Lumivaara-Seuran tapahtumat



Lumivaarassa Jälleen

ke 18. joulukuuta 2019 13.20.00

Kesäkuun alussa oli taas aika istahtaa Kari Hynnisen luotsaamaan Pakkalan Liikenteen bussiin ja suunnata kohti Lumivaaraa Lumivaara-Seuran järjestämälle kotiseutumatkalle. Mukana oli 46 innokasta matkaajaa, joukossa paljon uusia ensikertalaisia sekä muutamia, joilla ei ole mitään siteitä Karjalaan; vain halu nähdä tuota rajantakaista, paljon puhuttua seutua. 
Ensi kertaa matkassa ollut: ”Ainahan tuon kahden kulttuurin välisen eron on jollain tasolla tiedostanut, mutta että se on noin suuri heti rajan toisella puolella. Pusikoituneet pellot ja huonokuntoiset talot sekä niiden pihapiirit – jokin sellainen ”hällä väliä” -tunnelma. Se kuitenkin yllätti. Toisaalta pienilläkin pihoilla on valtavasti kukkia ja joka paikassa kasvimaat ja hedelmäpuita.” Useamman matkan tehnytkin toki huomaa nuo seikat, mutta onko niin, että silmä tottuu. Sydän ei totu. Kylätiellä paarustavat mummot kasseineen ja pihoilla leikkivät lapset -  aina sitä miettii millainen on ollut heidän elämänsä ja mikä on heidän tulevaisuutensa.
Matkalainen: ” Ja sitten tämä majoituspaikkamme. Odotin pientä, vaatimatonta hotellia, joista aina Venäjän matkojen yhteydessä puhutaan, mutta täällä on kaikki mitä nyt voi kuvitella ja vähän enemmänkin. Ja keskellä ei mitään. Sitten tuossa vieressä tuo kylä. Tämä kontrasti...”


NIEMELÄNHOVISSA,
jota myös Laatokan Kartanoksi kutsutaan, me siis majoituimme ja vaikka olimme matkasta  nuutuneita, jaksoivat lähes kaikki osallistua alueen esittelykierrokselle. Hovin oma opas sekä tulkkimme Ludmila kertoivat kartanon perustajista Oskar ja Vera Nissisestä sekä heidän perheestään. Kartanolla on aikoinaan ollut suuri merkitys ympäröivälle alueelle. Sinne oli mm. perustettu koulu lähialueen lapsille; rakennus on edelleen pystyssä ja kunhan se saadaan remontoitua, pääsee myös sisälle tutustumaan. Hovi on ollut myös ns. mallitila, joka oli edelläkävija niin peltoviljelyn kuin karjanhoidonkin osalta. Sitä kautta ympäristön viljelijät saivat uusinta tietoa ja oppia omilla tiloillaan hyödynnettäväksi. Siellä toimi myös karjakkokoulu.
Alueelle on perustettu pieni museo vanhaan myllyrakennukseen. Nähtävillä on Hovin aikaisia huonekaluja ja muita esineitä sekä vanhoja valokuvia. Oppaamme kertoi myös entisen navetan kunnostuksesta nykyisiksi ravintola- ja kokoustiloiksi. Siellä on mm. keilaradat, biljardihuone ja runsaasti muita pelejä ajanvietteeksi.
Myös entinen päärakennus on tarkoitus kunnostaa museokäyttöön.
MATKALLA  LUMIVAARAAN
pysähdyimme perinteisesti Jaakkiman kirkolla laskemassa seppeleeen kaatuneiden muistomerkille.   Ihailimme uutta muistomerkkikokonaisuutta; aivan kuin se olisi nyt saanut rinnalleen puuttuvan palasen, jota se on aina odottanut. Kiertelimme kirkon raunioilla ja ympäristössä. Kirkon rappusilla istuskeli työmiehiä moottori- ja raivaussahoineen. Yksi heistä ymmärsi hiukan suomea ja hänen kanssaan pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että Husqvarna on sahoista paras! Jaakkiman Sanomista näimmekin kuvat, että siellä on tehty töitä muillakin koneilla ja tasaista on tullut.
Lumivaaraa kohti jatkaessamme saavutimme toisen suomalaisen bussin. Harviolaisethan siinä ajelivat. Sattuivat matkat samoille päiville.


LUMIVAARASSA
Kotiseutupäivä on tietysti koko matkan kohokohta. Se tärkein ja odotetuin hetki.
Aina kun aletaan lähestyä Kumolaa, aistii autossa tihentyvän tunnelman, kun tuttuja paikkoja ja taloja alkaa näkyä. Se myös kuuluu: tuolla!; ku mie kävin ensimäisen kerran...; meijän mummon paikka...; jne. Muokkalammin kohdalla kyydistä hyppäsivät Leena ja Eeva jatkaakseen kävellen äitinsä kotipaikalle Kankain Lessille. 
Monille on tullut tutuksi luotettava autokuski Leonid. Hänen talonsa kohdalla lähti Sirkka kyselemään kyytimiestä. Iloisesti siinä tervehdittiin ja aloitettiin keskustelu, vaikka ei yhteistä kieltä olekaan. Seurasimme auton ikkunoista miten Sirkka teki käsillään kirkkoa muistuttavan rakennelman, pyöritti käsiään kuin auton rattia ja huitoi kirkonmäkeä kohti. Leonid nyökkäili ja viittoi vaatteitaan sekä taloaan kohti. Harasoo; asia selvä! Hän tulee autoineen heti, kun on ensin vaihtanut vaatteet. 
Kirkon pihassa meitä odottivat jo Irinan varaamat autot ja sutjakasti saatiin väki niihin jaettua; osa lähti kävellen ja niin olivat kaikki matkalla kohti kotipaikkojaan. Neljän hengen porukka, jolla ei siellä omaa paikkaa ollut, lähti autolla kiertämään seutuja. He olivat käyneet mm. Ihalassa, Elisenvaarassa sekä tutustuneet Lahdenpohjaan. Kovasti oli ollut opettavainen ja silmiä avaava kokemus.
Illansuussa väki alkoi kerääntyä takaisin kaupalle, jossa useimmat piipahtivat ostoksilla tai muuten vain tutustumassa paikkaan. Autolla odotti Karin keittämä kahvi. Kova pulina kuului jo matkan päähän. Joillakin oli näytettävänään kotimäeltä kaivettu pistokas puutarhaan istutettavaksi ja kaikilla joka tapauksessa mukanaan repullinen uusia kokemuksia ja muistoja. Onnellisimpia olivat varmasti Pertti Valtonen sekä Matti Linna, jotka kumpikin tahoillaan viimeinkin löysivät sukunsa kotipaikan. Molemmilta se vaati useamman vuoden reissut. Sisukkuus palkittiin! 
Oikeaan paikkaan osuminen on joskus kovan takana, jos entisestä ei ole mitään jäljellä. Puiden ja pusikoiden kasvu vääristää maisemaa, tiet ja polut ovat kadonneet ja ympärillä on pelkkää risukkoa. Kaikki, jotka ovat noissa ryteiköissä rämpineet, osaavat iloita näistä toisten onnistumisen hetkistä.


Iltahartaus:
Keväisellä matkallaan Suomessa Karjalan kirkon piispa oli ehdottanut pidettäväksi yhteistä hartaustilaisuutta Lumivaaran kirkossa kuultuaan, että sinne on kesällä tulossa useampiakin kotiseutumatkailijoiden ryhmiä. Aikataulut osuivat yksiin Lumivaara-Seuran kanssa ja niinpä järjestimme iltahartauden. Meidän mukanamme oli Ylivieskan entinen kirkkoherra Timo Määttä, jonka äidin puoleiset sukujuuret ovat Ihalassa ja jonka isoisä on ollut rakentamassa Lumivaaran kirkkoa. Hän piti hartauden suomenkielisen osuuden ja koki sen hyvin vaikuttavana tilaisuutena. 
Varmasti me kaikki, jotka mukana olimme, koimme samoin. Monet sukulaisemme on siinä  kirkossa vihitty, kastettu tai siunattu tai ovat päässeet ripille ja nyt me jälkeläiset saimme istua siellä hetken hiljentymässä. Tilaisuuden aikana linnut sujahtelivat ikkuna-aukoista. Niiden lennosta nousi  mieleeni värssy: ”Kertokaa Karjalaan liitävät linnut, kumpuni kukilta kuiskaus tää, vaik muualla eloain jatkamaan jouduin, Karjalan sinehen sieluni jää.”
Hartauden venäjänkielisen osuuden piti Karjalan kirkon piispa Aleksandr Kuznetzov Sortavalasta. Häntä tulkkasi Oleg Mashtaller, joka on useille jo ennestään tuttu. Hartauspuheen lisäksi piispa kertoi meille Karjalan evankelis-luterilaisen kirkon aikeista Lumivaaran kirkon suhteen. Näistä suunnitelmista voi lukea Jaakkiman Sanomien kesäkuun numerosta.
Iltahartauden jälkeen Pirkko Raninen ja Teuvo Rapo laskivat seppeleen sankarivainajien muistomerkille ja veisasimme virren sekä lauloimme ”Karjalan kunnailla.” Lopuksi saimme siunauksen piispalta.
Päivän lopuksi:
Lumivaarasta palasimme Lahdenpohjaan, jossa meillä oli ruokailu Cafe Runduchokissa. Tämä on se pieni kahvila Hotelli Annikan vieressä, jonka ulkoterassilla monet ovat käyneet iltaa istumassa silloin, kun Annikassa vielä majoituttiin. Lievästä tilanahtaudesta huolimatta kahvila osoittautui yllättävän toimivaksi ruokapaikaksi; kauniisti katettu ja erittäin maistuva ruoka vievät meidät sinne ruokailemaan varmasti toistekin.
Niemelänhoviin palattuamme muutamat jaksoivat vielä lähteä katsomaan mäellä olevaa tsasounaa. Olemme ihailleet sitä vain ulkoa päin, mutta nyt pääsimme sisään asti. Kaunis ikonostaasi taidokkaine puuleikkauksineen, muut yksittäiset ikonit, voimakas uuden puun ja hento suitsukkeen tuoksu saivat meidät istumaan pitkän aikaa nauttimassa tuosta hetkestä hiljaa puhellen.

MITÄ MUUTA EHDITTIIN MATKAN AIKANA KOKEA?
Seuraavana päivänä lähes puolet matkalaisista lähti tutustumaan Valamoon. Valamo on aina yhtä vaikuttava. Monet harmittelivat ajan vähäisyyttä, kun pitää kiireellä rientää eteenpäin; katsottavaa ja koettavaa siellä kyllä riittäisi. Saarellahan on myös hotelli, joten sinne voi lähteä omatoimimatkalle pidemmäksikin aikaa. Silloin ehtii rauhassa tutustua koko Valamoon, joka käsittää pääsaaren lisäksi myös useita pienempiä saaria.
Viiden hengen porukka lähti venematkalle Laatokalle. Kari Orpana: ”Veneilimme ensin Pertti Arposen synnyinpaikalle Jyrinsaareen. Se oli ollut konduktööri Juho Tarkkosen kesäpaikka, jossa oli ollut sauna ja moottorivenekatos. Saaren rannassa tehtiin rituaali: jokainen paikallaolija otti votkanapsun ja loput kaadettiin Laatokkaan. Samalla reissulla käytiin myös Kylväjänsaaressa, jossa juotiin kahvit. Palattiin mantereelle ja lähdettiin autolla isäni kotitalolle Kokonniemen Liekkumäelle, jossa oli paikalla kesäasukas Olga Kozlova. Hän oli paikalla myös silloin, kun kävin siellä viimeksi n. 20 vuotta sitten. Juteltiin tulkin Irina Manshinan välityksellä. Talo on vielä ”hennosti” pystyssä eikä mitään oleellista ole tehty runsaaseen 70 vuoteen. Ympäristössä oli runsaasti ”ulkohuonekaluja.” Mukana olivat minun lisäkseni äidin puoleinen serkkuni Jorma Rimppi, hänen kaksi lastaan sekä Pertti Arponen.”
Loput reissaajat tutustuivat Sortavalaan. Siellä riittää katsottavaa kiinnostuksen kohteiden mukaan: muutamat kiipesivät Kuhavuoren laelle maisemia ihailemaan, toiset kävivät ortodoksikirkossa, yksi kävi tutustumassa Gogolinin puuveistosmuseoon ja jotkut shoppailivat mm. emalikattiloita. Kuulemma ruoka tulee parempaa, kun ne ostaa Sortavalasta! Kävimme kiertelemässä myös vanhalla luterilaisella hautausmaalla. Eräs ryhmä osui pieneen kauppahalliin, jonka lihanmyyntipisteessä riitti ihmeteltävää. Kuvamateriaalia ei saatu; tässä tapauksessa yksikin kuva olisi kertonut enemmän kuin mitkään sanat! 
Illansuussa kävimme syömässä Hotelli Bulevardissa, joka oli myös uusi tuttavuus. Se osoittautui viihtyisäksi ja hyväksi ruokapaikaksi, jota voi suositella kaikille Sortavalassa matkaileville.
Niemelänhoviin saavuttuamme huomasimme, että sinne oli tullut uusia matkailijoita ja nyt oikein kahdella helikopterilla! Siellähän on oma helikopterien laskeutumispaikka. Myös parkkipaikalla olleet autot kertoivat omaa kieltään. Ladoja ei näkynyt.
Paikalle olivat tulleet myös viime kesäisen filmiryhmän toimittajat Maria ja Lev. He olivat saaneet dokumentin lähes valmiiksi ja halusivat tulla esittämään sen ja kuulemaan meidän mielipiteemme. Pidimme siitä; mielestämme he olivat onnistuneet haastatteluissaan ja kuvauksissaan löytämään vastauksia siihen, miksi me yhä uudelleen näille matkoille lähdemme. He aikovat osallistua tällä dokumentilla joihinkin alan kilpailuihin Venäjällä. Vielä emme ole saaneet filmin nettiversiota tänne katseltavaksi, mutta kyllä se sieltä tulee. Oli todella mukava nähdä heitä jälleen ja he pyysivät kertomaan lämpimät terveisensä kaikille viime kesän matkalla olleille. 
Iltaiset makkaranpaistomme vetivät väkeä rannalle ja siellä soitto soi ja laulu raikui. Leo Jeulonen johti laulupuolta, Teuvo Rapo lauloi myös sekä soitti huuliharppua. Kyösti Niemellä oli mukanaan mandoliininsa. Ei ihme, että lähellä olevasta mökistäkin tulivat ulos kuuntelemaan. 
Kaiken kaikkiaan hieno matka. Toivottavasti ensi kesänä taas tavataan samoissa merkeissä. Kiitos kaikille mukana olleille.

Mervi Nieminen