Tiedote liittohallituksen kokouksesta 2.9.2022

04.09.2022 17:25

Karjalan Liiton hallitus järjesti perjantaina 2.9.2022 koko päivän kestävän kokouksen, koska käsiteltävänä oli paljon laajoja asioita. Hallitus kävi laajan keskustelun liittyen valmistautumisesta kevään 2023 liittokokoukseen. Vuoden 2020 liittokokous hyväksyi Karjalan Liiton strategian ”Uudistuva Karjalan Liitto 2020 – 2023. Nyt meneillään olevalla liittokokouskaudella on kuitenkin toimintaympäristössä tapahtunut useita merkittäviä asioita, kuten Covid19-pandemia sekä Ukrainan sota. Tästä syystä hallitus päätti käynnistää uuden strategian valmistelun. Valmistelua johtavat puheenjohtaja Outi Örn sekä toiminnanjohtaja Terhi Pietiläinen, joiden tueksi kootaan pieni työryhmä. Strategiatyö on tarkoitus käynnistää lauantaina 8.10. järjestettävässä järjestöseminaarissa.

Liittokokoukseen valmistautumiseen liittyy myös sääntövaliokunnan työ, josta liittohallitus kuuli tilannekatsauksen. Kyseisen valiokunnan työtä johtaa liittovaltuuston 1. varapuheenjohtaja Kirsi Mononen. Tulevan kevään liittokokoukseen on tulossa useita hieman nopeammin valmisteltavia sääntömuutoksia. Valiokunnan työssä on tullut esille myös monia laajempaa ja pidemmän aikavälin valmistelua edellyttäviä muutostarpeita, joiden valmistelua jatketaan seuraavalla liittokokouskaudella. Sääntövaliokunta tuo työnsä hallituksen käsittelyyn myöhemmin syksyllä.

Hallitus kävi keskustelun liittokokouksen henkilövalintoihin liittyvien toimintamallien valmistelusta. Tarkoitus on tarkentaa ehdokkaiden asettamisen aikataulua ja tasapuolista esilletuomista sekä pohtia muun muassa puoluekannan merkityksen tarpeellisuutta puheenjohtajavalinnoissa. Näihin liittyen hallitus päätti käynnistää vaaliohjesäännön päivitystyön, joka tuodaan hallituksen ja liittovaltuuston käsittelyyn syksyn aikana.

Hallitus keskusteli kokouksessa myös tulevien vuosien Karjalaisten kesäjuhlien mallin valmistelusta. Liittovaltuusto hyväksyi keväällä 2021 Kesäjuhla-konseptin uudistamisen suuntaviivat, joiden mukaan juhlat mm. järjestetään jatkossa enää joka toinen vuosi ja kaksipäiväisenä tapahtumana. Hallitus kuuli keskustelun pohjaksi myös yhteenvedon Rauman kesäjuhlista. Kyseisistä juhlista on tullut hyvää palautetta kävijöiltä ja alustavasti myös juhlien talous näyttää positiiviselta. Puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja kokoavat työryhmän, joka lähtee tarkentamaan tulevien vuosien kesäjuhlien toimintamallia.

Hallitus kuuli ajankohtaiskatsaukset liittyen Karjala-lehteen ja Heimotalo Osakeyhtiöön liittyen. Ainakin toistaiseksi viimeinen Karjala-lehti ilmestyi 4.8. ja 5.9. järjestettävä yhtiökokous tekee todennäköisesti linjauksia lehden tulevaisuudesta. Heimotalo Osakeyhtiön osalta puolestaan käydään neuvotteluja uusien potentiaalisten ravintoloitsijoiden kanssa, edellisen lopetettua toimintansa elokuun lopussa.

Lisätiedot: Liittohallituksen puheenjohtaja Outi Örn, outi.orn@karjalanliitto.fi, p. 050-3041444