Pertti Hakasen kiitokset

11.03.2022 20:47

On aika kiittää Teitä jokaista, jonka olen saanut tavata toimiessani Liiton tehtävissä näiden viiden vuoden aikana. Matka on ollut antoisa, opettavainen ja ennen kaikkea työntäyteinen. Tunnelmat näin viimeisen työpäivän iltana ovat hieman haikeat, kiitolliset kaikesta yhteistyöstä ja aikaansaannoksista, joita olemme yhdessä saavuttaneet.

Isot kiitokset Karjalan Liitolle, Karjalaisseurojen piireille, liittoyhdistyksille, luottamushenkilöille ja niin monelle yksittäiselle henkilölle viimepäivien muistamisista ja kiitoksista.  

Jokaiselle työyhteisömme jäsenelle isot kiitoksen halaukset, me Teimme porukalla parhaamme.
Erityinen kiitos Liiton puheenjohtaja Outi sinulle, yhteisestä työskentelystämme jäi ikuinen kiitoksen ja tyytyväisyyden tunne sieluni sisimpään. 

Kirjoitan toukokuun Karjalan Kunnaisiin hieman laajemmin ajatuksiani ajastani Liiton johdossa.

Matka jatkuu, rauhaa toivoen

terveisin Pertti