Karjalan Liitto
 

Mökkiasukkaana Lumivaarassa


Rapot palasivat kotilahden luonnonkauniille rannoille.

Tomi Rapo setänsä Kari Rapon (oik.) kanssa rakentamassa mökille uusia portaita. Laatokan Kojanlahti siintää taustalla. Kuva Raija Rapo.
Tomi Rapo setänsä Kari Rapon (oik.) kanssa rakentamassa mökille uusia portaita. Laatokan Kojanlahti siintää taustalla. Kuva Raija Rapo.

Tomi Rapo kävi isänsä Kalevi Rapon kotipitäjässä Lumivaarassa ensimmäisen kerran vuonna 1990. Hän oli 18-vuotias. Kokemus jätti nuoren miehen sieluun syvän jäljen.
–Tunsin heti, että siellä on ihan omanlaisensa henki.
Matkalla oli Tomin oman perheen lisäksi muita lumivaaralaissyntyisiä sukulaisia, ja mielet herkistyivät muisteluista ja entisten kotipaikkojen katselusta. Mutta yhtä paljon kuin suvun historia ja asuinsijat nuorukaista kiehtoi ja hämmästytti Lumivaaran luonto. Vehreys ja villiys, vaarat ja Laatokan lahdet.
Tomi on nyt yli kaksikymmentä vuotta saanut viettää lomia ja viikonloppuja seudulla, johon hänen sydämensä tuolloin kiinnittyi. Rapoilla on Lumivaarassa kalamökki.
–Laskin juuri, että olen viimeisen kolmen vuoden aikana käynyt Lumivaarassa parikymmentä kertaa. Vietän siellä viikon tai viikonlopun kerrallaan.  
Lähelle Lumivaaran mökkiä pääsee nykyisin julkisilla kulkupeleillä. Joensuusta lähtee joka päivä linja-auto reitille Joensuu - Sortavala - Petroskoi  – ja päinvastoin. Hintakaan ei ole kohtuuton: kymmenellä eurolla saa ajella Sortavalaan saakka.   

Amerikan Roope jäikin Lumivaaraan

Rapojen suku on ollut merenkävijöitä ja kalastajia, seikkailuhenkisiäkin. Tomin isoisän isä Robert oli jonkin aikaa kirvesmiehen hommissa Kanadassa. Hän sai ansioistaan lisänimen Amerikan Roope.  Vähältä piti, että Rapon perheen tarina olisikin kerrottu Amerikoissa. Robert Rapo nimittäin halusi Lumivaarassa käydessään viedä perheensä mukanaan Atlantin taakse. Kotipihasta oli jo lähdetty kohti kaukaista päämäärää ja viisi kilometriä matkaa taitettu, kun vaimo Anni oli sanonut: ”Ei mennäkään.”  He ostivat sen sijaan talon Lumivaaran Pajamäeltä.  Amerikan Roopen poika Juhani nai sitten aikoinaan lumivaaralaisen Sylvin, ja Tomi Rapon isä Kalevi syntyi isovanhempiensa saunassa vuonna 1934. Perheen ensimmäinen evakkomatka johti Peräpohjolaan, ja jatkosodan päättymisen jälkeen he asettuivat Pohjanmaalle.

Tomi Rapon mökki Laatokan rannalla Lumivaaran Kumolassa. Usva nousee Laatokalta. Kuva Kari Rapo.
Tomi Rapon mökki Laatokan rannalla Lumivaaran Kumolassa. Usva nousee Laatokalta. Kuva Kari Rapo.

 Iski Lumivaara-kuume

Vuonna 1992 Lumivaarassa paljastettiin suomalaisten sankarihautojen muistomerkki. Juhlatilaisuudessa Lahdenpohjan kaupunginjohtaja lupasi, että entisillä lumivaaralaisilla olisi mahdollisuus vuokrata sieltä tontti.
–Tuli Lumivaara-kuume, Tomi Rapo hymyilee.
Rapot, isä Kalevi veljineen, tarttuivat oitis tilaisuuteen. Tontista tehtiin 50 vuoden vuokrasopimus, ja sille rakentui vuosina 1993 – 1995 pieni mökki. Mutta eihän kaikki ihan tanssien sujunut.
–Propuskaa tehtiin isot pinot. Paljon oli draamaa. Rakentajaksi löytyi käsityönopettaja Lumivaarasta. Kerrankin kun menimme katsomaan työn edistymistä, havaitsimme, että paikalle tuodut lattialaudat olivat hävinneet. Rakentaja joutui myöntämään myyneensä ne, kun tarvitsi rahaa poikansa häihin.
Ensimmäinen tonttitarjokas olisi ollut Kalevi-isän mummon kotitalon paikka, mutta se oikea löytyikin lahden toiselta puolen, noin kymmenen kilometrin venematkan päässä mummon maista. Kalamökistä Laatokan rantaan on vain 25 metriä, ja mummon kotilahti on yhä silmien edessä.


Syksyn ruskaa Lumivaaran Kumolassa. Keskellä Lumivaaran kauppa. Kuva Kari Rapo.
Syksyn ruskaa Lumivaaran Kumolassa. Keskellä Lumivaaran kauppa. Kuva Kari Rapo.

Naapurukset auttavat toinen toistaan

Mökkinaapureina on muutamia lahdenpohjalaisten ja pietarilaisten datsoja. Puolentoista kilometrin päässä on kylän lähikauppa ja ympärivuotiset asukkaat.
Mökistä huolehtii Rapojen poissa ollessa ”talonmies” Vladimir.
–Olemmehan me nyt jo yli kaksikymmentä vuotta luoneet suhteita paikallisiin, kanssakäyminen sujuu todella hyvin. Lähidatsojen omistajien kanssa teimme yhdessä tien. Mökkinaapurin lodkaa (vene) voin käyttää verkkoja laskiessani. Saunakin on naapurin kanssa yhteinen.
Tomi Rapo myöntää, että meno kylässä oli ensimmäisinä vuosina kovin levotonta. Mökkiin ei voinut jättää pois lähtiessä mitään muuta irtaimistoa kuin kamiinan. Se kun painoi sen verran, että ei ihan helposti lähtenyt omien tai vieraiden mukaan. Nyt on rauhallista.
Kalevi Rapo kuoli muutama vuosi sitten, ja nykyisin mökkiä käyttävät Tomin lisäksi Kalevin veli Kari vaimoineen.

Iltapala mökillä illan hämyssä. Kuva Kari Rapo.
Iltapala mökillä illan hämyssä. Kuva Kari Rapo.

Ruoka on käden ulottuvilla

Mökillä Tomi Rapo kalastaa. Perille saavuttuaan hän lämmittää ensimmäiseksi kamiinan, ja sen jälkeen on jo heti mieli kalaan. Sulan veden aikaan hän laskee verkot ja talvella kiiruhtaa pilkille tai matikkakoukkuja laittamaan.
–Laatokasta on laskettu 42 eri kalalajia. Saaliit ovat hyviä.
Kokki kun on koulutukseltaan, Tomin pöydästä ei herkkuja puutu. Kalaa voi laittaa lukuisin eri tavoin, perunat ovat omasta pihasta. Isoisän kotipaikasta on siirretty marjapensaita, omenapuut on istutettu mökin rakentamisen jälkeen.
–Täällä saadaan helposti juhla aikaiseksi, sen kuin vain pistetään pöytä pihalle. Ruoasta ei ole pulaa.
Puolukoita ja mustikoita tai tatteja ja kantarelleja ei tarvitse etsiä kaukaa. Samoilla marja-apajilla herkuttelevat karhutkin.

Käki kukkuu niin kuin se on aina Karjalassa kukkunut

Tomi sanoo perineensä isältään luonnossa viihtyvän, vähän erakkomaisen luonteen. Kun ei kalasta, hän vaeltelee metsissä, soilla, vaaroilla ja lahden rannoilla.
–Täällä on paljon niittyjä, ja alkukesällä ne värjäytyvät keltaisiksi kukkivista kulleroista. Sinivuokkojen aikaan metsissä kulkee kuin satumaassa.
Tomin mielestä käkikin kukkuu iloisemmin ja vahvemmin kuin muualla. Kotilahdella käy mökkiläisiä tervehtimässä myös Laatokan norppa.
Lumivaaran erämökkikin sai Suomen miljoonan linnunpöntön talkoiden vanavedessä oman linnunpönttönsä.
Kaikkina vuodenaikoina mökkimaisema tarjoaa parastaan. Ruska vaaroilla on Tomin mukaan erityisen kaunis.
–Kyllä viikko Laatokan rannalla Lumivaarassa hyvinkin vastaa viikkoa Lapissa, Tomi kehaisee.

Hiihtomatkalla Lumivaaran Kumolassa yläkoulun mäellä. Kuva Kari Rapo.
Hiihtomatkalla Lumivaaran Kumolassa yläkoulun mäellä. Kuva Kari Rapo.

Myös paratiisissa on vielä paljon tehtävää

Niin hyvältä kuin kaikki kuulostaakin, Tomilla on myös huolia, ja ne liittyvät ympäristön tilaan. Hän toimii kotikaupungissaan Helsingissä vapaaehtoisena puistokummina, ja jo siitä näkökulmasta huomio kiinnittyy mökkipaikkakunnan ympäristöön. Laatokka on saastunut, näkymättömästi ja näkyvästi.
–Roskaa ja muovia on kaikkialla. Lumivaarassa on suomalaisten tekemä jätevedenpuhdistamo, jota puuhaamassa oli myös isäni. Mutta se on toistaiseksi vain pieni apu.
Tomi Rapo on yhdistänyt Lumivaaran matkoihinsa hyväntekeväisyyden. Hän kerää ja kuljettaa muutaman kerran vuodessa päiväkoteihin ja lastenkoteihin askarteluvälineitä, heijastimia ja vaatteita.  
Luovutetussa Karjalassa on monia suomalaisia mökkiläisiä, ja kokemuksia on erilaisia. Tomi Rapo haluaa omasta puolestaan rohkaista kaikkia asiasta haaveilevia toteuttamaan haaveensa.
–Kyllä se kannattaa!

Terttu Nurro


Kalevi Rapo on kirjoittanut muistelmateoksen Pohjanmaan karjalainen (1999), jossa hän kuvaa isovanhempiensa ja omien vanhempiensa elämää ja omaa lapsuuttaan Karjalassa ja nuoruuttaan 50-luvun Pohjanmaalla.

Artikkeli on julkaistu Karjalan Kunnaat & Joulukannel -lehdessä 22.11.2017


Tulosta sivu
 
Poutapilvi web design Oy