Pärssiset Karjalainen sukuni -webinaarisarjassa 14.10.2021
![]()
Karjalan Sivistysseura, Karjalan Liitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto ovat syys- ja kevätkausina 2021–2022 järjestäneet kerran kuussa maksuttoman webinaarin sarjassa Karjalainen sukuni. Kaikki webinaarit on tallennettu ja niitä voi katsoa vapaasti jälkikäteen Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalla.
Torstaina 14.10.2021 vuorossa olivat Pärssisten tarinat. Olavi Pärssisen otsikko on Pärssiset – karjalaisen suvun 500 sodan ja rauhan vuotta, Kyösti Pärssisen aihe on Pärssiset – idän ja lännen välissä 1600-luvun Karjalassa ja Vuokko Pärssinen-Tainion osuus Pärssisiä Venäjällä – Inkerin asuttajia, pietarinsuomalaisia ja punapakolaisia. Tallenteen alussa on valitettavasti teknisiä ongelmia, webinaari pääsee alkamaan, kun noin neljä minuuttia on kulunut.
Pärssisen Sukuseura oli Karjalan Liiton Viikon seura numero 4 vuonna 2021
Karjalan Liitolla on noin 360 jäsenseuraa. Joka viikko vuoden 2021 aikana Liiton puheenjohtaja Outi Örn nosti esille yhden jäsenseuran. Pärssisen Sukuseura ry oli ensimmäinen sukuseura Viikon seura -sarjassa. Käy kurkistamassa, sarja jatkuu ja on katsottavissa ainakin toistaiseksi myös jälkikäteen.
Siun ja miun – Viipurin läänin Pyhäjärvi -näyttely Sastamalan seudun museossa
Sastamalan seudun museossa oli 3.10.2020–31.8.2021 esillä näyttely Siun ja miun – Viipurin läänin Pyhäjärvi, joka perustui museon vuodesta 1959 kartuttamaan Pyhäjärvi-kokoelmaan. Se tutustutti kävijöitä Pyhäjärven maisemiin ja siirtoväen kokemuksiin. Näyttely on suunniteltu yhdessä Vammalan Karjalaseuran ja Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön kanssa.
Museo houkutteli vieraitansa herkistymään historian äärellä. Ja jos jokin herkistää, niin tämä Aatu Pärssisen pekureki. Se on pitkän evakkoreissun jälkeen viettänyt viime vuosikymmenet hiljaiseloa. Pieniä pekurekiä on käytetty varsojen kouluttamisessa, mutta lieneekö muutakin käyttöä somalle reelle keksitty?
Pärssisten Sukuseuran 2020 kokous kutsui kaksi kunniajäsentä
Aamupäivän sääntömääräinen sukukokous eteni vakaasti kohti työjärjestyksen salaperäistä pykälää "Muut asiat". Tällä kertaa kyseessä oli sokeri pohjalla, sillä kokous kutsui sukuseuralle kaksi kunniajäsentä.
Sukuseuran ensimmäinen puheenjohtaja Antero Pärssinen Hollolasta luotsasi nuorta sukuseuraa tarmokkaasti vuosina 2008–2018 ja jatkoi hallitustyöskentelyä seuraavankin kauden ajan. Hänen kokemuksensa sukututkijana ja DNA-sukututkimuksen asiantuntijana on ollut korvaamattoman tärkeä sekä kirjahankkeelle että sukuseuran toiminnalle. Myös Seija Kaarina Pärssinen Heinolasta on ollut kaikkina vuosina sukuseuran kantavia voimia. Eikä sukukirjaa olisi olemassa ilman Seijaa. Kirjaan on päätynyt sukututkijan kolmikymmenvuotisen uurastuksen tulos, sillä Seija on nainen kirjan yli 2300 sukutaulun takana. Sukututkimus tosin ei koskaan tule valmiiksi, joten työ sen parissa jatkuu sukuseurassa kirjan valmistumisen jälkeenkin.
Samalla kertaa palkittiin myös sukukirjan päätoimittaja-kirjoittaja, sukuseuran sihteerin monipuolisissa töissä ahkeroinut Kyösti Pärssinen. Hän vastaanotti Vammalassa sukuseuran pöytästandaarin.
Pärssisen Sukuseuran hallitus kiittää ja onnittelee uusia kunniajäseniä! (Kuva: Kyösti Pärssinen)
Hilja, maailman ensimmäisiä naisparlamentaarikkoja
Opettaja Hilja Pärssinen valittiin kansanedustajaksi Suomen ensimmäiseen eduskuntaan 1907, ja hän oli siten myös ensimmäisiä naisia parlamentaarikkona maailmassa. Vuonna 1918 hän edusti punaista puolta ja valittiin sodan loppuvaiheessa kansanvaltuuskunnan jäseneksi eli punaisen puolen ministeriksi.
Häntä on vuosien mittaan tutkittu yllättävän vähän, ehkä juuri tuon näkyvän asemansa vuoksi vuonna 1918. Tuore elämäkerta paikkaa kuitenkin puutteita. Sodan jälkeen Hilja pakeni miehensä Jaakko Pärssisen (hääkuva oikealla) kanssa Venäjälle ja kärsi vankeusrangaistuksen palattuaan Suomeen parin vuoden kuluttua. Sen jälkeen hänet valittiin vielä eduskuntaan.
Papin tytär Hilja oli omaa sukua Lindgren ja suomalaisti aikuisiällä nimensä Liinamaaksi, kunnes meni naimisiin Kuolemajärvellä syntyneen Jaakko Pärssisen kanssa.
Elämäkerran tekijöistä Armi Viita on Hiljan sukua, Marjaliisa Hentilä Työväen arkiston historiatutkija ja Matti Kalliokoski Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimies ja kotoisin alun perin Halsualta kuten Hiljakin. Kolmikko piti hyvin yhteen hitsautuneen esitelmän Hiljasta, mutta Matti Kalliokoski toivoi yhä lisätietoa Jaakosta.
”Hän ei ollut tutkimuksemme keskiössä, ja hänen elämästään jää tutkimuksen ulkopuolelle kymmeniä vuosia, vuodet ennen tapaamisesa Hiljan kanssa sekä vuodet Hiljan kuoleman jälkeen. Jaakko Pärssisessä riittää yhä tutkittavaa”, Kalliokoski sanoi.
Kun siirtoväki Kiikan täytti
Marja Koukku kertoi ajoista Kiikassa reilut 70 vuotta sitten, kun Karjalasta tullut siirtoväki täytti paikat ja nopearytminen karjalan murre vapaan ilmatilan.
”Vuonna 1949 paikallisia kiikkalaisia oli 3 898 ja siirtoväkeä 440 eli yhteensä 4 338. Tällöinhän Karjalan seurakunnat lakkautettiin eikä siirtoväkeä enää eroteltu muusta väestä”, Marja kertoi.
Uusille paikoille sijoittuminen ja elämän aloittaminen melkein tyhjästä oli kova urakka siirtoväeltä. Toisaalta myös sijoituspaikkakuntien väellä oli edessä uuden opettelua ja sietämistä, kenellä enemmän kenellä vähemmän. Suomessa jotkut jopa varoittelivat, ettei pitäisi päästää itä- ja länsisuomalaisia sekaantumaan keskenään – mitähän siitäkin olisi tullut, jos näin olisi päässyt käymään.
Valtaosa suomalaisista puhui vielä oman maakunnan ja pitäjän murretta, joten jopa puhutun ymmärtämisessäkin saattoi alussa olla vaikeuksia puolin ja toisin.
Tosin Kaarlo Koukku kertoi, että kun samassa talossa asui sekä satakuntalaista että karjalaista väkeä, niin talon pikkutyttärellä kieliasiat olivat pian hoidossa.
”Sisareni oppi pian puhumaan karjalan murretta talon toisessa päässä, mutta murre vaihtui pirtin ovella satakuntalaiseksi, kun hän palasi toiseen päähän taloa.”
”Väkisin internoidut” jouduttiin palauttamaan
Evakuoitujen määrä Kiikassa vaihteli sotavuosina. Talvisodan jaloista pois lähteneillä oli ikävä kotiin, ja valtaosa palasi jatkosodan sytyttyä takaisin heti kun mahdollista. Myöhemmin jatkosodan aikana Kiikassa oli parhaimmillaan myös 90 inkeriläistä. Heistä osa saattoi pelastautua Ruotsiin, mutta suurin osa jouduttiin palauttamaan rauhansopimuksen nojalla Neuvostoliittoon, koska heidät oli naapurin mukaan ”internoitu väkisin Suomeen”. Koukulla olleista ei sen koommin kuultu.
Kiikkaan muutti siirtoväkeä useasta Karjalan pitäjästä. Talvisodan evakot olivat Kanneljärveltä ja Uudeltakirkolta sekä jatkosodan jälkeen muun muassa Uuraalta.
Viipurin läänin pyhäjärveläisiä tuli vuonna 1945, kun sijoituspaikkakunnat järjestyivät. Pyhäjärveläisistä taas huomattavan moni oli nimeltään Pärssinen.
”Meidän Jukka oli syntyessään 74. Pärssinen Kiikassa”, Pärssisen Eila muisti kertoa.
Kokouspaikalla tuli puheeksi erään etelän median edustajan (allekirjoittaneen) levittämä tieto, että Kiikka olisi maailman Pärssis-tiheintä aluetta. Vaikka Kiikassa ei Koukun Marjan laskujen mukaan asukaan enää kuin kahdeksan Pärssistä, se riittänee silti tiheysennätykseen, ainakin väkilukuun eli arviolta 2 000 kiikkalaiseen suhteutettuna. Tämä tekee Pärssisten määräksi Kiikassa 0,4 prosenttia väestöstä. Isoimmista Pärssis-kaupungeista ykkönen on Pori, joka jää 0,09 prosenttiin. Esimerkiksi Helsingissä pitäisi asua väkilukuun suhteutettuna parituhatta Pärssistä, jotta se yltäisi Kiikan lukemiin. Väestörekisterikeskuksen mukaan Pärssinen on nykyisenä tai entisenä sukunimenä yhteensä 1 385 ihmisellä Suomessa.
