Imatran seudun Karjalaisten toimintaa.. 

Imatran seudun Karjalaiset ry:n 70.v toimintavuosi pyörähtää käyntiin tutuilla toiminnoilla ja uusiakin pyrimme toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Seuramme 70.v juhlaa vietämme 7.3.2020 Kulttuuritalo Virran Vierashuoneessa. Suositut tupa-illat/kiisseli-illat jatkavat omalla paikallaan aina kuukauden viimeisenä torstaina talvikaudella ja kesällä järjestämme yhteislauluiltoja kesä-, heinä ja elokuussa Vuoksen Kalastuspuistossa. Tulossa on myös iso yhteislaulu-ilta Koskenpartaan kävelykadulle 12.8.2020. Laulattajana toimii Mikko Alatalo säestäjineen. Yhteislaulu-ilta toteutetaan yhteistyönä Karjalan Liitto Ry:n ja E-K Karjalaisseurojen piirin kanssa. Aikuisten kansantanssiryhmä Nestorit kokoontuu harjoittelemaan myös Meltolan koululle kerran viikossa. Seuramme osallistuu myös Karjalaisille Kesäjuhlille Helsingissä 12.-14.6.2020. Tänä vuonna on myös erityinen juhlavuosi joten Kesäjuhlien ohjelmat koostuvat sen mukaisesti koska Karjalan Liitto täyttää 80 vuotta. Toimimme myös Etelä-Karjalan Karjalaisseurojen piiri ry:n toiminnoissa ja osallistumme myös piirin eri tapahtumiin. Lisätietoja saat Karjala-lehden ja Uutisvuoksen seurapalstoilta.

Jäsenmaksu 2022

Karjalan Liitto ry laskuttaa keskitetysti jäsenmaksut jäseniltä ja hyvittää seuralle ja piirille niiden osuudet. Jäsenmaksu koostuu liiton, piirin ja seuran jäsenmaksusta, jjoka on yhteensä 30,- €

Yhteystiedot 2020-2021

Puheenjohtaja Mervi Kouhia p.0400 603502 Varapuheenjohtaja Maija-Liisa Korhonen p.0442811228 maija-liisa.korhonen@hotmail.com Sihteeri Anna-Liisa Heikka p. 050 4905004 anna-liisa.heikka@kymp.net