Tervetuloa sukuseuramme sivuille!

Sukukokous Nastolassa vuonna 2002
Seuran rekisteröinnistä päättänyt kokousväki Nastolassa vuonna 2002

Berkan-suvun taustaa

Berkan-suvun kantaisä on Olavi (Olav) Olavinpoika, joka 1700-luvun puolivälissä palkattiin Viipurin maalaiskunnan Juustilan kartanon mailla sijainneeseen sahaan sahaajaksi. Hänen vanhempi veljensä Pekka (Peter) toimi tuolloin samalla sahalla sahaseppänä. Kaikki suvun jäsenet ovat Olavi-veljen jälkeläisiä. He ovat myös Olavin pojanpojan Samuelin (1799-1849) jälkeläisiä, sillä kaikki varhaisemmat sukuhaarat ovat nykytiedon mukaan sammuneet. Suku on asunut Viipurin maalaiskunnassa ja kaupungissa aina viime sotiin saakka.

Suvun ensimmäinen sukunimimerkintä löytyy 1746 henkikirjasta muodossa Berckman, 1800-luvulla kirjoitusasuksi vakiintui Berkan. Nykyisin suvussa on vain muutamia tämän nimen kantajia, koska vuonna 1929 enemmistö suvun jäsenistä "suomensi" nimen muotoihin Erkamo ja Erkama. Berkan-nimi on säilynyt vain vanhimmassa sukuhaarassa.

Sukuseuratoimintaa suvulla on ollut vuodesta 1948 lähtien, jolloin järjestettiin ensimmäinen sukukokous. Vuonna 2002 pidetyssä sukukokouksessa päätettiin rekisteröityä ja hakea samalla Karjalan liiton jäsenyyttä.

Ajankohtaista

Sukukokous 2013
Berkan-suku ry:n sukukokous pidetään 31.8-1.9 Liedossa ja Turussa.
» Lue lisää ja ilmoittaudu

» Kaikki tiedotteet