Karjalan Liitto
 

Moukarinheittäjä Inga Linna sai Anton Talvion stipendin

Inga Linna
Inga Linna on lahjakas moukarinheittäjä.


Karjalan Liiton kevätseminaarissa 16.4.2016 myönnettiin nuorelle karjalaistaustaiselle menestyvälle urheilijalle Anton Talvion stipendi. Tänä vuonna stipendin sai Inga Linna.

Ingan isän, Juhani Linnan, suku on Karjalasta.  Inga muistaa, kun vaari Olli Linna kertoi, kuinka hänet lähetettiin sodan keskeltä maitojunalla turvaan vain muutaman vuoden ikäisenä. Isomummo Oili Linna oli lottana ja isoisoisä rintamalla. Isomummo kertoi tarinoita Karjalasta ja siitä, kuinka he tulivat sodan jälkeen Hausjärvelle ja aloittivat uuden elämän.

Inga Linna on 20-vuotias moukarinheittäjälupaus.  Hausjärveltä lähtöisin oleva urheilija kertoo tiestään kohti huippua.

- Moukarinheitosta tuli lajini hieman sattumalta ja fyysisten ominaisuuksieni takia. Olen aina harrastanut monipuolisesti liikuntaa ja ollut lapsesta alkaen yleisurheilukoulussa. Voitontahtoisena päädyin yksilölajiin, jossa olen itse vastuussa onnistumisestani.

- Lähitavoitteena on kesällä 2016 ensimmäiset aikuisten arvokilpailut ja uudet ennätykset, EM-kilpailut Amsterdamissa sekä olympialaiset Riossa. Sinne tulosraja on 71 metriä. Pitkän tähtäimen tavoitteenani on pysyä terveenä ja kasvaa urheilijana kohti aikuisten arvokilpailumitaleja – ja vuoden 2020 Tokion olympialaiset.

Parhaat saavutukset:
Aikuisten SM 2015
22 v. SM 2015
Suomi-Ruotsi-maaottelun toinen sija 2015
23 v. EM-kilpailuiden finaalipaikka
Talvi-Eurooppa-cupin 6. sija 2016
19-vuotiaiden MM 16. sija 2014 ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden hopea
 

Tulosta sivu
 
Poutapilvi web design Oy