Sukukirje 2013
Hyvä sukulainen!
Seitsemänkymmentä vuotta sitten vuonna 1943 Kaskiselässä elettiin sodan varjossa. Miehet olivat rintamalla, naiset ja nuoret hoitivat maanviljelystä apunaan joukko sotavankeja. Elämää silloin ja kolmen sadan vuoden ajalta aiemmin samassa maisemassa on kuvattu uudessa sukukirjassamme. Ensi kesänä sinulla on mahdollisuus lähteä katsomaan miltä Kaskiselässä nyt näyttää.
Sukumatka kesäkuussa Karjalan kannakselle
Sukuseura järjestää kolmipäiväisen sukumatkan ensi kesänä 14.-16. kesäkuuta. Yövymme Viipurista 24 kilometriä etelään sijaitsevassa Sovetskijssa (Johannes) hotelli Chaikassa. Ensimmäisenä matkapäivänä tutustumme Viipurin kaupunkiin, toisena matkapäivänä käymme Antrean kirkonmäellä, Vuoksenrannan kirkolla ja Kaskiselässä. Päivän aikana on mahdollisuus myös kotipaikkakäynteihin. Kolmantena matkapäivänä lähdemme Johanneksesta etelään Suomenlahden rantatietä Terijoelle. Matkan yhteydessä pidämme myös seuran vuosikokouksen. Varaa paikkasi ajoissa - hotellipaikkoja on 50 ensimmäiselle ilmoittautuneelle. Pyydä tarkempi matkaohjelma ja viisumihakemus Palaute sukuneuvostolle -sivun kautta.
Uusi sukukirja
Uusi sukukirjamme "Elias Jantusen suku Kaskiselästä" julkistettiin joulukuussa Asikkalassa seuran vuosikokouksen yhteydessä pidetyssä sukujuhlassa. Kirjan on toimittanut sukututkija Jarmo Paikkala. Kirjan artikkeliosuudessa taustoitetaan elinympäristöä, perinteisiä keskikannakselaisia elämäntapoja ja suvun historiaa Karjalan kannaksella Kaskiselän kylässä, joka kuului myöhemmin Vuoksenrannan pitäjään. Kirjassa on kaksikymmentä sukupolvea Jantusia: kuusi polvea ennen kantaisä Eliasta ja enimmillään neljätoista sukupolvea Eliaksen jälkeläisiä. Perhetauluja kirjassa on yli 2400 ja nimiä yli 12 900. Lisäksi kirja sisältää noin 120 valokuvaa ja karttaa. Uuteen kirjaa on otettu aiempaa laajemmin mukaan myös tyttärien jälkeläisiä. Kirjassa on 804 sivua. Jos et vielä omista uutta sukukirjaa, niin helpoiten saat sen tilaamalla näiden verkkosivujen kautta. Kirjan hinta on 72 euroa. Tilaukseen lisätään toimituskulut. Kirja on myös hyvä lahja kaikille, joilla sitä ei vielä ole.
Muut tuotteet
Sukuseuran nimikkopostimerkeissä on kuva-aiheena sukuvaakuna. Merkkejä on saatavissa 20 merkin arkkeina. Postimerkki on arvoltaan 1. luokan ikimerkki ja sitä voidaan käyttää postimaksuna tavallisissa postilähetyksissä (enimmäispaino 50 g). Arkin hinta on 29 euroa. Omalla postimerkillä varustettua postia on mukava saada ja lähettää! Vanhaa vuonna 1998 julkaistua sukukirjaamme ”Kaskiselän Jantuset” on myös edelleen saatavissa. Kirja sisältää artikkeleita ja tarinalaatikoita, joita ei ole julkaistu uudessa kirjassa. Tämän kirjan hinta on vain 30 euroa. Kipsistä sukuvaakunaa on myös saatavissa muutamia kappaleita hintaan 40 euroa. Myös näitä tuotteita voit tilata verkkosivuilta. Lähetykseen lisätään postikulut.
Jäsenmaksu 2013
Seuran jäsenmaksu tälle vuodelle on 15 euroa ja alle 15-vuotiailta 6 euroa. Suorittakaa jäsenmaksut seuran tilille lokakuun loppuun mennessä. Osoitemuutokset voi ilmoittaa Jäsentietojen muutos -lomakkeella.
Tavataan sukumatkalla kesäkuussa!
Sipoossa helmikuussa 2013
Seija Halme