Karjalaiset hiihtivät kilpaa Lievestuoreella

14.03.2022 15:05

Lievestuoreen Karjalaiset ry toimi jo neljättä kertaa Karjalan Liiton hiihtomestaruuskilpailujen isäntäseurana. Kolme kertaa on kilpailtu Mustavuoren ulkoilualueella, jonne karjalainen hiihtokansa kokoontui mittelemään paremmuudesta myös lauantaina 26.2.2022. Oikeastaan mittelemisestä sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut kyse, vaan pikemminkin lämminhenkisestä, karjalaisesta urheilutapahtumasta, jonka viitekehyksenä oli hiihtokilpailu. Karjalaisen heimoaatteen vahvuutta kuvaa se, että tapahtumaan osallistui hiihtäjiä aina Uuttamaata, Varsinais-Suomea ja Satakuntaa myöten.

Kilpailuja suosi erinomainen, kevättä enteilevä talvisää. Puitteet tapahtumalle olivat erinomaiset, pieni pakkanen ja luistavat, hyväkuntoiset ladut. Kilpailussa kierrettiin kuuluisaa, entistä Lievestuoreen lipeälampea, joka tosin on selluloosatehtaan sulkemisen (v. 1985) jälkeen tyhjennetty ja saatu täytettyä maalla v. 2004.

Suurimmalla osalla kilpailumatka oli 3 km, parissa sarjassa kuitenkin 6 km. Kilpailuun osallistui 31 urheilijaa ja järjestelytehtävissä hääri taustalla kymmenkunta talkoolaista. Paikalla oli myös Laukaan kunnanhallituksen varapuheenjohtaja ja uuden aluehallinnon jäsen Leena Kautto-Koukka, joka toivotti kunnan puolesta kilpailijat ja heidän huoltajansa tervetulleiksi. Kilpailun jälkeen hän oli jakamassa kunnan lahjoittamia kunniapalkintoja. Karjalan Liiton urheilutoimikuntaa kilpailupaikalla edusti toimikunnan pitkäaikainen jäsen Kari Miromäki, joka oli tuonut mukanaan Karjalan Liiton mitalit sekä ison määrän palkintopokaaleja.

Maalitoimitsijat. Kuva Raimo Hannukainen.

Kuva 1: Maalitoimitsijat odottavat kilpailijoita maaliin.

Vanhimmat kilpailijat olivat Karjalassa syntyneitä ja nuorimmat edustivat kolmatta (3.) evakossa syntynyttä sukupolvea. Karjalainen perinne elää edelleen sukupolvesta toiseen. Nuorin kilpailija oli 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kilpaillut Kankaanpään Karjalaseuran Lotta Heininen, joka on äidin puolelta Vpl. Pyhäjärvijuurinen. Vanhimpia olivat 85-vuotiaiden miesten sarjassa kilpailleet Kimmo Pusa ja Johannes Ijas, joka on syntynyt Vpl. Pyhäjärvellä. Johannes Ijas on uskollinen Karjalan Liiton urheilukilpailujen osanottaja, joka kesäisin nähdään liiton suunnistusmestaruuskilpailuissa. Kilpailuihin toki osallistui useita muitakin karjalaisten urheilutapahtumien ”vakiokävijöitä”.

Johannes Ijas saapumassa maaliin. Kuva Raimo Hannukainen.

Kuva 2: M85-sarjan hiihtäjä Johannes Ijas saapumassa maaliin.

Kilpailun nuorin osallistuja Lotta Heininen. Kuva Raimo Hannukainen.

Kuva 3: Kilpailun nuorin osanottaja Kankaanpään Karjalaseuran Lotta Heininen on saanut mestaruusmitalinsa ja vuorossa on palkintopokaalin jakaminen. Taustalla oikealla Laukaan kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Leena Kautto-Koukka ja vasemmalla Lievestuoreen Karjalaiset ry:n sihteeri Anneli Orbinski.

Ensikertalaisena kilpailuihin osallistui hausjärveläissyntyinen, antrealaisjuurinen Timo Pullinen, joka kilpaili 65-vuotiaiden miesten sarjassa, jonka hän myös voitti viiden (5) sekunnin erolla Pauli Pesoseen. Timo Pullinen kertoi olleensa kansakouluikäisenä ahkera hiihdon harrastaja ja hiihtäneensä neljäsluokkalaisena yhden talven lumilla 1500 km. Hiihtoharrastus jäi kuitenkin oppikouluikäisenä. Vanhemmiten urheilu alkoi kuitenkin kiinnostaa uudelleen ja vuonna 1990 hän juoksi ensimmäisen maratoninsa, joita sittemmin kertyi kaikkiaan 40.

Maratonurallaan hän osallistui myös ulkomaisiin juoksutapahtumiin mm. M50-sarjalaisena Honolulun maratonille v. 2004. Vuonna 2005 Himoksella lasketellessaan hänelle kuitenkin tuli välilevyn pullistuma, joka vaikeutti juoksemista. Tukilihasten kuntoutukseen lääkäri suositteli hiihtoa. Hiihdon harjoituskilometrejä onkin sen jälkeen kertynyt vuodessa 2000 – 4000 km. Muutettuaan Tampereelle hän ilmoittautui maratonkouluun, jossa hänen todettiin harjoitelleen jatkuvasti liian korkealla sykkeellä. Samoin todettiin, että hiihto sopii hänelle lajina paremmin kuin juoksu. Maratonkoulun asiantuntevassa opastuksessa hänen harjoittelunsa myös koki selkeän muutoksen. Systemaattisen harjoittelun ja ammattimaisen ohjauksen tuloksena tulokset paranivat. Vuonna 2016 hän osallistui ensimmäisen kerran veteraanien MM-hiihtoihin, joihin on sen jälkeen osallistunut vuosittain, pl. koronan vuoksi peruutetut kisat. Vuonna 2018 hän saavutti hiihdon MM-viestissä kultamitalin. Paras sijoitus MM-hiihtojen henkilökohtaisella matkalla on 9. sija. Maaliskuun alussa tänä vuonna ovat vuorossa veteraanien MM-hiihdot Kanadan Calgaryn olympialaduilla, missä ohjelmassa on kolme henkilökohtaista matkaa ja viesti.

Miesten sarjan voittaja Timo Pullinen. Kuva Raimo Hannukainen.

Kuva 4: M65-sarjan voittaja Timo Pullinen mestaruusmitali kaulassa ja palkintopokaali kädessä.

Pirjo Karetie. Kuva Raimo Hannukainen.

Kuva 5: Kokenut veteraaniurheilija Pirjo Karetie voitti N80-sarjan. Hän on menestynyt myös kansainvälisissä kilpailuissa.

Henkilökohtaisten kilpailujen lisäksi hiihdossa kilpaillaan myös seurojen välinen joukkuekilpailu. Tälläkin kertaa isäntäseura Lievestuoreen Karjalaiset oli ylivoimaisesti paras 80 pisteellään. Toiseksi sijoittui Kankaanpään Karjalaseura 34 pisteellä.

Kiertopalkinnon voittajat. Kuva Raimo Hannukainen.

Kuva 6: Seurojen välisen kilpailun kiertopalkinnon voitti kilpailujen isäntäseura Lievestuoreen Karjalaiset. Oikealla pöydän takana Karjalan Liiton urheilutoimikunnan jäsen Kari Miromäki.

Kilpailijat yhteiskuvassa. Kuva Raimo Hannukainen.

Kuva 7: Osa kilpailujen osanottajista yhteiskuvassa, osa oli jo ehtinyt poistua kotimatkalle.

Katso  kuvia myös tulosten jälkeen.

Tulokset:

P16, 3 km        
1. Eetu Vesanen    0.08.07    Lievestuoreen Karjalaiset
        
P14, 3 km        
1. Veeti Tarvainen    0.09.34    Äänekosken Karjala-seura
        
T14, 3 km        
1. Siiri Heininen    0.12.26    Kankaanpään Karjalaseura
        
T12, 3 km        
1. Lotta Heininen    0.19.22    Kankaanpään Karjalaseura
          
N, 3 km         
1. Elviira Peltonen    0.09.10    Jämsän Karjalaseura
        
N35, 3 km        
1. Suvi Vesanen    0.09.00    Lievestuoreen Karjalaiset
        
N45, 3 km        
1. Auli Aalto    0.08.53    Janakkalan Karjalaiset
        
N55, 3 km        
1. Tarja Tarvainen    0.12.55    Äänekosken Karjala-seura
        
N60, 3 km        
1. Anne Ojala    0.12.50    Hiitolan Pitäjäseura
        
N65, 3 km        
1. Anneli Orbinski    0.14.27    Lievestuoreen Karjalaiset
2. Anne Hannukainen    0.18.44    Kankaanpään Karjalaseura
        
N70, 3 km        
1. Mirja Valkeapää    0.11.28    Valkeakosken Karjalaiset
        
N75, 3 km        
1. Helvi Leminen    0.17.29    Lievestuoreen Karjalaiset
        
N80, 3 km        
1. Pirjo Karetie    0.12.04    Lievestuoreen Karjalaiset
2. Anneli Lantto    0.12.42    Joroisten Karjalaseura
          
M45, 6 km         
1. Petteri Aalto    0.22.13    Janakkalan Karjalaiset
        
M60, 6 km        
1. Raimo Hannukainen    0.18.52    Kankaanpään Karjalaseura
2. Harri Räkköläinen    0.19.48    Lievestuoreen Karjalaiset
          
M65, 3 km         
1. Timo Pullinen    0.08.15    Antrea-Seura
2. Pauli Pesonen    0.08.20    Turun Karjala-Seura
3. Timo Valkonen    0.09.23    Nurmijärven Karjalaseura
4. Kari Lamberg    0.10.35    Lievestuoreen Karjalaiset
5. Pentti Pullinen    0.15.14    Hausjärven Karjalaseura
          
M70, 3 km         
1. Eljas Hietanen    0.10.18    Porvoon Karjala-seura
2. Hannu Kiiveri    0.21.48    Lievestuoreen Karjalaiset
        
M75, 3 km        
1. Väinö Pitkänen    0.10.38    Lievestuoreen Karjalaiset
2. Pekka Lantto    0.15.06    Joroisten Karjalaseura
        
M80, 3 km        
1. Hannes Jaatinen    0.15.13    Jyväskylän Karjalaiset
2. Arvo Leminen    0.20.13    Lievestuoreen Karjalaiset
        
M85, 3 km        
1. Kimmo Pusa    0.12.32    Lahden Karjalaseura
2. Johannes Ijas    0.15.46    Vpl. Pyhäjärvi-seura

Seurojen väliset pisteet:           
1. Lievestuoreen Karjalaiset ry        80
2. Kankaanpään Karjalaseura ry        34
3. Janakkalan Karjalaiset ry            18
3. Äänekosken Karjala-Seura ry        18
5. Joroisten Karjalaseura ry            14
6. Antrean Esa ry                9
6. Hiitolan Pitäjäseura ry            9
6. Jyväskylän Karjalaiset ry            9
6. Jämsän Karjalaseura ry            9
6. Lahden Karjalaseura ry            9
6. Porvoon Karjala-seura ry            9
6. Valkeakosken Karjalaiset ry        9
13. Turun Karjala-Seura ry            7
13. Vpl. Pyhäjärvi-seura ry            7
15. Nurmijärven Karjala-seura ry        6
16. Hausjärven Karjalaseura ry            4

Tunnelmia Karjalan Liiton hiihtomestaruuskisoista

Eetu Vesanen. Kuva Tuula Lamberg.

Kuva 8: Kilpailu käynnistyi karjalaisella tarkkuudella klo 12.00 ja vauhdikkaasti käynnistyikin.  P 14 sarjan Eetu Vesanen Lievestuoreen Karjalaisista starttasi matkaan ensimmäisenä ja maaliin tullessaan kellotti hän nopeimman ajan koko kilpailussa 3 km/8.07.

Siiri ja Lotta Heininen. Kuva Tuula Lamberg.

Kuva 9: Siiri ja Lotta Heininen hiihtivät tyttöjen sarjoissa.

Eetu Vesanen pokkaa voittopokaalin. Kuva Tuula Lamberg.

Kuva 10: Eetu Vesanen ja voittopokaali.

Pirjo Karetie ja Anneli Lantto lähdössä. Kuva Tuula Lamberg.

Kuva 11: Pirjo Karetie ja Anneli Lantto lähdön tunnelmissa.

Arvo Leminen starttaamassa. Kuva Tuula Lamberg.

Kuva 12: Arvo Leminen starttaamassa.

Juhani Ijas ja Kimmo Pusa. Kuva Tuula Lamberg.

Kuva 13: Miesten sarjan M85 kilpailijat Johannes Ijas Vantaalta ja Kimmo Pusa Nastolasta kertoilivat hurtilla huumorilla ja iloisella mielellä hienoista muistoistaan sekä liikunnan ja kilpaurheilun hienouksista.

Palkintopöytä. Kuva Tuula Lamberg.

Kuva 14: Palkinnot olivat upeita. Laukaan kunta muisti myös kilpailijoita omilla palkinnoilla sekä kunnan tervehdyksellä, jonka esitti Leena Kautto-Koukka.