Villa Salmela

karjalaisten kesäkoti palvelee taas 3.6 tiistaista sunnuntaihin!

Lue lisää

Äyräpää

 

Äyräpään kunta sijaitsi luonnonkauniilla alueella Keski-Kannaksella, Vuoksen virran ja Äyräpäänjärven tuntumassa. Naapureita olivat emäpitäjä Muolaa etelässä, Heinjoki lännessä, pohjoisessa Vuoksenranta ja idässä Vuoksela.

 

Äyräpään pitäjä perustettiin vuonna 1925, kun Muolaan ja Vuokselan pitäjien osista muodostettiin uusi kunta. Varsinaisesti kunnan toiminta alkoi vuonna 1926.

 

Äyräpäähän kuuluivat Pölläkkälän, Kaukilan, Rahkolan, Mälkölän, Paakkolan ja Vuosalmen kylät, jotka vielä keskenään jakaantuivat pienempiin kylän osiin.

 

Vuonna 1939 Äyräpään väkiluku oli noin 6200 henkeä ja kunnan pinta-ala oli yhteensä 206 neliökilometriä.

 

Äyräpään asukkaiden pääelinkeinona olivat maa-, metsä- ja karjatalous, mutta Pölläkkälän taajaväkisen yhdyskunnan asukkaat saivat elantonsa etupäässä sahateollisuudesta.

 

Sotien jälkeen äyräpääläiset asutettiin Lahden ympäristöön ja Pirkanmaalle, jossa äyräpääläinen perintö jatkuu edelleen.

 


 

Taistelu Äyräpään kirkonmäestä 2011­–2012

 

Kohti konfliktia

 

Äyräpään kirkonmäki oli, kuten kaikki tiedämme, ankarien taisteluiden näyttämönä niin talvi- kuin jatkosodassakin. Alueesta yritettiin pitää kiinni, kaikin keinoin, mutta uhrit olivat suuret. Kotiseudun menetyksen jälkeen kirkonmäki ja sen viereen syntynyt talvisodan sankarihautausmaa, joka 1941 muuttui kenttähautausmaaksi sekä hiukan kauempana sijainnut siviilihautausmaa säilyivät tärkeinä muistelupaikkoina kaikille kotiseutumatkaajille. Myös kaikki sotahistoriasta kiinnostuneet suomalaiset ovat vuosikymmenten kuluessa vierailleet lähes katkeamattomana virtana Äyräpään kirkonmäellä.

 

Vuosien aikana oltiin totuttu siihen, että kirkonmäki lepää luonnonrauhassa eikä sitä mikään häiritse. Lähialueelta puuttuu asutus miltei kokonaan, vain venäläiset lomailijat telttoineen ja hökkeleineen ovat Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kuuluneet kirkonmäen ja Lammasniemen maisemaan.  2000-luvun alussa mieliä järkyttäneen siviilihautausmaan kynnön ja metsityksen kanssa oli myös opittu vähitellen elämään. Sen vuoksi hämmennys oli suuri, kun elokuussa 2011 saatettiin todeta, että Äyräpään kirkonmäelle oltiin pystyttämässä aitaa, joka kulki kirkonraunion päältä ja aivan kenttähautausmaan reunoja viistäen.

 

 

”Neuvottelujen tie on meidän”

 

Pikaisen alkuselvittelyn jälkeen kävi ilmi, että pietarilainen yritys oli hankkinut suuren vuokra-alueen Vuoksen rannalta ja sen aikomuksena oli aloittaa lomakylän rakentaminen paikalle. Työt aloitettiin venäläiseen tapaan aidan pystytyksellä.

 

Äyräpään pitäjäseura ei jäänyt toimettoman seuraamaan tilannetta sivusta, sillä kirkonmäen ja sitä ympäröivän maa-alueen rauhoituksesta oli sovittu kirjallisesti jo vuonna 1995 Viipurin piirin kanssa. Lisäksi kenttähautausmaan rauhoituksen takasi Suomen ja Venäjä valtioiden vuonna 1992 solmima valtiosopimus – siitä osoituksena oli kirkonmäelle pystytetty Suomen valtion kookas muistopaasi. Valtiosopimus on korkein mahdollinen asiakirja, jonka kaksi valtiota keskenään allekirjoittaa.

 

Näihin tosiasioihin nojaten pitäjäseura perusti kolmen hengen toimikunnan, jonka tarkoituksena oli edetä asiassa matalalla profiililla. Taktiikaksi valittiin neuvottelujen tie ja vastakkainasettelun välttäminen. Asiasta tiedotettiin ja neuvoja pyydettiin niin Viipuri-keskukselta kuin Karjalan liitolta. Lopulta käännyttiin Suomen Ulkoasiainministeriön puoleen. Tavoitteena oli, että rakennushanke Äyräpäässä raukeaisi. Perusteena oli se, että alue oli ensinnäkin suomalaisen ymmärryksen mukaan rauhoitettu ja toisekseen alueelle oli haudattu suuret määrät suomalaisia ja venäläisiä sotilaita ja lomakylän rakentamista näiden hautojen päälle pidettiin vähintäänkin irvokkaana. Kolmantena syynä oli se, että toteutuessaan rakennushanke olisi käytännössä lopettanut kotiseutumatkat Äyräpään kirkonmäelle kokonaan, sillä vain erittäin pieni osa alueesta olisi jatkossa säilynyt vapaasti vierailtavissa. 

 

Venäläiset hakevat asemiaan

 

Pitäjäseuran toimikunta, johon kuuluivat puheenjohtaja Tarja Koivisto, varapuheenjohtaja Pertti Himanen sekä edellinen puheenjohtaja Hannu Takala aloitti työnsä heti syyskuussa 2011 pitämällä kaksi palaveria, joissa tiuhaan Äyräpäässä käyneet Esko Ryyppö ja Arto Vehkapuro raportoivat viimeisimmästä tilanteesta rakennushankkeen osalta.  Jo elokuussa oltiin kuitenkin otettu virallisesti yhteyttä Viipuri-keskukseen ja pyydetty tietoja rakennushankkeesta paikan päällä sekä kirjelmöity Karjalan liittoon ja pyydetty siltä tukea asian selvittelyssä. Karjalan liitto välitti tiedon sekä tasavallan presidentille että ulkoministerille.

 

Seuraavaksi Pitäjäseuran troikka osallistui 26.9. pitäjäseuran aloitteesta ja Viipuri-keskuksen toimesta järjestettyyn neuvotteluun Viipurissa, jossa tavattiin pietarilaisen rakennusliikkeen edustajat. Paikalla olivat myös Viipurin piirin ulkosuhteiden komitean puheenjohtaja Vladimir Vasiljev, osaston pääasiantuntija Inna Klimova sekä entisen Äyräpään alueen eli nykyisen Gontsharovon kunnan johtaja Andrei Simonov. Kokouksessa kävi selväksi, että lomakylän rakennushankeen johtaja ei ollut täysin rehellinen esiintymisessään, vaan antoi itsestään pikemminkin epäluotettavan ja sutkin vaikutelman. Kuitenkin rakennusliike oli onnistunut saamaan viralliset tai ainakin virallisilta vaikuttavat luvat hankkeelleen Pietarin luonnonvarakomiteasta. Sekä Simonov että Vasiljev pitivät rakennusliikkeen aikeita mahdottomina – molemmat ymmärsivät Äyräpään kirkonmäen ainutlaatuisuuden ja hautausmaita koskevan rauhoituksen kunnioittamisen tärkeyden – he tavallaan asettuivat pitäjäseuran kanssa samalle puolelle. Asia vaati kuitenkin virallista selvittelyä Venäjällä. Viipurin kaupungin hallinto ottikin tehtäväkseen rakennusliikkeen lupien selvittämisen.

 

 

Pitäjäseuran aktiivinen uuvutustaistelu jatkuu

 

Seuraavaksi Viipurin aluehallinnon ja rakennuttajan kanssa järjestettiin lokakuun lopussa katselmus Äyräpäässä, jossa Takala esitti pitäjäseuran vaatimukset lomakylän aidan purkamisesta rakennuttajalle. Paikan päällä jouduttiin toteamaan, että aidan rakentaminen kirkonmäellä jatkui. Rakennusliikkeen edustaja esitteli lisäksi suunnitelmiaan kattaa kirkonraunio lasisella tilataideteoksella ja pystyttää ortodoksitsasouna kirkonmäen läheisyyteen.  Molemmat uudet hankkeet järkyttivät entisestään pitäjäseuraa ja vakuuttivat miten tärkeää on toimia tilanteen rauhoittamiseksi entistäkin päättäväisemmin ja aktiivisemmin.

 

Marraskuussa Takala matkusti Pietariin ja tapasi siellä Suomen pääkonsuli Olli Perheentuvan 7.11. ja teki seuraavana päivänä konsuli Kristiina Häikiön sekä rakennusliikkeen sihteerin kanssa katselmuksen Äyräpäähän. Tuolloin saatettiin todeta, että se osa aitaa, joka oli vaadittu purettavaksi, oli myös purettu, mutta työt sekä aidan että vartijan mökin rakentamiseksi jatkuivat toisaalla.  Sihteeri esitteli edelleen tsasouna- ja taideteossuunnitelmia, joita sekä Häikiö että Takala yrittivät vakuutella alueelle vieraiksi ilmiöiksi. Kuitenkin vaikutti siltä, että rakennuttaja oli tuossa vaiheessa halukas kompromissiin pitäjäseuran kanssa ja Suomen Ulkoasiainministeriön mukaantulo rakennushankkeen seurantaan oli selvästi pelästyttänyt heidät. Yllätys olikin suuri, kun marraskuussa Ryyppö ja Vehkapuro raportoivat, että rakennusliike on kaivanut  viemäriojan Lammasniemeen vievän tien varteen, ja itse asiassa siis kenttähautausmaan poikki.

 

Talven ja kevään 2012 aikana pitäjäseuran jäsenet vierailivat useaan otteeseen Äyräpäässä seuraamassa rakennushankkeen etenemistä, ja Takala oli säännöllisessä sähköpostikirjeenvaihdossa konsuli Häikiön kanssa. Samaan aikaan jouduttiin toteamaan, että rakennusliikkeen luvat hankkeelle olivat aidot. Lupien myöntämiseen oli vaikuttanut se, että sankarihautausmaita, vaikka ne olivat valtiosopimuksella suojellut, ei oltu riittävän tarkasti viety Venäjällä minkäänlaisiin virallisiin karttoihin tai asiakirjoihin. Tilanne vaikutti jokseenkin uskomattomalta, minkä seurauksena Pitäjäseura, Viipuri-keskuksen Galina Pronin  ja Karjalan liiton Mervi Piipponen järjestivätkin maaliskuussa Helsingissä Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen kanssa neuvottelun, jossa keskusteltiin siitä, miten sotilashautausmaat saataisiin Venäjällä merkittyä tarvittaviin rekistereihin. Koivisto ja Takala toivat tapaamisessa julki huolensa Äyräpään tilanteesta. Vaalimisyhdistyksen Pekka Pitkänen ja Pertti Suominen lupasivat ottaa asian esille heinäkuussa Moskovassa, missä heillä tulisi olemaan neuvottelu vastinjärjestönsä kanssa.

 

Keväällä alkoi myös kirkonmäen, sankarihautausmaan sekä siviilihautausmaan raivaustalkoiden sekä Äyräpäässä pidettävän pitäjäjuhlan konkreettinen suunnittelu Tarja Koiviston johdolla. Maaliskuussa Äyräpäähän tehtiin jälleen virallinen katselmus, minkä jälkeen Viipurissa pidettiin Vasiljevin, Simonovin Takalan ja Viipuri-keskuksen Alla Matvienkon sekä Tatjana Shumilinan kesken neuvottelu ja tilannekatsaus. Talkoisiin ja pitäjäjuhlaan kutsuttiin alueen nykyinen kunnanjohtaja, Viipurin piirihallinnon edustajat sekä edustajat Suomen Pietarin pääkonsulaatista. Toukokuussa Takala vieraili vielä kahteen otteeseen Pietarissa Suomen pääkonsulaatissa ja neuvotteli konsuli Häikiön kanssa tilanteesta ja miten se olisi hoidettavissa.

 

Keväällä Äyräpään tilanne oli tullut jo laajempaan tietoisuuteen Venäjällä. Venäjän valtiollisen TV-yhtiön Pietarin toimitus oli Viipuri-keskuksen kautta yhteydessä pitäjäseuraan aikomuksenaan tehdä uutinen kevään talkoiden aikana ja toimittaja Anders Mård ilmoitti tulevansa tekemään jutun YLEn ruotsinkielisiin uutisiin pitäjäjuhlastamme. Myös Helsingin Sanomat oli saanut tapahtuneesta vinkin Venäjältä ja toimittaja Juhani Saarinen teki asiasta lehtijutun 11.4.2012. Seuraavaan päivänä Ilta-Sanomat haastatteli pitäjäseuran edustajia, minkä jälkeen asiasta Perussuomalaisten kansanedustaja Juha-Matti Saarakkala teki kirjallisen kysymyksen  Suomen eduskunnassa ulkoministeri Tuomiojalle. Pitäjäseuran tarkoituksena oli alusta lähtien edetä asiassa mahdollisimman matalalla profiililla, välttää asian julkistamista ja sitä kautta mahdollista konfliktia rakennuttajan kanssa, kuten alussa todettiin.  Kun toimittajat aikoivat asiasta kuitenkin uutiset tehdä, päätettiin pitäjäseuran toimikunnan lyhyiden puhelinkeskustelujen jälkeen parempana antaa asiasta haastattelut, jolloin voitiin myös taata se, että uutisten tosiasiat tulisivat olemaan kohdallaan. Eduskuntakysymyksen jälkeen Suomen Pietarin pääkonsulaatti joutui auttamaan ulkoministeriä vastauksessa ja hankkimaan taustatietoja asiasta vielä kerran pitäjäseuran edustajilta.

 

 

Rintama murtuu – pitäjäseura kestää

 

Viimeistään asian noustua julkisuuteen niin Venäjällä kuin Suomessakin ja maiden ulkoasianhallinnon edustajien otettua keskinäisissä neuvotteluissaan Äyräpäässä syntyneen valtiosopimusta loukanneen tilanteen neuvottelupöydälle, joutui rakennuttaja kovan paineen alle. Hän tapasi konsuli Häikiön raivaustalkoiden aikana Äyräpäässä yrittäen vielä saada Suomen valtiolta tukea hankkeelleen, mutta joutui pettymään. Laaja suomalainen ja venäläinen lehdistö tutustui paikan päällä pitäjäseuran talkoisiin. Venäjän NTV-kanavan uutinen Äyräpään tapahtumista oli otsikoitu ”Bisnestä luiden päällä” ja se näytettiin TV:ssä 3.5.2012.

 

Toukokuun lopussa vietettiin Äyräpäässä pitäjäjuhla, jossa oli paikalla edustus Suomen pääkonsulaatista, Viipurin piirin hallinnosta ja paikallisesta Gontsharovon kunnasta. Äyräpään pitäjäseuran ja Gontsharovon kunnan välille solmittiin tilaisuudessa yhteistyösopimus. Juhlapuheessa saatettiinkin todeta, että Äyräpään kirkonmäkeä uhkaava rakennushanke oli saanut aikaan myös jotain hyvää: Äyräpään entiset ja nykyiset asukkaat olivat löytäneet toisensa ja molemmat halusivat suojella aluetta ja sen suomalaista historiaa rakennushankkeilta.

 

Pitäjäjuhlaa seuranneella viikolla tapahtui lopullinen käänne. Viipurin piirin varajohtaja Svetlana Nerushai ilmoitti Suomen pääkonsuli Olli Perheentuvalle, että venäläisen yrityksen rakennushanke Äyräpäässä on lopetettu siltä osin, mikä koskee kirkonmäkeä välittömine ympäristöineen.  Karjalan liiton kesäjuhlien aikaan asiaa koskevan Ulkoasianministeriön muistion sisällöstä saatettiin uutisoida sekä pitäjäseuran että Karjalan liiton jäsenistölle. Taistelu Äyräpään kirkonmäestä päättyi pitäjäseuran täydelliseen torjuntavoittoon ilman omia uhreja!

 

Taistelun tauottua

 

Elokuussa 2012 Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja sen venäläinen vastinjärjestö Vojennyje Memorial kiersivät Kannaksen kenttähautausmaat läpi ja merkitsivät ne virallisiin asiakirjoihin. Äyräpäässä toimitusta olivat seuraamassa Esko Ryyppö, Arto Vehkapuro ja Jalo Turunen. Keväällä raivaustalkoiden yhteydessä pitäjäseura oli mitannut  sankari-/kenttähautausmaan uudelleen mastoon hiukan aikaisempaa suurempana. Vanhoista arkistolähteistä saatettiin todeta, että hautausmaa olisi ulottunut muutamia metrejä pidemmälle Vuoksen suuntaan kuin se 1990-luvulla oli maastoon merkitty.

 

Tulevaisuudessa on mahdollista aloittaa koko Äyräpään sankarihautausmaan (hautausmaa muuttui kenttähautausmaaksi, kun siihen haudattiin 1941 talvisodassa taistelukentälle jääneitä hautaamattomia ja myös muualla kuin Äyräpäässä syntyneitä sankarivainajia) kunnostustyöt yhdessä venäläisten kanssa. Vain kirkonmäen edustalla ollut sankarihautausmaan osa on ollut hoidettuna, mutta Lammasniemeen vievän hiekkatien toisella puolella ollut alue, jossa sitä paitsi kaikki vainajat sijaitsevat, on ollut hoitamatonta ja muun muassa venäläisen rakennusliikkeen työmiesten jäljiltä raiskiona. Myös siviilihautausmaan hoidosta on syytä tehdä uudet suunnitelmat sen kasvaessa vähitellen umpeen metsän istutuksen jäljiltä. Kaikista suunnitelmista on jatkossa helppo neuvotella alueen nykyisen kunnanjohtajan sekä Viipurin piirin edustajien kanssa. Olimmehan kaikki yhdessä kaatamassa venäläisen rakennusliikkeen hanketta.

 

 

Jälkisanat

 

Tämä raportti on kirjoitettu Pietarissa 25.1. 2013. Eilen päättyi Suomen pääkonsulaatin järjestämä seminaari, jonka  aiheena oli suomalaisten sotilashautausmaiden suojelu luovutetulla alueella. Yhtenä alustuksen aiheena oli Äyräpään pitäjäseuran kokemukset hautausmaan suojelusta ja sopimusten pitävyydestä.

 

Tällä hetkellä on aihetta uskoa, että niin Äyräpäässä kuin muuallakin Karjalassa olevat sotilashautausmaat pysyvät rakentamisen ulkopuolella. Suomen ja Venäjän ministeriöt ovat erittäin tietoisia siitä, että suomalainen kulttuuriperintö Venäjällä on lailla suojeltu ja tarvittaessa laiminlyönnit tulevat molempien maiden edustajien tietoon ja jäljet heidän selvitettävikseen. Edelleen molempien maiden sotavainajien muiston vaalimisyhdistykset ovat nyt merkinneet hautausmaat maastoon ja myöhemmin ne merkitään Venäjällä rekistereihin. 

 

Koko selkkauksen  opetus on siis se, että Äyräpäässä olevan suomalaisen kulttuuriperinnön ja hautausmaiden suojelu on meidän äyräpääläisten ja Äyräpään pitäjäseuran vastuulla. Mikään muu taho tai yhdistys ei etujamme valvo eikä toimiin ryhdy oma-aloitteisesti. Tässä pitäjäseura osoitti suoraselkäistä toimintaa. Mottona alusta lähtien oli, että rakennusliike oli rikkonut voimassaolevia sopimuksia ja suomalaisilla oli moraalinen oikeus vaatia tilanteeseen muutosta. On jokseenkin uskomatonta, että vetoaminen venäläisten oikeustajuun lopulta ratkaisi asian meidän voitoksemme. 

 

Kiitokset

 

Rakennushankkeen raukeamisesta kiitos kuuluu ennen kaikkea Suomen ulkoministeriölle ja Pietarin pääkonsulaatille ja siellä erityisesti konsuli Kristiina Häikiölle, joka teki yhteensä kolme matkaa Äyräpäähän ja ymmärsi äyräpääläisten huolen asiassa sekä lopulta valvoi, että Suomen ja Venäjän valtiosopimusta tullaan tältäkin osin noudattamaan. Viipuri-keskuksen Galina Pronin, Tatjana Shumilina ja Alla Matvienko olivat asiassa suurena apuna.  He tiesivät miten venäläisten kanssa tulee toimia ja pystyivät paikan päällä hoitamaan asioita ja suhteita. Lisäksi Viipuri-keskuksella oli omakohtaisia kokemuksia hautausmaiden hoidosta Karjalassa. Myös  Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen Pekka Pitkänen , Pertti Suominen ja Markku Kiikka ottivat asian omakseen ja lopulta hoitivat neuvottelut ja katselmuksen Äyräpäähänkin, minkä turvin sankarihautausmaa on nyt rajattu. Myös Karjalan liiton yhteydenotot tasavallan presidenttiin toivat asian valtiojohdon tietoon. Eduskunnassa asian otti keskusteluun ja ulkoministeriltä kirjallista vastausta syntyneeseen tilanteeseen keväällä 2012 vaati kuitenkin sellaisen puolueen edustaja, jolla ei ole edustajia Karjalan liiton johdossa!

 

 

Hannu Takala, dosentti

Äyräpään pitäjäseura, varapj.

 

PS. Lopuksi muistutuksena kaikille: ilman pitäjäseuran toimia ja edellä kuvattua tapahtumasarjaa venäläiset lomailijat saunoisivat tulevana kesänä Äyräpään kirkonraunioilla ja muidenkin luovutetun Karjalan suomalaisten sankarihautausmaiden häpäisy jatkuisi edelleen.

Jäsenmaksu 2018

Kivennapaseuran jäsenmaksu on 38 €/vuosi (sisältää Kivennapaseuran jäsenmaksun 18€ ja Karjalan liiton jäsenmaksun 20€)

Yhteystiedot 2018

Hallituksen puheenjohtaja Seppo Komonen p. 040 019 1235 seppo.t.komonen@gmail.com Hallituksen varapuheenjohtaja Jyrki Warvas p. 040 568 6314 jyrki.warvas@dnainternet.net Sihteeri Ebba Penttilä p. 040 823 2016 ebba.penttila@gmail.com Suvannon Seutu lehti Vuokselan osalta yhteyshenkilö 1.1.2018 alkaen Seppo Komonen Kompiontie 43 a 51200 Kangasniemi seppo.t.komonen@gmail.com p. 040 019 1235

Ota rohkeasti yhteyttä meihin!

Tule mukaan, kysy lisää! Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita jäseniksimme!