Karjalan Liiton Pohjolan piiri ry

Vuosi 2009

Raahen syyskokouksen kuulumisia – puheenjohtaja vaihtuu

Piirin syyskokous pidettiin tällä kertaa piirin länsi-etelä laidalla Raahessa, Hotelli-Ravintola Raahen-Hovissa marraskuun 7. päivänä. Kokoukseen oli saapunut seuroista ilahduttavan paljon väkeä, yli kolmekymmentä. Mukana oli myös Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg. Raahen kokous oli hänelle 11. piirikierros.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Raahen apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela, joka aluksi kertoi Raahen kaupungin kuulumisia kokousväelle. Raahe tunnetaan menneisyydestään sotakaupunkina, siellä on myös Pohjoismaiden suurin terästehdas. Raahe on myös urheilu- ja koulukaupunki. Raahen satama on Pohjois-Suomen suurin, satamassa käy vuosittain yli 700 laivaa. Palvelut ovat kehittyneet huimasti ja väestön ikärakenne on hyvä. Syntyvyys on suurempi kuin kuolleisuus.


Syyskokous

Piirin puheenjohtaja toivotti kokousväen tervetulleeksi todeten, että kuluvan vuoden toiminta on sujunut suunnitelmien mukaan. Kokouksen puhetta johti apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela ja sihteerinä toimi Martta Rautio.

Vuoden 2010 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin. Kevätkokous ja kyykkäkilpailut pidetään Vihannissa, piirakkakilpailut Paavolassa ja syyskokous Muhoksella. Seuroilta oli pyydetty ehdotuksia syystapahtuman järjestämiseksi, mutta sen tarkempi suunnittelu jätettiin hallituksen tehtäväksi. Muutoin edetään Karjalan Liiton 70-juhlavuoden teeman mukaisesti.


Puheenjohtaja vaihtuu

Puheenjohtaja Seija Veikkolainen on ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä piirin puheenjohtajan tehtävään. Syyskokous valitsi yksimielisesti uudeksi puheenjohtajaksi Ahti Pyörnilän Oulun Karjalaseurasta. Sekä nykyisen että uuden puheenjohtajan juuret löytyvät Suistamolta. Eläkkeelle Pyörnilä siirtyi Oulun yliopiston eläinfysiologian lehtorin virasta ja on toiminut mm. Pohjois-Pohjanmaan Luonnonsuojelupiirin ja Suomi-Unkari-seuran toiminnassa sekä kuorotoiminnassa. Hänellä on myös muita luottamustehtäviä. Kuvassa Seija Veikkolainen ojentaa uudelle puheenjohtajalle Karjalan Liiton sydänkynttilän ja toivottaa onnea uuteen tehtävään.

Varapuheenjohtajana jatkaa edelleen Lauri Utunen Vihannista.


Hallitus 2010

Ylä-Lappi, Koillis-Lappi, Lappi alue: Antti Jaakonsaari, varaj. Tarja Ylitapio 
Kemin alue: Eero Knuuti, varajäsen Kyösti Karhu 
Muhos, Utajärvi alue: Irja Merilä, varajäsen Aila Lankinen 
Ylivieska, Vihanti alue: Leena Huhtakangas, varajäsen Mikael Levonen 
Oulun alue I: Liisa Karppinen, varajäsen Leena Leskelä 
Oulun alue II: Martta Rautio, varajäsen Erkki Jaatinen. 
Raahe, Paavola alue: Liisa Hiltunen, varajäsen Anja Asunmaa 
Kajaani-Paltamo, Sotkamo alue: Laura Jokinen, varajäsen Pirjo Heikkinen 
Haapavesi, Nivala alue: Jarmo Pylkkönen, varajäsen Riitta Viitakangas

Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin edelleen Pirkko Tero ja Paavo Karjalainen sekä varalle Aune Saarela ja Kari Vasko.


Piirikierros

Kokouksen jälkeen Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg kertoi kokousväelle ensi vuonna vietettävän Karjalan Liiton 70-juhlavuoden tapahtumista, seminaarista, kiertävästä digitaalisesta näyttelystä, joka tulee kiertoon piireille syksyllä 2010. Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy Karjalan Liiton historia ja juhla- lehti sekä erilaista tiedotus- ja mainosmateriaalia.

Erityisen iloisia Karjalan Liitossa ollaan uusien jäsenien liittymisestä Karjalan Liittoon. Vuoden alusta on jo tullut reilusti yli 2600 uutta jäsentä. Hallenbergin viesti seuroille oli, että vaikka joka paikkaan ei uusia jäseniä saadakaan, toiminta on hyvä tehdä sellaiseksi, että se on kivaa. Karjalaisuus on tärkeää siirtää jälkipolville.

Karjalaisuus on iloa ja yhdessä oloa
-ilo ja kiinnostus karjalaisuuteen yhdistää. 
-nyt kiinnostaa käsityöt ja kulttuurihistoria, 
karjalan kieli, murteet ja uskonnot. 
(KL:n kalvo)

Nykyiselle puheenjohtaja Seija Veikkolaiselle ojennettiin kukat ja piirin standaari. Toiminnanjohtaja Hallenberg painotti eroavalle puheenjohtajalle, että vaikka tehtävä siirtyy toisiin käsiin, toiminnasta ei saa jättäytyä syrjään. Seija Veikkolainen puolestaan kiitti huomionosoituksista ja seurojen edustajia ilahduttavasta aktiivisuudesta. Tehtävän hän jättää hyvillä mielin, mutta antaa tarvittaessa neuvoja ja ohjeita eteen tulevissa asioissa.

 

Karjala ennen ja nyt –luentotilaisuus – aihe Kirvu ja Suojärvi

Paavolan Karjalaseuran järjestämä luentotilaisuus Karjalan ennen ja nyt - sanoin ja kuvin pidettiin maanantaina 19.10.2009 klo 16.00 Kunnanvirastossa Ruukissa. Tilaisuuden luennoitsijana oli Ruukin lukion eläkkeellä oleva rehtori Jouko Koivu. Koivun juuret löytyvät äidin puolelta Valkjärveltä.

Tilaisuus oli jatkoa jo aiemmin pidetyille luentotilaisuuksille, joissa aiheena on paikkakunnat Karjalassa. Tällä kertaa olivat vuorossa Kirvu ja Suojärvi. Monilla kuulijoilla on omakohtaisia kokemuksia ko. paikkakuntien elämästä ja toivat siten uutta tietoa kuulijoille. Tilaisuudet ovat olleet hyvin suosittuja ja jatkuvat Paavolan Karjalaseuran toiminnassa myös ensi vuonna.

 

Pohjolan piirin kyykkämestaruudesta 2009 kisattiin Oulussa

Kyykkämestaruuskilpailut pidettiin lauantaina 15.8.09 Myllytullin kentällä Oulussa. Edeltäneiden päivien aurinkoinen sää muuttui hetkellisesti rankkasateeksi, ukkonen jyrähteli ja rakeitakin tuli jossain. Sään selkiämistä odotellessa vaihdettiin kuulumisia kahvikupposten ääressä. Vielä kilpailun alussa kenttä lainehti vedestä, mutta aika pian vesi painui maan sisään, eikä haitannut kisan kulkua.

Järjestelyistä vastasi Oulun Karjalaseura. Yleisöä ja kilpailijoita oli kolmisenkymmentä paikan päällä. Yleisen sarjan lisäksi pelattiin veteraanisarja. Kyykänpelaajia oli Paavolan, Oulun, Vihannin ja Ylivieskan seuroista.

Tulokset

Yleinen sarja: 
1. Vihannin Karjalaseura (Esko Sämpi, Petri Vanhatalo, Keijo Perälä, Jarkko Rautionaho 
2. Paavolan Karjalaseura (Eero Honkamäki, Mauri Honkamäki, Risto Honkamäki, Markku Ylikoski) 
3. Oulun Karjalaseura (Ossi Kauppi, Paavo Karjalainen, Matti Partanen, Esko Salmela)

Vihanti voitti Paavolan 2 pisteellä ja Paavola voitti Oulun 24 pisteellä.

Veteraanisarja: 
1. Ylivieskan Karjalaiset (Mikael Levonen, Esko Brax) 
2. Oulun Karjalaseura (Liisa Heinonen, Paavo Karjalainen)

Ylivieska voitti Oulun 24 pisteellä.

Vihanti sai haltuunsa piirin kiertopalkinnon ja kyykkäkisa nähdäänkin ensi kesänä Vihannissa. Palkinnot jakoi piirin puheenjohtaja Seija Veikkolainen yhdessä kyykänvetäjän Esko Salmelan kanssa. Tulokset kirjasi ylös Eila Äijälä.

Parhaimmat onnittelut voittajajoukkueelle ja kiitokset kaikille osantotosta! Parhaat kiitokset Oulun Karjalaseuralle kyykkäkisan järjestelyistä!

 

Karjalan matka

Oulun Karjalaseura ry. järjesti Karjalan matkan 29.6.-2.7.2009. Mukana oli kuljettajan lisäksi 26 matkustajaa Oulusta ja Kemistä. Matka taittui Tilausmatkat Oy:n bussilla, Eero Makkosen toimiessa kuljettajana. Bussi lähti Oulusta ja reitti kulki Värtsilän kautta Sortavalaan, Valamoon, Lahdenpohjaan, Käkisalmeen ja Viipuriin. Viipurista paluu suorinta tietä takaisin Ouluun.


Karjalaiset kesäjuhlat Kuopiossa 12.-14.6.2009

Kuopion karjalaiset kesäjuhlat kokosivat yhteen karjalaisen kansan näyttävästi. Pohjolan piirin seurat olivat myös hyvin edustettuina kulkueessa ja muissa tapahtumissa. Juhlien piirakkakilpailuissa Matleena Haukka Vihannin Karjalaseurasta voitti 1. palkinnon nuorten 16-25 v. sarjassa ja Senja Kaiponen Oulun Karjalaseurasta tuli kolmanneksi naisten sarjassa. Onnittelumme hienoista sijoituksista!

 
Piirin piirakkamestaruuskilpailun tulokset

Piirin piirakkamestaruuskilpailut pidettiin lauantaina 25.4.09 Oulussa Myllyojan seurakuntatalossa. Osanottajia oli vain Oulun ja Vihannin karjalaseuroista. Kiertopalkinnon sai haltuunsa Oulun Karjalaseura.

Tulokset:

Naisten sarja: 
1. Senja Kaiponen 50 p. Oulun Karjalaseura ry. 
2. Eeva Äijälä 46 p. Vihannin Karjalaseura ry. 
3. Liisa Karppinen 44 p. Oulun Karjalaseura ry.

Miesten sarja: 
1. Esko Salmela 32 p. Oulun Karjalaseura ry.

 
 

 

 
V. 2008 Toimintakilpailun ja evakkorallin palkintojenjakotilaisuus

Tilaisuus pidettiin Karjalatalolla Helsingissä 19.4.2009. Piirin puheenjohtaja Seija
Veikkolainen vastaanotti Evakkorallin 2008 kiertopalkinnon tilaisuudessa. Pohjolan piiri oli 1. sijalla yhteensä 53546 pisteellä. Siitä kiitos kaikille seurojen aktiivisille liikkujille! Rovaniemen Seudun Karjalaseura oli seurojen sarjassa 3. sijalla 14318 pisteellä. Seuran puheenjohtaja Tarja Ylitapio vastaanotti kunniakirjan.

Tilaisuudessa jaettiin myös v. 2008 toimintakilpailun palkinnot. Oulun Karjalaseura oli suurien (yli 300 jäsentä) sarjassa hienosti 2. sijalla 1917 pisteellä. Seuran puheenjohtaja Liisa Karppinen oli vastaanottamassa kunniakirjan sijoituksesta.
 

Karjala tänään –seminaari

Karjala tänään –seminaari 28.3.09 Oulussa kokosi Aleksinkulman juhlasalin täyteen asiasta kiinnostunutta väkeä. Sekä FT Ilmari Susiluoto että Karjalan luonnontutkija Pertti Siilahti esittivät kuvin Karjalan nykytilaa ja yleisö sai tehdä kysymyksiä luennoitsijoille. Ilmari Susiluoto kertoi olleensa työvuosinaan presidentti Mauno Koiviston ja Martti Ahtisaaren poliittisena neuvonantajana. Pertti Siilahti on osallistunut yhteisiin luonnonsuojeluprojekteihin Venäjän kanssa. Kauniit Karjala- maisemat nähtiin kuvina kankaalla ja Karjalan luonto –kirjassa, jota oli myytävänä seminaarissa. Ahti Pyörnilä Oulun Karjalaseurasta johdatteli puhetta luennoitsijoiden ja yleisön välillä

 

Lumiveistoksia Keminmaassa

Kemiin voi vuosittain mennä ihailemaan paitsi perinteistä Lumilinnaa, myöskin taidokkaita Anja ja Paavo Naukkarisen luomia lumiveistoksia.

Keminseudun Karjalaseura ry. vietti Talvisodan päättymisen muistopäivää 13.3.2009 Keminmaan Luikolla. Tänä vuonna teemana oli Sortavalan laulujuhlat. Tilaisuudessa paljastettiin Naukkarisen lumiveistos Sortavalan laululava ja runonlaulaja Petri Shemeikan lumiveistospatsas, joka oli aivan esikuvansa näköinen. Yleisöä oli paikalla n. 30 henkeä.

Paavo Naukkarinen ja Anja vaimo ovat jo neljänä perättäisenä vuonna v. 2006 lähtien rakentaneet näyttäviä lumiveistoksia kaikkien ihailtavaksi. Ensimmäinen oli Viipurin linna, seuraavana vuonna teemana oli Jaakkiman kirkon rauniot, viime vuonna 2008 syntyi Käkisalmen linna ja tänä vuonna siis Sortavalan laululava ja runonlaulaja Petri Shemeikan patsas.

Veistoksia luotaessa Naukkariset käyttävät 30x40x25 cm kokoisia laatikoita, jotka täytetään hyvin tiivisti lumella, vettä ei käytetä ollenkaan. Sortavalan laululavaan käytettiin 250 lumilaatikkoa, vastaavasti Jaakkiman kirkon raunioihin 550 laatikkoa. Laululavan rakentamisen Naukkariset aloittivat 13.2. ja aikaa vierähti n. kuukausi. Kädentaitoja voi harjoittaa monella tapaa ja nämä lumiveistokset ovat todella upeita lajissaan.

 

 

Talviulkoilutapahtuma Ylitorniolla --> Tapahtuma on peruuntunut.
 

 

Piirakkakurssit Oulussa