Karjalan Liitto
 

Ajankohtaista

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe

Karjalan Liiton itsenäisyyspäivän juhla tiistaina 6.12. 2016 Karjalatalo
Juhlapuhe

Hannu Huuska
näyttelijä, lausuntataiteilija


Juhlavieraat, heimoveljet ja -sisaret,

Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää!

Karjalainen runoilija Aleksanteri Aava kirjoittaa runossaan ”Kaksi kannelta”:
Kaks' Karjalan heimolla soitinta on,
tutut sävelet kantelen.
Se toinen on ajan vanhemman
ja toinen on nykyinen.
Ja soinnuiltansa on samat nää,
ne syttää, viihtää, ne itkettää,
ja uskon, toivon ja tarmon luo
vie sävelten vuolas vuo.

Jo ammoisaikana soitettihin
sitä kannelta vanhempaa,
kun ol' taloista harva taival tää
ja saloista suuri maa,
erävalkeat rannoilla loimuja loi,
yön sytevän keskellä kannel soi.
Oli urohot lauluilla, käsikkäin,
eli Karjalan kannel näin.
 
Se kantele nuorempi Karjalan maan
on yhtä kuin entinen.
Joka povessa meillä se kaikujaan
soi syttäen, viihtäen.
Sen merkeissä unemme uudet saa,
se tenhoo, nostaa, se innostaa,
sen lumoissa uskoa,voittaa voi,
ja sen sävel toivoa soi!
(lyhennelmä)

Rakas yleisö!
Näistä kahdesta kanteleesta haluan kertoa vahvan oman kokemukseni karjalaisuudesta.
Vanha kannel on muistoja ja kokemuksia, joista me niin sanottu suuri ikäpolvi, joka emme Karjalaa itse nähneet ja kokeneet, olemme kuulleet isovanhemmiltamme, vanhemmiltamme ja sukulaisiltamme.
Meille on kerrottu värikylläisestä, sopuisasta elämästä kahden kulttuurin, idän ja lännen, välissä, suurperheistä, yhteenkuulumisen turvallisesta tunteesta; vehreistä lehdoista ja kirkkaista vesistä, suuresta ilosta ja suuresta surusta – näet punainen ja musta – ”nehä ne on meijä väritkii”. Ja että ”ilo pintaan vaik' syän märkänis”.

Ystävät!
Olemme myös kuulleet vartin lähdöistä ja siitä kuinka isoisä ampui karjan navettaan, kun ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta kuljetukseen.
Näissäkin vaikeissa tilanteissa optimismi ja toivo nostivat päätään.
Sotamies tuli reellä evakuoimaan taloa, kun emäntä huomautti ”en mie nyt ehi mihikää – karjalanpaisti on uunis ja sauna lämpiämäs”. Siihen sotilas ”kyllä se on emäntä nyt niin, että se on veli venäläinen kun tänään syö teidän paistinne ja  saunoo saunassanne – nyt lähdettiin!”
Se hinta oli suuri millä Karjalan heimo maksoi osansa Suomen itsenäisyydestä. Se kiteytyy evakkoäidin rukoukseen: Jumala, mis Sie nyt oot?

Rakkaat ystävät!
Toinen kannel on se minkä olemme itse kokeneet ja eläneet. Karjalaisen toivon ja ikuisen optimismin; uudisrakentamisen ja sopeutumisen toisenlaisiin olosuhteisiin, jotka monasti eivät olleet helppoja. Taas auttoi ystävä ystävää ja yhtä pidettiin.
Minulle yksi karjalaisuuden keskeisiä luonteenominaisuuksia on ollut juuri tämä toisen tukeminen ja toisista välittäminen. Lapsiamme ja nuoriamme rohkaistaan uskallukseen toteuttaa omat haaveet, ja kannustetaan päämäärään.
Muistan kuinka jo pikku poikana – kun taisin ehkä ”hiukan” kiukutella, siis olla järetön –  mummoni ei koskaan torunut eikä tukistanut, vaan silitti päätäni ja sanoi ”a vot ko pienes piirakas on paljo syäntä”.

Rakkaat ystävät!
Karjalaisena lähdin rohkeasti hyvin nuorena maailmalle. Ehdin asua vuosia Lontoossa, Roomassa, Varsovassa.
Uskon, että tämä toinen kannel soi myös meidän polvemme sydämessä, sielussa ja geeneissä.
Rakas ystäväni Roomassa, laulajatar Maaria Eira, puoliksi karjalainen, esitteli meidät serkuksina. Hän totesi yks'kantaan ”Kaikki karjalaiset ovat sukua keskenään”.
Aina olin – ja halusin olla – karjalainen Suomesta!
Suuri runoilijamme Ilmari Pimiä kirjoitti runossa ”Karjalan aamu”:

Sisar Karjalan,
veli Karjalan!
Näe etemmäs,
näe ylemmäs,
lähimmäistäsi lämmitä liekilläs,
vie voittoon vaikea tiekin!

Tue itseäs,
tue lähintäs,
pyri pyyteesi päähän ja pitemmäs,
pois pyyhkäise polttava haava!
Hänen suojassaan –
Pyhän, Laupiaan –
on nouseva maasi ja voimastaan
on heimomme voimaa saava!
(lyhennelmä)

Veren perintönä on tullut myös jonkinlainen ikuinen ikävä. Maailmalla, uusissa erilaisissa olosuhteissa me olemme kuin kalat vedessä – kotiudumme helposti – saamme uusia ystäviä ja meidät hyväksytään yhteisöön. Mutta se kaipaus on aina karjalaisessa sydämessä. Niin kuin Kyllikki Mäntylän Opri toteaa:
”Ne veet ne ol kirkkaat ku hopia ikkää ja ikkunapieletkii ol kultaa ku aurinko niihi paisto! Ko se talo ol ihan siin päivän kämmenel. Vaan vaik miul kui hyvä ois ja miten paljo ystävii – ain miul o niinko ikävä...”


Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
 
Poutapilvi web design Oy