Karjalaseurojen Satakunnan piirin syyskokous 20.10.2011

20.10.2011 00:00

Karjalaseurojen Satakunnan piirin syyskokous pidettiin 20.10.2011 klo 18.00 alkaen Huittisissa Toripuodin kahviossa. Paikalla oli edustettuna piirin 26 seurasta vain 12, joista valtuutettuja kokousedustajia oli yhteensä 20 henkilöä ja muita jäsenseurojen jäseniä kuusi (6) henkilöä, joten kokoukseen osallistui yhteensä 26 henkilöä.

Kokouksen aluksi Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen luovutti puheenvuoron Huittisten Karjalaseuran puheenjohtajalle Heikki Kiiskille, joka toivotti omasta ja seuransa puolesta kokouksen osanottajat tervetulleiksi Huittisiin.

1. Piirin puheenjohtajan avaussanat

Syyskokousta isännöivän seuran puheenjohtajan puheenvuoron jälkeen piirin puheenjohtaja kertoi muutamin sanoin kuluneen vuoden tähän mennessä tärkeimpiä tapahtumia.

Karjalan Liiton liittokokous pidettiin keväällä 2011, joten nyt ollaan alkaneen liittokokouskauden alkutaipaleella. Liittokokouksen vahvistama strategia ohjaa piirin ja erityisesti seurojen toimintaa seuraavan vajaan kolmen vuoden ajan. Strategia sisältää liiton arvot (karjalaisuus, yhteisöllisyys ja elämänmyönteisyys), joista piirin puheenjohtaja korosti yhteisöllisyyttä, mistä on johdettavissa myös tärkeäksi koettu yhteistyö naapuriseurojen kanssa. Kaiken kaikkiaan liittokokouksen päätösten voidaan sanoa selkiyttäneen toimintaa.

Karjalan Liitto on tällä hetkellä velaton yhteisö. Liitolla oli pahimmillaan velkaa 12 miljoonaa markkaa (n. 2 miljoonaa euroa). Tällä hetkellä liiton tulorahoitus on kuitenkin niukka, mikä vaikuttaa erityisesti liiton toimiston kykyyn palvella seuroja. Toimiston henkilöstömäärä on vähäinen verrattuna kentän laajuuteen.

Piirin sihteeri on vaihtunut. KIITOS Kullervo Huppuselle piirin hyväksi tehdystä työstä. Piirin kotisivut on uusittu, koska sopimus edellisen palveluntuottajan kanssa meni umpeen eikä sitä enää voitu uusia. Kotisivujen ohella sähköpostin käyttö tiedottamisessa on lisääntynyt.

Farmari 2011 maatalousnäyttelyyn osallistuminen näytteilleasettajana oli piirille ja myös Karjalan Liitolle tärkeä pilottihanke. Tässä korostui juuri yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen periaate. Mukana olivat Karjalan Liitto, Karjalaseurojen Satakunnan piiri ja yksittäiset seurat. Hanke oli onnistunut ja antoi uskoa tulevaisuuteen. Karjalaisuus tuntui kiinnostavan näyttelyvieraita monella tavalla. Kansallispukuisten näytteilleasettajien kanssa monet halusivat yhteiseen valokuvaan ja yli 700 vierasta vastasi näyttelyosastolla kirjalliseen kyselyyn. Vastanneista n. 20 henkilöä halusi liittyä paikkakuntiensa Karjala-seuroihin jne.

Takaiskuna piirin toiminnassa oli järjestettäväksi suunnitellun ja huolella valmistellun lasten ja nuorten leirin peruuntuminen osanottajapulan vuoksi. Rahan ja järjestäjäresurssien puutteesta ei siis ollut kysymys. Epäonnistuminen ei ollut myöskään lasten syytä, vaan aikuisten. Oliko tiedottamisessa vika vai mikä johti edellä mainittuun lopputulokseen? Ensi vuonna yritetään kuitenkin uudelleen.

Tänä vuonna on vielä edessä piirin järjestämisvastuulla oleva Karjalan Liiton valtakunnallinen Talvisodan alkamisen muistotilaisuus, jonne piirin puheenjohtaja toivoi edustusta kaikista piirin seuroista. Jo nyt on tiedossa, että tilaisuuteen on tulossa osanottajia eri puolilta Suomea. Karjalan Liitto on tiedustellut mm. arkkipiispa Leo mahdollisuutta osallistua tilaisuuteen. Tämänkin tilaisuuden tarkoituksena on valmentautua vuoden 2013 Karjalaisten kesäjuhlien järjestämiseen. Em. tilaisuuden lisäksi kuluvan syksynä järjestettäviin tilaisuuksiin kuuluu piirin pikkujoulu, jonka järjestävät yhteistyössä Ulvilan Karjalaseura ja piirin naisjaosto.

2. Kokouksen toimihenkilöt

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Lehtinen Huittisten Karjalaseurasta ja pöytäkirjanpitäjäksi piirin sihteeri Raimo Hannukainen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tuomo Hinkkanen (Kauvatsan Karjalaiset ry) ja Anneli Lötjönen (Yyterin Karjalaseura ry). Pöytäkirjan tarkastajat valittiin toimimaan tarvittaessa myös äänten laskijoina.

3. Kokouksen päätösvaltaisuus ja työjärjestys

Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

4. Kokouksen päätökset ja toimihenkilövalinnat vuodelle 2012

Piirin jäsenmaksuksi päätettiin 1 €/jäsen.

Hallituksen laatimat esitykset sekä piirin toimintasuunnitelmaksi että tulo- ja menoarvioksi vuodelle 2012 esitteli piirin sihteeri Raimo Hannukainen.

Toimintasuunnitelmasta käydyn keskusten aloitti Hiitolan Pitäjäseuran valtuutettu edustaja Jouko Hämäläinen toteamalla, että toimintasuunnitelman kohdissa 4. ja 5.1 mainittuihin vuoden 2013 Karjalaisten kesäjuhlien yhteistyökumppaneihin pitää lisätä Karjalan Liiton lisäksi Karjalainen Nuorisoliitto.

Jouko Hämäläisen tekemää, Karjalaista Nuorisoliittoa koskevaa lisäysesitystä lukuun ottamatta, ei keskustelussa tehty muutosesityksiä hallituksen laatimiin esityksiin toimintasuunnitelmaksi ja tulo- ja menoarvioksi. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin Jouko Hämäläisen tekemällä lisäysesityksellä korjattuna.

Tulo- ja menoarvio hyväksyttiin esitetyssä muodossa.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jouko Hämäläinen (Hiitolan Pitäjäseura ry) javarapuheenjohtajaksi Pekka Salonen (Vammalan Karjalaseura ry). Valinnat olivat yksimielisiä.

Erovuorossa olivat hallituksen jäsenet Marja Koukku (Äetsän Karjalaseura ry), Kullervo Matikainen (Eurajoen Karjalaseura ry), Virpi Nikkonen (Luvian Karjalaseura ry) ja Milja Peltomaa (Hiitolan Pitäjäseura ry). Erovuoroisista hallituksen jäsenistä valittiin uudelleen Virpi Nikkonen. Muiksi jäseniksi valittiin Tuomo Hinkkanen (Kauvatsan Karjalaiset ry), Brita-Helena Railola (Porin Karjala-Seura ry) ja Jukka Junnola (Yyterin Karjalaseura ry). Valinnat olivat yksimielisiä.

Hallitukseen kuuluvat lisäksi vuosiksi 2010–2012 valitut neljä (4) jäsentä ja vuosiksi 2011–2013 valitut neljaä (4) jäsentä, jotka eivät olleet erovuorossa. Näistä vuosiksi 2010 – 2012 valittu jäsen Tapani Liski (Porin Karjala-Seura ry) oli ilmoittanut eroavansa hallituksen jäsenyydestä. Tapani Liskin tilalle vuodeksi 2012 valittiin yksimielisesti Ville Vimpari (Porin Karjala-Seura ry).

Toiminnantarkastajiksi valittiin Reino Äikiä (Huittisten Karjalaseura ry) ja Pekka Lehtinen (Huittisten Karjalaseura ry). Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Ritva Heikkilä (Vammalan Karjalaseura ry) ja Irja Kärki (Vammalan Karjalaseura ry). Valinnat olivat yksimielisiä.

Hallituksen esityksen mukaisesti piirille valittiin seuraavat toimikunnat: naistoimikunta, tulevaisuustoimikunta, liikuntatoimikunta, nuorisotoimikunta ja hengellinen toimikunta. Lisäksi päätettiin, että hallitus voi tarvittaessa perustaa tilapäisiä toimikuntia tiettyjä tarkoituksia varten (esim. Karjalaiset kesäjuhlat 2013).

Kokous päätti myös, että hallitus valitsee toimikuntiin omat edustajansa ja kutsuu jäsenseurojen esityksestä henkilöt eri toimikuntiin tai nimeää jäsenet tarvittaessa itse. Toimikunnat valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan.

5. Piirin edustajat Karjalan Liiton luottamuselimissä

Kokouksessa todettiin, että Satakunnan piirillä ei ole v. 2012 paikkoja Karjalan Liiton jaostoissa eikä toimikunnissa.

Hallituksen tiedonantona todettiin kuitenkin, että

  • Karjalan Liiton liittokokous on valinnut liittovaltuuston jäseneksi Jouko Hämäläisen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Raimo Hannukaisen sekä Pekka Salosen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Yrjö S Kaasalaisen toimikaudeksi 2011–2013.
  • Piirin naistoimikunnan puheenjohtaja on Karjalan Liiton sääntöjen mukaan liiton naistoimikunnan jäsen.

Kokouksessa päätettiin, että mikäli liiton hallintoelimissä avautuu piirille luottamushenkilöpaikkoja, hallitus esittää viivytyksettä Karjalan Liitolle piirin edustajia avautuneisiin tehtäviin.

6. Palkitsemiset

Puheenjohtajat yhteiskuvassa ennen palkintojen jaon alkamista, vasemmalta lukien piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen, piirin varapuheenjohtaja Pekka Salonen ja kokouksen puheenjohtajana toiminut Huittisten Karjalaseuran Pekka Lehtinen.

Vuoden 2010 Karjalaseurojen Satakunnan piiri ry:n jäsenseurojen välisen toimintakilpailun voitti Hiitolan Pitäjäseura ry, jolle luovutettiin vuodeksi kilpailun kiertopalkinto. Kilpailun tulos määräytyi Karjalan Liiton toimintapisteiden perusteella (Hiitolan Pitäjäseura saavutti 4118 pistettä).

Piirin puheenjohtajisto valitsi puheenjohtajien maljan saajaksi Huittisten Karjalaseura ry:n ja luovutti seuralle kiertopalkinnon. Kiertopalkinto myönnetään vuosittain merkittävää työtä karjalaisen kulttuurin edistämiseksi tehneelle yhdistykselle (vast.)

Hallitus tiedotti, että tavanomaisesti syyskokouksessa myönnetty palkinto menestyksekkäästä porsasarvausten myynnistä luovutetaan kevätkokouksessa.