Vuoksela-Seura ry

Karjalan Liitto
 

Vuokselalaisten lopulliset sijoituspitäjät

Vuokselassa annettiin pakkausmääräys 15. kesäkuuta 1944 ja evakuointimääräys 16. ja 17. välisenä yönä. Vuokselalaiset joutuivat lähtemään toiselle evakkotielle, joka tällä kertaa johti Pihlajavedelle, Ähtäriin ja Keuruulle.

Lopullisiksi vuokselalaisten sijoituspitäjiksi määrättiin eteläinen Häme eli Hattula, Kalvola, Tyrväntö, Renko ja Tammela. Vuodesta 1946 alkaen vuokselalaiset alkoivat siirtyä näille alueille ja asutustoiminta saatiin toteutettua pääosiltaan jo vuoden 1947 aikana.

Vuoksela kuntana lopetti toimintansa 30.9.1948.

 

Näihin pitäjiin perustettujen karjalaseurojen toimesta hankittiin Karjalaan jääneiden vainajien muistokivet ja ne luovutettiin paikallisten seurakuntien hallintaan.


 
Muistokivi Rengossa
Rengossa muistokivi paljastettiin v. 1954 ja se sijaitsee sankarihauta-alueen vieressä.

Kalvola
Kalvolassa muistokivi paljastettiin 21.6.1953. Materiaalina on Kalvolan graniitti kuten kirkonkin rakennusaineena. Muistomerkki sijaitsee kirkon sisäänkäynnin vasemmalla puolella puistossa.

 

Muistokivi Hattulassa

Hattulassa muistokivi sijaitsee näkyvällä paikalla

kirkon pääsisäänkäynnin oikealla puolella puistossa.


Tyrväntö

Tyrvännössä  muistokivi paljastettiin v. 1954 ja

se sijaitsee kirkon pohjoispuolella.



Tammela
Tammelan muistokivi on taiteilija Kirsti Liimataisen suunnittelema ja

mustaa graniittia. Patsas sijaitsee kummulla sankarihauta-alueen vieressä.

Muistolaatat sijoituspitäjissä

 

Vuoden 1998 aikana seura hankki muistolaatat muistuttamaan jälkipolville Vuokselan kunnan asukkaiden muuttoa ja asettumista sijoituskuntiin. Laatat luovutettiin Hattulan, Kalvolan, Rengon ja Tammelan kuntien edustajille heidän valitsemilleen paikoille sijoitettaviksi kuntalaisten nähtäville. Tyrvännön osalta sijoituspaikaksi tuli Lepaan koulun tilat, kun kunta oli jo aiemmin liittynyt Hattulaan.


Muistolaatta

Muistolaatta Vuokselan kirkonkellojen sijainnista

 

Vuokselan kaksi kirkonkelloa oli tehnyt omalta osaltaan myös 1944 evakkomatkan Hattulaan. Kellojen lopulliseksi sijoituspaikaksi tuli Pyhän Ristin kirkon kellotapuli.  Hattulan seurakunnalle on luovutettu muistolaatta kertomaan kellojen tarinan. Laatta on nähtävillä Hattulan Pyhän Ristin kirkon kellotapulin seinässä.


Muistolaatta kellotapulissa
Muistolaatta kellotapulissa

Tulosta sivu
 
Poutapilvi web design Oy