiset voisivat tuntea omakseen. Niinpä maaliskuussa 1940 kokoontui Hotelli Pohjan ravintolaan peräti 300 henkilöä siirtolaisia perustamaan Ouluun karjalaisten yhteistä yhdistystä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Gabriel Jalava. Nimeksi tuli Karjalaseura Oulussa. Melkein heti nimi kuitenkin muutettiin kuulumaan Oulun Karjalaiset ry.
Jäseniä tuli lähikunnista, joista suurin osa oli Salmin, Pitkärannan ja Suistamon alueelta sekä Viipurista ja Sortavalan alueelta. Tänä päivänä lähes kaikki luovutetun alueen kunnat ovat jäsenistössämme edustettuina.
Toimikuntia
Historiansa aikana seuraan on perustettu jos jonkinlaista toimikuntaa. Aluksi heti valittiin naistoimikunta, huvitoimikunta ja ompeluseura. Näistä naistoimikunta toimii vieläkin, tosin nyt syyskokouksessa nimi muutettiin kyökkitoimikunnaksi. Se on seuran selkäranka, joka hankkii tuloja ja pitää siten toimintaa pystyssä. Nykyisin huvitoimikunta toimii ohjelmatoimikunnan nimellä, mutta niin kuin muukin toiminta myös huvipuoli on entisistä ajoista hiipunut.
Ompelukerho toimi vuoteen 1962 saakka. Hankkimiensa varojen turvin ompelukerho myönsi avustuksia jäsenille ja järjesti ompelukursseja.
Nuorisotoiminta oli varsin vilkasta vuodesta 1960, jolloin pidettiin valtakunnallinen nuorisoleiri, jossa oli 38 osanottajaa eri puolilta maata. Nuorisokerho toimi 1990 luvulle saakka. Välillä oli kyllä lamakausia, jolloin toimintaa ei juuri ollut. Karjalaisilla on ollut oma edustaja Vapaan huollon keskuksessa ja kansanhuollon kuluttajien toimikunnassa sekä kaupungin huoneenvuokralautakunnassa.
Kuoroasia on ollut esillä jo aivan seuran alkuajoista. Kuuluuhan kuorolaulu oleellisena osana karjalaiseen perinteeseen. Nykyinen kuoro Käköset perustettiin v 1999.
Vuoden 1948 alusta perustettiin naisvoimistelujaosto, mikä toimi vain vähän aikaa.
Seuralla oli Pudasjärven Karjalaiset alaosastona, heidän toimintansa lakkasi kuitenkin jo v 1952.
Raittiuskerhokin seurassa perustettiin 1961 ja toimi muutamia vuosia.
Seurassa on ollut urheilutoimikunta myös jo pitkään. Kyykkä, tuo vanha karjalainen peli, tuli vasta v 1964 ensimmäisen kerran mukaan. Sen jälkeen harrastus kyllä vilkastui ja 1970-luvulla kilpailtiin jo täyttä päätä. 1980-luvulla mietittiin seurassa oman kyykkäseuran perustamistakin, mutta asiasta kuitenkin luovuttiin. Kyykkäharrastus on taas kokenut uuden tulemisen viime vuosina. Pelaajia on paljon ja kilpailuihin on otettu osaa ahkerasti.
Majatoimikunta on toiminut majan hankkimisesta 1970-luvulta lähtien ja sen tehtävänä on huolehtia Karjalamajan kunnossa pitämisestä.
Jäsenmäärässä on ollut nousuja ja laskuja, eniten oli jäseniä aloitettaessa 1940 toimintaa 660 h. Alimmillaan jäsenmäärä oli 1957 vain 142 h, josta se pikkuhiljaa nousi ja vakiintui 300 molemmin puolin. Nousua tapahtui taas aivan 90-luvun lopussa ja 2000-luvulla, ollen nyt n 420.
Henkilöstö
Puheenjohtajaksi tuli v 1946 Valde Näsi, joka ei ollut ollenkaan karjalainen, mutta oli ollut Sortavalassa toimittajana.
Vuoden 1947 alusta tuli pj:ksi johtaja Martti Kokko. Hänen sanottiin olevan tulisieluinen karjalainen ja liikemies, joka omistautui koko sydämellään seuran asioiden hoitamiseen.
Vuonna 1953 alkoi Juho Allisen kausi puheenjohtajana, mikä sitten jatkui peräti 15 vuotta. Välillä hän kuitenkin oli 4 vuotta varapuheenjohtajana.
Yhden kauden puheenjohtajia olivat Jalmari Arrelo, Lasse Rontu ja Lauri Siitonen.
Vuonna 1977 puheenjohtajaksi tuli toinen pitkäaikainen herra Eino Viheriävaara. Hänen uransa kesti 9 vuotta, josta ajasta hän oli osan myös Pohjolan piirin puheenjohtajana. Hänen aisaparinaan varapuheenjohtajana toimi Matti Happo.
Viktor Lahtisen vuonna 1986 alkanen ja 3 vuotta kestäneen puheenjohtajakauden jälkeen tehtiin seurassa historiaa ja valittiin puheenjohtajaksi ensimmäinen nainen Aili Turunen. Hänen kautensa oli myös pitkä, 10 vuotta. Pitkä oli myös hänen kaudellaan tuleen varapuheenjohtajan Eino Kokkosen, peräti 12 vuotta. Jos olivat puheenjohtajien kaudet pitkiä, oli karjalaseurassa yleensä uskollista väkeä avaintehtävissä. Pisimpään ovat puurtaneet ainoa enää elossa oleva perustajajäsen Elina Mansikka rahastonhoitajana 22 vuotta sekä Lempi Ikonen sihteerinä 19 vuotta. Viimeksi puheenjohtajina ovat olleet Kauko Nukarinen ja Teo Sorri. Liisa Karppisen kausi seuran johdossa alkoi v 2004.
Toiminta
Toiminta suuntautui alkuvuosina sääntöjen mukaisesti karjalaisten taloudellisen elämän parantamiseen uusissa oloissa. Tuolloin huvitoimikunta piti paljon tilaisuuksia, mm. hyväntekeväisyysiltamat 1941 Seurahuoneella. Siellä esiintyi soittokunta. oli kuorolaulua, lastenlauluja ja tietysti näytelmä . Kaupunki luovutti seuran käyttöön seurahuoneen karjalaisten vähävaraisten lasten hyväksi järjestettävään hyväntekäisyysjuhlaan. Jo sitä ennen 25.10.40 pidettiin suuret juhlat Teatteritalon juhlasalissa 600 henkilölle. Suuruutta kuvaa se, että lähetettiin sähke tasavallan presidentille ja juhlapuhujana oli ministeri Kaasalainen.
Toiminta oli pysähdyksissä 1942-1945, jolloin karjalaiset palasivat Kotikarjalaan. Uudestaan aloitettiin 1946 helmikuussa. Tuolloin pantiin alulle palstaviljelytoimikunta, asunto-osuuskunta asia, karjalainen puolituntinen radiossa alkoi 4.3.46. Karjalaisten elämän uusissa oloissa vakiinnuttua, korostui enemmänkin karjalaisen kulttuurin vaaliminen, huvitilaisuuksien ja matkojen järjestäminen.
Kalevan Kartanon hankkiminen piirin toimesta karjalaisten omaksi kokoontumispaikaksi v 1949 aloitti uuden kauden seuran historiassa. Tuolloin tehtiin valtavasti talkootöitä, että talo saatiin kuntoon ja Vapun vastaanottajaiset voitiin pitää uudessa paikassa. Karjalaiset antoivat nimen Kalevan Kartano entiselle saksalaisten SS-joukkojen huoltokeskukselle. Yläkerran 3 huonetta nimettiin: Viipuri, Sortavala ja Käkisalmi. Talkootöitä tehtiin valtavasti. Piti laittaa uusi paanukatto sekä lämmitys piti uusia. Ostettiin huonekalutehtaalta maalaamattomia huonekaluja halvemmalla ja niitä sitten talkoilla hiottiin ja maalattiin. Talous kuitenkin havaittiin huonoksi jo seuraavana vuonna. Tulevien vuosien suurin murhe olikin rahoitus.
Vuoden 1952 heinäkuussa piiri möi kiinteistön, vaikka Oulun Karjalaiset oli ilmoittanut ottavansa kiinteistön varoineen ja velkoineen itselleen. Niin päättyi yksi kaikkein vilkkaimmista kausista Oulun Karjalaseuran historiassa. Toimintaa jatkettiin Ruokala Raudassa.
Vuonna 1954 ilmestyi seuralehden Sie Mie ensimmäinen käsinkirjoitettu numero. Siihen sai jokainen kirjoittaa mitä tunsi evakkona olosta ja elämästä. Nimimerkki Viipurilainen poika oli ahkera kirjoittaja Lehden teko jatkui aina vuoteen 1956, jolloin ilmestyi 1 numero. Jo 40-luvulla julkaistiin lehteä Karjalan Päivä, joka ilmestyi maanantaisin. Sen päätoimittaja oli Gabriel Jalava.
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki hankittiin Oulun hautausmaalle 1956. Paljastustilaisuus oli juhannusaattona. Se oli arvokas tilaisuus, jossa puheen piti KL:n toiminnanjohtaja Toivo Ikonen. Päiväjuhlaa vietettiin heimojuhlana, jossa Pekka Ruotsi piti tervetuliaispuheen ja soittokunta esiintyi. Ruotsin Pesa oli erittäin merkittävä persoona karjalaisten keskuudessa. Hän oli Salmilainen utzitel, opettaja ja niinpä hän seurassakin hoiti varhaisnuorisoasioita, oli välillä sihteerinä ja monissa muissa tehtävissä. Hänen kirjallisesta tuotannostaan, saamme vieläkin aineksia tarinailtojemme ohjelmistoon.
Seura hankki oman majan Oulunsalosta 1970-luvulla ja majan käyttö on ollut varsinkin alkuvuosina vilkasta. Monet hiihto- ja maastokilpailut on majan ympäristössä pidetty. Samoin perinteinen juhannusjuhla kokkoineen on ollut ohjelmassa alusta lähtien.
1990-luvulla Neuvostoliiton kaaduttua Karjalanmatkailun tultua mahdolliseksi, toiminnalle on antanut oman leimansa matkailu entisille kotikonnuille.
Seuran 65-vuotisessa historiassa voidaan katsoa tämänhetkisen toiminnan olevan vireää ja yhteistyön seurassa hyvää. Ahkerat naiset neulovat töppösiä jos jonkinmoisia, pulikoivat piiraita ja paistavat karjalaisia herkkuja aivan niin kuin sukupolvet ennen meitä. Miehet ovat aina tottuneesti osallistuneet perunateatteriin pitoja laitettaessa.
Nykyinen toiminta on selkeästi kääntynyt enemmän kulttuurin ja perinteen säilyttämisen puolelle. Halutaan kertoa jälkipolville historiasta, että ei unohtuisi, mitä esivanhempamme joutuivat kestämään menettäessään rakkaat kotiseutunsa. Sitä varten Karjalan Liitto käynnisti 90-luvulla juuret Karjalassa - projektin, jonka avulla arveltiin saatavan nuorempaa polvea mukaan toimintaan. Tulokset kampanjan onnistumisesta näkynevät myöhemmin jäsenmäärässä. Juurien etsiminen ja kunnioittaminen on tänä päivänä nousussa ja karjalaisuus ei varmuudella kuole, vaan tiivistyy ja jalostuu saaden uusia muotoja aina uusien sukupolvien myötä. Samalla pidetään yllä Karjalan palautusasiaa Karjalan Liiton sopimissa puitteissa. Että jos sittenkin joskus…
Liisa Karppinen